tiistai 24. huhtikuuta 2018

Tietokirjoittamisen tuskissa


Kun aloitin kirjoittamisen aineopinnot syksyllä 2016, oli minulla kaksi kurssia, joiden suorittaminen ei kiinnostanut yhtään: runous ja tietokirjoittaminen.

Päätin aloittaa runoudella, että pahin olisi pois alta. Se oli sen verran rankka rutistus, että siirsin tietokirjoittamisen hieman kaukaisempaan tulevaisuuteen.

Ja siirsin. Ja siirsin. Ja siirsin...

Kunnes se sitten lopulta jäi viimeiseksi tälle keväälle. Voi tuska, että oli vaikea aloittaa tehtävät, kun ulkona aurinko paistaa ja lenkkipolut kutsuvat...!

Kaikesta huolimatta olen itse asiassa ylpeä itsestäni, että siirsin tehtäviä. Olisi ollut älytöntä alkaa tehdä niitä syksyllä kaiken muun kiireen keskellä. Nyt keväällä töitä oli vähemmän ja aikaa enemmän. Ehkä jatkossakin muistan, ettei maailma kaadu, vaikka joskus asioiden tekemistä perustellusta syystä lykkää hieman eteenpäin!

Olin myös päättänyt ajanhallintaa tutkittuani, etten käytä tehtäviin loputtomasti aikaa. Pieni suorittaja minussa oli jälleen kovilla, mutta ei minun olisi yksinkertaisesti ollut järkevää käyttää kirjoittamisaikaani tehtäviin, jotka eivät tuo minulle niin suurta hyötyä kuin vaikkapa työn alla olevan käsikirjoituksen muokkaaminen. 

Rima ei siis ollut korkealla, mutta täytyi silti ylittää.

Kurssin tehtävien tekeminen ei lopulta ollut niin ikävää kuin olin ajatellut. En ole koskaan pitänyt itseäni tietotekstien ystävänä (minähän kirjoitan chick litiä ja fantasiaa nimenomaan siksi, että ne ovat mahdollisimman kaukana arjen harmaudesta ja todellisuuden rajoituksista), mutta yllätyksekseni minulle selvisi, että minussahan asuu kuin asuukin pieni tietokirjoittaja. Teen nimittäin työssäni paljon oppimateriaalia ja sen lisäksi kirjoitan tietenkin tätä blogia. 

Sain kurssilta uusia ajatuksia blogia varten ja muistutuksen siitä, että tietokirjallisuus ja kaunokirjallisuus limittyvät ja lomittuvat, risteävät ja sekoittuvat. Kaunokirjallisuus sisältää tietoa ja tietokirjallisuus käyttää kaunokirjallisuuden keinoja. Kävi kuten kirjoittamisen kursseilla on käynyt monesti aiemminkin: alkuun tylsältä tuntunut kurssi tarjosikin uutta ajateltavaa. Jostain syystä kiinnostavilta kursseilta ei tunnu saavan niin paljon irti - ehkä siksi, että kiinnostavista aiheista on jo ottanut niin paljon selvää itse.

Nyt olen kirjoittanut oppimisesseen, tietokirja-analyysin, tietokirjasuunnitelman, 5 sivua tietokirjatekstiä, blogianalyysin, blogisuunnitelman, oppimispäiväkirjan ja itsearvioinnin. Lisäksi olen liittänyt muutamia blogitekstejäni mukaan. Täytyy sanoa, että kyllä nämä 39 sivua tuntuvat työltä, vaikken ole niihin sydänvertani vuodattanutkaan. Voin siis hyvällä omallatunnolla olla ylpeä itsestäni!

Ja tärkeintä on, että kurssi on nyt tehty, ei stressaa mieltäni eikä vie ajatuksiani. Voin jatkossa käyttää kirjoittamisaikani siihen, mikä on parasta - kirjoittamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti