perjantai 19. lokakuuta 2018

Valmis on mahdoton sana


Tänään kirjoitin 30 jälkeen 30:n loppuun maailman ihanimman sanan. Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että tämä teksti on nyt todella valmis.

Siis niin valmis kuin mikään teksti nyt voi olla. Olen pohtinut pitkään, milloin joku teksti todella on valmis, ja tullut siihen tulokseen, ettei valmista voi koskaan tavoittaa. Aina on pilkku siirrettävänä, sana vaihdettavana, kirotusvirhe korjattavana. Valmis karkaa aina askeleen kauemmaksi, kun sen yrittää tavoittaa. 

Ehkä valmis on jonkinlainen varmuus siitä, että sen voi nähdä, vaikkei sitä täysin voikaan tavoittaa. Se on kosketettavissa, vaikkei kiinni jääkään. Se on jonkinlainen sisäinen varmuus siitä, ettei tämä tästä enää merkittävästi muuttelemalla parane. Kokonaisuus on kasassa.

Seuraavaksi pohdinkin sitten julkaisukanavaa ja kaikkea siihen liittyvää. On vielä pitkä matka siihen, kun kirja on kansissa ja muiden luettavissa. Se on ihan erilainen valmis. Sitä ennen on vielä monta pilkkuakin siirrettävänä, että teksti on aivan viimeisessä, hiotussa julkaisumuodossaan.

Tällä hetkellä pohdin, onko tekstin lähettämisestä kustantamoihin mitään hyötyä. Tämä käsikirjoitus on mielestäni aloitusosaansa parempi ja viimeistellympi. Itsenäisenä romaanina uskoisin mahdollisuuksiin paljonkin, mutta omakustanteen jatko-osana en juurikaan. Mutta enpä kai siinä mitään häviäkään, jos tarjoan tekstiä eteenpäin. Ja mitäpä sitä peittelemään - kyllä minä paljon mieluummin julkaisisin kustantamon kautta.

Varasuunnitelma B on tietenkin jo samaan aikaan kehittymässä. Tämä teksti ansaitsee päästä maailmalle. Me tavallista tuulipukuarkea elävät, oman elämämme sankarittaret tarvitsemme Elinan kaltaisia kirjallisia kavereita! 

2 kommenttia: