Suomalaisen kirjallisuuden päivä: 7 lajia, 7 suositusta

Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi haluan antaa seitsemän lukusuositusta seitsemästä eri lajista tänä vuonna lukemistani suomalaisista kirjoista.

Nuoret: Joona Hellman & J.S. Meresmaa, Polte

Joose unelmoi urasta jalkapallon huipulla, mutta myös Eeliksestä. Onko Joose valmis tulemaan ulos kaapista, ja onko urheilumaailma valmis siihen? Ihanan realistinen, mutta toiveikas kuvaus ensirakkaudesta. 

Aikuiset: Sirpa Kähkönen, Marius

Lili odottaa, saapuuko nuori rakastaja hakemaan kaulahuivinsa. Kähkönen tavoittaa aistikkaasti elokuun lopun tunnelman, kesän viimeisen hehkun.  

Fantasia: Siiri Enoranta, Keskusteluja kukkasten kanssa

Taika erottaa nuoret rakastavaiset, mutta opettaa uutta rakkaudesta. Enoranta kuvaa herkällä kynällä rakkauden koko tunnekirjoa kukkien täyttämässä miljöössä. 

Biofiktio: Katja Kärki, Evan neljä elämää

Inspiroiva ja elävä kuvaus kuvataiteilija Eva Ryynäsen neljästä elämästä Suomen kuvataiteen huipulla ja Pohjois-Karjalan maaseudulla. 

Tieto: Suvi Auvinen, Maailman viimeinen eläin

Lukija matkaa Auvisen mukana karhunkaisen perässä mikroskooppiseen miljööseen ja tieteen tekemisen maailmaan. 

Huumori: Antti Tuomainen, Jäniskerroin

Vakuutusmatemaatikko perii huvipuiston ja sotkeutuu sopimukseen ammattirikollisten kanssa. Mutta mistäpä ei selviäisi huolellisilla laskelmilla? 

Jännitys: Jenni Multisilta, Kuolleet tytöt eivät tanssi

Oona muuttaa takaisin lapsuuskaupunkiinsa ja tajuaa, ettei totuutta hänen isosiskonsa kuolemasta ole selvitetty. 

7+1 syytä, miksi aikuisen kannattaa lukea nuortenkirjoja

1. Nuortenkirjat ovat hyviä kirjoja. 

En tiedä, tarvitseeko tätä edes sanoa ääneen: nuortenkirjoissa on ihan samat asiat kuin aikuisten kirjoissakin. Niissä on moniulotteisia hahmoja, kiinnostavia miljöitä, jännittäviä tapahtumia ja syviä teemoja. Ainoa isompi ero aikuisten kirjoihin on lähinnä se, että päähenkilöt ovat nuoria.  

2. Nuortenkirjat ovat oivia lukujumin selättäjiä.

 

Kenestäpä lukemisen aloittaminen ei välillä tuntuisi vaikealta? Nuortenkirjoissa tapahtumat etenevät, koukkuja löytyy ja sivumäärä on kohtuullinen. Pelkästään jo tästä syystä pidän omalla lukulistallani aina muutamaa nuortenkirjaa. 

3. Omaa nuoruutta on oikein kiva muistella.

Kun oma kultainen nuoruus on jo takanapäin, voi olla mukava sukeltaa hetkeksi tämän päivän nuorten maailmaan. Samalla voi vähän verrata, mitä samaa ja mitä erilaista nuoruudessa eri vuosikymmenillä on. Oliko oma nuoruus todella niin kullanhohtoista, ja mitkä sävyt ovat päässeet unohtumaan? Miltä nykynuoret välttyvät, toisaalta millaisia uusia ongelmia heillä on?

4. Nuortenkirjat käsittelevät ajankohtaisia aiheita.

Nuoret elävät tätä hetkeä ja ovat hyvin perillä sekä nykyisistä että nousevista trendeistä. Siksi nuortenkirjojen aiheet ovat ajankohtaisia. Usein aiheita myös käsitellään rohkeasti ja avoimesti. 

5. Nuortenkirjoista voi oppia uutta. 

Uskon, että minkä tahansa kirjan lukeminen opettaa aina jotain. Nuortenkirjoista voi oppia erityisesti nykynuorten maailmasta ja aiheista, joita ei välttämättä vielä ole käsitelty aikuisten kirjallisuudessa. Itse olen esimerkiksi tutustunut nuortenkirjojen avulla sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asemaan. 

6. Nykykirjallisuuteen tutustuminen on yleissivistystä. 

Vieläkö Viisikot elävät vahvasti mielessäsi? Muisteletko edelleen, miten mullistava lukukokemus Sinuhe egyptiläinen oli aikoinaan? Oikein hienoa, mutta paljon on virrannut kirjoja painokoneista niiden jälkeen. Kirjallisuuden trendeihin ja ilmiöihin tutustuminen on myös yleissivistystä, eikä pelkästään himolukijoille. (Paljastan jo tässä, että enää nuortenkirjojen ei oleteta olevan kovin opettavaisia.)

7. Suomalainen nuortenkirjallisuus on laadukasta.

Tiesitkö, että Suomessa on monia kansainvälisesti tunnettuja ja palkittuja nuortenkirjailijoita? Jos et, voit lohduttautua sillä, ettei tiedä moni muukaan. En ymmärrä, miksi tämä ei ole suuri kansallisen ylpeyden aihe, vaan Suomen parhaimmin varjeltuja salaisuuksia.

+ Tiedät, mitä ostaa nuorelle.

Onko teinille vaikea löytää syntymäpäivä- tai joululahjaa? Kun tunnet ajan kirjallisuutta, sinulla on pian lahjaideoita kasapäin. Samalla tuet kirjailijoita, joten tilanne on win-win-win!

Taina Niemi: Varkaat

Luka ja Amanda ovat eri maailmoista. Toinen on kerrostalolähiöstä, toinen luksuskodista. Heitä yhdistää kuitenkin yksi asia: molemmat ovat varastaneet.

Taina Niemen Varkaat kertoo kahden nuoren tarinaa vuorotellen. Luka on yksinhuoltajaäidin poika, joka huolehtii usein pikkusiskostaan. Joskus työvuoron lopussa hän saattaa ottaa mukaansa muutaman burgerin. Amanda puolestaan on erittäin hyvin toimeentulevasta perheestä. Hänellä on varaa tarjota kavereilleen ja ostaa koiralleen luksusmerkkien vaatteita. Jännityksen takia hän kuitenkin näpistää meikkejä.

Kun nuoret kohtaavat, heillä on omat ennakkoluulonsa toisesta. Tutustuminen kuitenkin osoittaa, että heillä on myös jotain yhteistä. Voivatko eri maailmoista tulevat nuoret kuitenkaan lopulta ymmärtää toisiaan?

Sekä Luka että Amanda kompuroivat ja mokailevat tarinan aikana. Erityisesti Amandan käytös on välillä vastenmielistä. Niemi ei selittele liikaa, mutta saa lukijan kuitenkin pysymään hahmojen puolella. Onneton rikas tyttö ja perheestään vastuuta kantava poika ovat toki kuluneita asetelmia, mutta Niemi saa rakennettua kummastakin hahmosta kokonaisen kuvan.

Varastaminen näkyy teoksessa monella eri tavalla. Puoliharmittoman näpistelyn lisäksi kirjassa on aitoa rikollisuutta. Jokaisella nuorella on omat ajatuksensa siitä, miten oikein tai väärin on varastaa. Miettiä voi, kuinka paljon siihen vaikuttaa se , mistä taustasta elämään ponnistaa.

Aikuisetkaan eivät kirjassa ole täydellisiä. Työ voi varastaa kaiken huomion, eikä nuorelle välttämättä jää tilaa olla nuori. Ja eikö varastamista ole myös, jos käyttää perheenjäsenten kuvia ja perheen yhteistä aikaa somemateriaalina?

Lopussa Luka ja Amanda joutuvat myös pohtimaan, mikä on aitoa ystävyyttä. Mitä voi antaa anteeksi, mitä voi hyväksyä ja milloin suhde on pakko katkaista? Välillä päätökset voivat olla myös kivuliaan yksipuolisia. Kirja houkuttaa myös tiiviillä pituudellaan. Niemi osoittaa kuitenkin, ettei tarinan tarvitse olla pitkä ollakseen syvä. Lisäksi Niemellä on taito kirjoittaa vetävästi. Lyhyet luvut, vaihtuvat näkökulmat ja yhteen kietoutuvat juonenpätkät takaavat, että kirja imaisee mukaansa.

Katri Alatalo: Mitä tapahtui Santra Sarkkiselle?

Kun 17-vuotias Santra Sarkkinen katoaa, jokaisella on katoamisesta oma teoriansa. Kuka tuntee Santran parhaiten arvatakseen lähimmäksi – vai tunsiko Santran lopulta kukaan?

Katri Alatalon Mitä tapahtui Santra Sarkkiselle? on katoamismysteeri, joka imaisee mukaansa ja tarjoilee juonenkäänteitä sekä yllätyksiä. Perinteinen dekkari se ei kuitenkaan ole. Rakenne on palapelimäinen: kavereiden kertomukset, lehtijutut ja internetin keskustelupalstojen kommentit tarjoavat lukijalle vihjeitä siitä, kuka Santra on ja mihin hän on kadonnut.

Isoimmassa osassa ovat kavereiden kertomukset, jotka jaetaan eräänä Halloween-iltana. Jokainen kavereista on ollut jonkinlaisessa yhteydessä Santraan ennen katoamista, ja jokaisella heistä on teoriansa siitä, mitä on tapahtunut. Kaikilla nuorilla on oma äänensä, ja tässä Alatalo näyttää todella osaamistaan uskottavien hahmojen kirjoittajana. Jokainen nuorista kuulostaa erilaiselta ja aidolta. Erityisesti pidän siitä, miten dramaattinen Pilke kuohuu nuoruuden voimalla, mutta ei silti vaikuta liioitellulta tai epäuskottavalta.

Ylipäätään Alatalo maalaa henkilöhahmoja monesta eri suunnasta. Jos Santralla on ollut salaisuutensa, on ystävilläkin asioita, joita he ovat piilotelleet ja hävenneet. Kun kaverit kertovat suhteestaan Santraan, he kertovat samalla myös itsestään. Erityisesti mieleen jäävät Pilken suuret unelmat ja Anteron traaginen rakkaustarina.

Pidän siitä, miten Alatalo kirjoittaa nuorista. Hahmot saavat mokailla ja toimia välillä tietoisestikin väärin. Samaan aikaan katse on myötätuntoinen: kertomusten taustalla on vaikeita asioita kuten yksinäisyyttä ja elämää alkoholistiperheessä.

Aitoa kirjassa on se, että jokainen kavereista on tuntenut hieman erilaisen Santran. Aivan kuten jokainen meistä, myös Santra on ollut eri Santra eri ihmisten kanssa. Yhteistä on, että Santra on kaikkien seurassa välillä kiukkuinen ja arvaamaton. Se, ettei Santraa kenenkään tarinassa esitetä täydellisenä, tekee Santrasta kiinnostavamman hahmon.

Keskustelupalstojen kommentit ovat kaikessa raadollisuudessaan osuvia. Alatalo jäljittelee inhottavan herkullisesti anonyymien kommentoijien tapaa ilkeillä, paisutella ja revitellä asialla, joka toisille on tragedia. Tässä voi lukea myös jonkinlaista kritiikkiä sitä kohtaan, miten rikostarinoita yhteiskunnassamme käsitellään. Santran äidin haastattelussakin voi nähdä mediakritiikkiä: juttu toistaa äidin sanat totuutta kyselemättä.

Lopussa ei ole vastassa dekkarien räjähtävää loppuhuipennusta. Sen sijaan lopussa on sopivassa suhteessa vastauksia ja mysteeriä, joskin minulle olisi kelvannut myös, että vastauksia olisi annettu vieläkin vähemmän. 

Alatalo osoittaa tällä teoksella hallitsevansa fantasian lisäksi myös vetävän realistisen kirjan kirjoittamisen taidon. Tämä ei tosin tule minään yllätyksenä kenellekään, joka on tutustunut Kesäkuu -romaaniin. Tällaisia kirjoja kaipaavat niin nuoret kuin aikuisetkin lukijat, joten jään odottamaan lisää. 

Anne Lamott: Bird by Bird – Instructions on Writing and Life

Kirjoitusoppaassaan Anne Lamott kannustaa lempeästi kirjoittamaan, kertoo anekdootteja elämästään ja paljastaa, miksi kannattaa kirjoittaa.

Bird by Bird on kokoelma kokeneen kirjoittamisen opettajan ohjeista. Se ei anna konkreettisia neuvoja esimerkiksi rakenteen hahmottamiseen eikä tarjoile ihmekikkoja tekstin valmistumiseen tai hahmojen luomiseen. Sen sijaan Lamott kertoo anekdootteja, joiden avulla hän havainnollistaa kirjoittamisen prosessia ja siihen liittyviä tunnetiloja.

Teos on mainiota vertaistukea kokeneemmille kirjoittajille, ja toisaalta se kannustaa ketä tahansa aloittamaan kirjoittamisen. Lamottin tyyli on sukua Natalie Goldbergin kirjoitusoppaille, Anneli Kannon Kirjoittamassa - ja Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan Miksi en kirjoittaisi? -teoksille. Se ei ole suosikkini tässä joukossa, mutta kuitenkin mukavaa ja inspiroivaa luettavaa.

Nämä 10 vinkkiä kirjasta jäivät mieleen. Osa niistä on muualtakin tuttuja kirjoittamisen perustotuuksia. Niiden pariin taitaa joutua palaamaan kerta toisensa jälkeen uudestaan, joten kirjaan nämä itsellenikin muistiin.

1. Bird by bird. Ota lintu kerrallaan.

Kirja on saanut nimensä Lamottin isältä, joka neuvoi poikaansa koulutehtävässä. Pojan piti kirjoittaa kolme kuukauden ajan linnuista, mutta tehtävän tekeminen jäi viimeiseen iltaan. Kun poika itki tehtävän mahdottomuutta, isä käski ottaa rauhallisesti: ”Just take it bird by bird.”

Samalla tavalla edessä oleva tehtävä voi tuntua kirjoittajasta mahdottomalta. Mistä ikinä voisi löytää ajan ja energian kokonaisen kirjan kirjoittamiseen? Lamott kehottaa seuraamaan isänsä neuvoa. Tekstit valmistuvat pala kerrallaan.

2. Kirjoita, kirjoita, kirjoita ja kirjoita huonosti.

Lamottin mielestä paras kirjoitusneuvo on yksinkertaisesti kirjoittaa. Ensimmäiset versiot ovat ja saavatkin olla sotkuisia, epäloogisia ja kaikin tavoin onnettomia. Etukäteen ei voi tietää, mikä materiaalista tulee käyttöön. On vain kirjoitettava, hyväksyttävä keskeneräisyys ja unohdettava perfektionismi.

3. Ensimmäinen versio on kuin Polaroid-kuva.

Kun kirjoittaa ensimmäistä versiota, ei vielä tiedä, mitä tekstistä tulee. Aivan kuten Polaroid-kuva on alkuun epätarkka, myös teksti voi ja saa muuttua kehittyessään. Kaikkea ei siis tarvitse tietää heti!

4. Lähde hahmoista.

Lamott kehottaa tutustumaan omiin hahmoihin, viettämään niiden kanssa aikaa ja kuuntelemaan niitä. Tutustumiseen menee hänen mukaansa viikkoja tai kuukausia. Lamott lupaa kuitenkin, että juoni kehittyy itsestään, kun hahmot vain tuntee riittävän hyvin.

5. Älä kuuntele pään sisäisiä ääniä.

Lamott varoittaa kuuntelemasta pään sisäistä radiota, joka toistelee negatiivisia asioita kirjoittajasta tai kirjoittamisesta. Se on hänestä suurin este kirjoittamisen tiellä. Jos ääntä kuuntelee, ei kuule enää hahmoja ja tarinaansa. Mitä sitten tehdä, jos radio ei hiljene? Lamott kehottaa yksinkertaisesti hengittämään syvään, kerta toisensa jälkeen.

6. Hyväksyt, että välillä et ole luova.

Luultavasti jokainen kirjoittaja kärsii joskus jonkinlaisesta blokista. Lamott kehottaa vain hyväksymään tilanteen. Kaikki ajat eivät voi olla luovia, joten on turha taistella blokkia vastaan.

7. Etsiydy kirjoittajayhteisöihin.

Kirjoittaminen sujuu paremmin, kun siitä voi keskustella, teksteistä voi saada palautetta ja vertaistukea on tarjolla. Siksi Lamott kehottaa etsiytymään erilaisiin kirjoittajayhteisöihin. Toisia kirjoittajia voi löytää esimerkiksi kirjoitusryhmistä tai kursseilta. Kemia löytyy samalla tavalla kuin muissakin ihmissuhteissa: ehdottomalla tapaamista ja kokeilemalla.

8. Julkaiseminen ei tee onnelliseksi.

Kun kirja on maailmalla, kirjoittajasta harvemmin tulee rikas, menestynyt, onnellinen, hyväksytty tai juuri mitään muutakaan erityistä. Julkaiseminen on sitä paitsi vain lyhyt hetki kirjan syntymisen prosessissa. Lamott neuvookin nauttimaan itse prosessista. Kirjoittamisen ilo, nautinto ja palkinto löytyvät niistä hetkistä, jotka viettää tekstin parissa.

9. Opettele antamaan. 

Lamott vertaa kirjoittamista 3-vuotiaasta lapsesta huolehtimiseen. Molemmat vievät voimat, pilaavat unen, sekoittavat pään ja kohtelevat välillä huonosti. Silti on annettava, annettava ja annettava hahmoille, tekstille ja lukijoille, vaikka vastalahjaksi ei saisi kuin antamisen ilon. Julkaiseminen ei ole tärkeää, mutta sillä on merkitystä, että oppii antamaan.

Laakso ja Aava < 3 Helmet-lukuhaaste

Helmet-lukuhaaste 2026 on julkaistu! Muutama kohta on kuin tehty Laakso ja Aava -kirjoille:

Laulunpunojat sopii ainakin seuraaviin kohtiin: 

16. Kirjailija on kirjoittanut sekä lapsille että nuorille

22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen

28. Kirjassa tanssitaan

30. Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa

35. Kirjassa on lyhyet luvut

38. Kirjassa keräillään jotain

Laakson linnut, Aavan laulut sopii ainakin seuraaviin:

15. kirjan kannessa tai nimessä on lintu

35. Kirjassa on lyhyet luvut

42. Kirjassa on uusia sanoja tai lauseita uudella kielellä

Ehkäpä kirjat voisi myös sijoittaa seuraaviin kohtiin: 

20. Haluaisit olla joku kirjan hahmoista

39. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole aiemmin lukenut

41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis

Vuoden parhaat 2025: spefi

 Johanna Sinisalo: Joutsenlaulu

Jane tutustuu lintuja tarkkailevaan tekoälyyn ja kyseenalaistaa sen, mitä on oppinut kielestä ja tajunnasta. Ihmisen ja eläimen suhdetta tarkasteleva tarina näyttää, etteivät ihmiset ole niin erityisiä kuin luulevat olevansa.

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Kalevalan Louhen tarina uusin kerrottuna. Itäranta kirjoittaa häkellyttävän kauniisti kuten aina. 

Anni Kuu Nupponen: Auringonkuori

Lauran parantumattomasti sairas ystävä Peter odottaa eutanasiaa. Romaani tutkii ystävyyttä ja kuvaa tunteita synesteettisesti värien kautta.

ROMANTASIA
(huom! kaikki sarjojen jatko-osia)

Rebecca Yarros: Myrskynsilmä

Violet matkaa lohikäärmeratsastajien kanssa etsimään liittolaisia ja parannuskeinoa elämänsä rakkaudelle. Alkuosa kirjasta on itse asiassa mielestäni tylsä verrattuna sarjan aiempiin osiin, mutta lopetus on melkoista tykitystä. Loppuroikutus saa janoamaan lisää.

S.K. Rostedt:  Mustan tulen laulu

Moorna on löytänyt voimansa, mutta ei vielä hallitse sitä. Tässä osassa pidän erityisesti ystävyys- ja perhesuhteiden monimutkaisuuden kuvauksesta.

Sarah J. Maas: Taivaan ja hengen huone

Bryce voisi pitää päänsä matalana, tai sitten hän voisi liittyä kapinaan. Sudet, noidat, keijut ja monet muut muodostavat omalaatuisen liittouman, jonka yhteishengestä nautin. 

VUODEN PARHAAT

En osannut valita! Joten valitsin kaksi sarjaa Robin Hobbilta. 

Näkijän taru matkaa Fitzin ja Narrin matkassa kuninkaallisiin valtataistoihin ja lohikäärmeiden jäljille. Eeppinen sarja pienistä ihmisistä suurten muutosten keskellä palautti minut alkuvuodesta fantasian viehätyksen juurille.

Elolaivat-sarja sijoittuu samaan maailmaan ja avaa elolaivojen syntyä sekä lohikäärmeiden historiaa. Elolaivoissa on enemmän vahvoja naishahmoja ja vähemmän paikallaan junnaamista. Juonenkäänteet kietoutuvat monisäikeisesti yhteen. Mestarillista tarinan kerrontaa!

Vuoden parhaat 2025: aikuiset

Muka-genrerajojen-ulkopuoliset:

Brit Bennett: Äidit

17-vuotias Nadia tulee raskaaksi pojalle, jonka unelmat loukkaantuminen on vienyt. Onnettomien ihmiskohtaloiden kuvaaminen on usein muka-syvällistä surupornoa, mutta Äidit herättää myötätuntoa ja riipaisee vähän. Mitä oikeastaan tarvitsee, että voi olla onnellinen?

Anna Alanko: Valoisat tunnit

Nainen tasapainottelee arjen, työn, lasten, lisääntymisen sekä entisen ja nykyisten kumppanien välillä. Mustaakin huumoria ja osuvia huomioita 40-jotain elämästä.

Viihde:

(Sattuu sieluun tämä kategorisointi, mutta siis sellaiset, jotka voi lukea huononakin päivänä.)

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Kaksi astronautiksi haluavaa naista rakastuu 80-luvulla. Avaruus, sateenkaarirakkaus ja naisen aseman parantaminen - mitä muuta muka tarvitsee?

Laura Andersson: Tähtipölyn bulevardi

Doris Laine elää kaksoiselämää Suomi-filmin tähtenä ja Rööperin alamaailman kuvioissa 1930-luvun Helsingissä. Ah mikä miljöö! 

Vuoden parhaat 2025: nuoret

Sanni Ylimartimo: Erokuu

Aro lähtee mökille ja tapaa ihailemansa tubettajan Linan.

Magdalena Hai: Sarvijumala (Finlandia-voittaja)

Auto-onnettomuuden jälkeen Lauri kohtaa sarvipäisen hahmon.

Romantiikkaa:

Ali Hazelwood: Shakkimatti

Mallory alkaa pelata shakkia, voittaa naisiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja tutustuu ihanaan mestariin.  

Annukka Salama: Sulamispiste

Oliver pääsee yllättäen jääkiekon maajoukkueleirille ja tapaa Ruotsin joukkueesta tutun Niklaksen. 

Säeromaaneja:

Stefanie Tuurna: Maamaa

Koulukiusattu Akira tallentaa ääninauhalle omalaatuista mielenmaisemaansa.

J.S.Meresmaa: Khimaira (trilogian päätösosa)

Sara ei ole kertonut vanhemmille suhdekuvioistaan.

Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Uskonnollisessa perheessä elävä Xiomara haluaa kirjoittaa runoja. 

Vuoden parhaat 2025: tietokirjat

 

                                                                                                                             

Yleiset:

Rutger Bregman: Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman

Sissi Penttilä ja Aku Varamäki: Planetaarinen vaatekaappi

Sarjakuvat:

Jessi Jokelainen: Femokratia

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt - luokkakipuja

Elämäkerrat: 

Luyeye Konssi ja Seppo Lampela: Viki -Seksikäs Suklaa Suomesta

Lotta-Sofia Saahko: Koti kulttuurien välissä

Kirjoitusoppaat: 

Liisa Näsi: Lukko sulaa - työohjausta kirjailijaidentiteettiä etsiville 

(Tämä oli muuten ainoa viime vuonna lukemani kirjoitusopas! Vaikka kilpailijoita ei ollutkaan tässä kategoriassa, kunniamaininta on silti enemmän kuin ansaittu. 

P.S. Viime vuoden virhe korjataan tänä vuonna: kaksi kirjoitusopasta jo postissa matkalla tänne.)

Viisi huomiota Helsingin kirjamessuilta

 1. Kirjallisuus kiinnostaa

Messut teki uuden kävijäennätyksen: Messukeskuksessa vieraili yli 104 000 kävijää (joista osa toki Ruoka ja viini -messujen kävijöitä). Aion muistaa tämän myös, kun kipuilen kirjallisuuden opettajana myös niiden lukemista välttelevien nuorten kanssa.  

2. Uusi sukupolvi nousee

Ohjelmistossa ja kävijöissä näkyy yhä enemmän kirjatok-sukupolven edustus. Ja sehän on ihan mahtavaa! Koin tämän suhteen myös ahaa-elämyksen: minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, etten osallistu kaikkeen pöhinään ja jokaiseen uuteen muotivirtaukseen kirjallisuuden kentällä. Voin edelleen jatkaa vanhalla tyylillä, ja iloita samalla siitä, että uusia suuntia syntyy rinnalle. 

3. Viihdekirjallisuus jatkaa nousuaan

Pelkästään hyvän mielen kirjojen sunnuntain ohjelmakokonaisuus näyttää, miten monimuotoista viihdettä suomessa kirjoitetaan: romantasiaa, maalais- ja kaupunkilaisromantiikkaa, historiallisia romansseja... Viihdekirjallisuus alkaa myös viimein saada ansaitsemaansa arvostusta. Oli myös melko mahtavaa olla Siri Kolun ja S.K. Rostedtin kanssa ison yleisön edessä todistamassa, miten yleisö rakastaa viihdekirjailijoita! 

4. Kirjallisuuden kentällä on tilaa

Somen algoritmit saavat minut helposti ahdistumaan, kun algoritmit nostavat esiin menestystarinoita menestystarinoiden perään. Messukeskuksessa kokonaisuus kuitenkin hahmottui eri tavalla. Kirjoja ja kirjailijoita on ihan valtavasti! Ja sehän tarkoittaa, että kirjallisuuden kenttä on laaja, ja siellä on kyllä tilaa meille pienemmillekin yleisöille kirjoittaville. 

5. Kirjahuuma tarttuu

Kirjamessuilla innostuu yllättävistä ja erilaisista kirjoista, ja heräteostoksia tulee tehtyä. Minä puolestani voimauduin niin, että kirjoitin heti sunnuntaina iltapuhteiksi neljän sivun työsuunnitelman apurahahakemuksen liitteeksi.

Kaiken kaikkiaan oli erittäin inspiroiva, ajatuksia herättävä ja kokemusrikas messuviikonloppu!

Viisi syytä, miksi tiiliskivet ovat parhaita

1 Lukemisessa vaikeinta on uuden aloittaminen. Paksuun kirjan tuttuun maailmaan voi palata monta kertaa ilman, että tarvitsee lähteä ihan alusta. 

2 Mitä vähemmän sanoja, sen tiiviimmässä merkitys. Paksuissa kirjoissa on usein enemmän kuvailua, selittämistä ja taustoitusta, jolloin lukeminen on itse asiassa helpompaa.

3 Hyvät kirjat loppuvat aina liian pian! Mitä paksumpi kirja, sen kauempana tuo kammottava hetki on.

4 Paksuissa kirjoissa kaikkea on enemmän. Maailmat ovat isompia ja yksityiskohtaisempia, kiinnostavia sivuhenkilöitä putkahtelee vastaan, hahmoihin ehtii tutustua paremmin, juonenkäänteitä riittää...

5 Paksut kirjat kehittävät paitsi älyä, myös lihaksia. Kokeile vaikka lukea sängyssä kädet ojennettuina 😛

Korvaako tekoäly kirjailijat?

Some on tällä hetkellä täynnä maalailuja siitä, miten tulevaisuudessa tekoäly kirjoittaa kirjat, kustantamot innostuvat kustannustehokkaasta vaihtoehdosta ja insinöörit korvaavat kirjailijat.

Toki tekoäly jotain muuttaa. Kirjailijoille siitä tulee ehkä työkalu, mutta kuka tahansa insinööri ei tulevaisuudessakaan ole kirjallisuuden ammattilainen, eikä osaa esimerkiksi arvioida tekoälyn tuottaman tekstin kaunokirjallista arvoa.

Pahimmatkaan uhkakuvat tekoälyllä tuotettujen tekstien myymisestä ilman ihmisarviointia eivät tietysti ole perusteettomia. Tyhmyys valtaa alaa, ajattelua ja asiantuntemusta ei arvosteta. En voi väittää, etteikö minuakin huolestuttaisi.

En kuitenkaan usko näihin uhkakuviin, en ainakaan vielä.

Tekoäly ei ensinnäkään ole luova. Se tuottaa kyllä epäilemättä tekstiä, jossa on alku, keskikohta ja loppu, mutta se ei osaa tuottaa uutta, ainoastaan laskea todennäköisyyksiä jo olemassa olevista teksteistä. Todennäköisin ei kuitenkaan ole kiinnostavinta! Taide ei toista vain vanhoja malleja, vaan haastaa, kyseenalaistaa, kirjoittaa uusiksi sääntöjä ja näyttää maailman toisin kuin on totuttu.

Tekoälyllä ei myöskään ole ihmisyyttä. Sillä ei siis ole esimerkiksi empatiakykyä tai minkäänlaista käsitystä siitä, mitä on tuntea, haistaa, maistaa tai ylipäätään olla olemassa. Siltä puuttuu siis se olennaisin, mikä kirjallisuudessa kiehtoo: mahdollisuus kurkistaa toisen ihmisen kokemukseen, ymmärtää jotain itsensä ulkopuolelta.

Ennen kaikkea tulevaisuus ei ole mikään välttämättömyys, joka vain vyöryy päällemme. Meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteen, kertoa mitä me siltä haluamme ja mitä emme.

Voin ainakin omalta osaltani ilmoittaa, etten halua lukea yhtään tekoälyllä tehtyä kirjaa. En halua merkityksettömiä sanoja sanojen perässä, en uudelleen sekoitettua massaa.

Haluan sirpaleen ihmisyyttä. Haluan samaistua, olla eri mieltä, haastaa ajatteluani ja oppia uutta. Siksi aion jatkossakin lukea vain tekstejä, jotka on ajateltu, kuviteltu ja tunnettu ihmisen kehossa. 

En halua vähempää kuin tekstejä, jotka ovat olleet jollekulle niin tärkeitä, että ne on vastoin kaikkia todennäköisyyksiä täytynyt hitaasti, tuskallisesti ja vaivalloisesti kirjoittaa ja uudelleen kirjoittaa, kunnes niihin on tiivistynyt jotain olennaista ihmisyydestä.  

Vuoden 2024 top 3 -kirjat

Lukemisen vuosi 2024 oli täynnä fantasiaseikkailuja, elämäkertoja ja klassikoita.

Olen tänä vuonna lukenut 114 kirjaa (jos kirjanpito pitää enkä ehdi saada yhtä megaopusta valmiiksi huomiseen iltaan mennessä). Saman verran olen saanut luettua tällä vuosikymmenellä vain yhtenä vuonna aiemmin, joten määrässä mitattuna lukemisen vuoteni oli hyvä.

Myös laadussa mitattuna vuosi oli enemmän kuin hyvä Tänä vuonna hemmoteltiin fantasian ystäviä oikein kunnolla, koska todella monta mahtavaa teosta ilmestyi. Ehkä sekin osaltaan vaikutti siihen, että monen heikomman fantasiavuoden jälkeen jaksoin taas syventyä monisatasivuisiin seikkailuihin. Myös kohonneet energiatasot tietysti auttoivat. Fantasiahan ei ole mikään helppo laji lukijalle: täytyy omaksua kokonainen uusi maailma uusine sääntöineen.

Toinen suosikkigenreni eli romanttinen viihde sen sijaan ei tänä vuonna innostanut entiseen tapaan. En tänä vuonna selvästikään ollut niin eskapismin tarpeessa (ja ehkä sitä romantiikkaa löytyy nyt ihan oikeastakin elämästä).

Lukemistani määritti jälleen paljon työni äidinkielenopettajana. Luen paljon sellaista, jonka toivon sopivan jollekin lukulistoistani. Siksi kahlasin läpi ison kasan elämäkertoja. Myös klassikoita tuli luettua kirjallisuushistorian kurssia varten. Olen muuten jo kaikki nämä top 3 -listalle päätynyttä lukenut jo aiemminkin: ehkäpä klassikkoaineksen tunnistaa siitä, että kirjan voi lukea uudestaan ja uudestaan.

Tässäpä siis tämän vuoden top 3 -kirjat lajeittain (lajimäärittelyt omavaltaisia ja ongelmallisia, kuten aina):

Vuoden 2023 parhaat lukuelämykset

Uusi lukuvuosi on jo alkanut, mutta vielä ehtii vilkaista taaksepäinkin! Luin viime vuonna 108 kirjaa, joista valitsen nyt tuttuun tyyliini parhaat lukuelämykset kategorioittain. 

Spefi

Anni Kuu Nupponen: Sydänmeri

Viimeinen merenvartija Maria saa uuden koulutettavan ja joutuu samalla kohtaamaan menneisyytensä. Hahmot elävät ja hengittävät, ja tällä kertaa myös merikin. Erityismaininta miljöön kuvauksesta siis. Mukana myös kissoja!

Romanttiset 

Beth O'Leary: Löytöpalkkio

Izzy ja Lucas eivät tule toimeen sattuneista väärinkäsityksistä johtuen. Kun heidän työpaikkansa on vaarassa, he päätyvät etsimään omistajia hotelliin unohtuneille sormuksille. Pian kemiaa heidän välillään on kuitenkin mahdoton vastustaa. Kipinät sihahtelevat sivuilla, ja lukija saa oman taatun annoksensa rakastumishormoneja. 

Yleinen kauno 

Iida Turpeinen: Elolliset

Kyllä, tarina stellerinmerilehmän luurangosta voi olla  kiehtova! Teos etenee läpi vuosisatojen ja kuvaa ihmisiä toiveineen, haluineen ja virheineen. Samalla käsitellään tieteen sekä luonnonsuojelun historiaa, haparoivia askelia kohti nykyisyyttä. Ehkä kiehtovuus on katseessa: ihmisissä ja historiassamme on niin paljon typeryyttä ja pahaa, mutta Turpeinen kuvaa erheitämme yhtä aikaa ymmärtäväisesti ja hauskasti.   

Tietokirjat

Suvi Auvinen: Lihan loppu

Auvinen esittää syyt sille, miten olemme päätyneet syömään lihaa ja miksi se tulee loppumaan. Kirja ei sisällä painostamista eikä syyllistämistä, vaan tuhoaa jokaisen vasta-argumentin viileän rauhallisesti. Häkellyttävän toimiva tietopaketti. 

Elämäkerrat

Trevor Noah: Laiton lapsi

En yleensä voi sietää elämäkertoja, ja tämänkin luin vain, koska elämäkerrat kuuluvat yhden opintojakson lukulistalle. Laiton lapsi voitti minut kuitenkin täydellisesti puolelleen! Noah kuvaa lapsuuttaan apartheidin keskellä, mutta löytää huumoria synkkyyden keskeltäkin. Keveys ja syvyys yhdistyvät luontevasti. 

Novellikokoelmat 

J.S. Meresmaa & Anni Kuu Nupponen (toim.): Tinarinnat

Mitä tekisivät Kalevalan naiset? Muuttuisivat petolinnuiksi, keräisivät sieluja, ottaisivat sisäänsä itseään suurempia voimia. Tinarinnat nostaa valoon varjoihin jääneet Kalevalan naiset, eikä tyydy vain toistamaan vanhoja tarinoita vaan luo myös uusia. 

Jännittävät 

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas

Kaikki tietävät, kuka murhasi Andie Bellin, ainakin siihen asti että Pippa aloittaa tutkimuksensa. Tämäkin kirja kuului kirjallisuuden opettajan velvollisuuksiin. Jacksonin teos on vetävä nuortenromaani ja dekkari, joka nostaa esiin myös yhteiskunnallisia ongelmia. Yöunet menivät telttakohtauksen jälkeen. (P.S. Opiskelijat tykkäsivät, menestysvalinta kirjalistalle!)

Sarjakuvat 

Kaisa Leka & Christoffer Leka: Audarya-Lila

Kuvaus siitä, kuinka Tuomas Mäkinen jätti taakseen entisen elämänsä ja valitsi henkisen polun. Myös äiti ja entinen tyttöystävä kertovat omat versionsa.

(Luin tässä sarjassa viime vuonna ainoastaan Lekojen teoksia. Täytynee jälleen toistaa lupaus siitä, että laitan lukulistalle lisää sarjakuvia.)

Kirjoitusoppaat 

Kumma kirjoitusopas

Luin viime vuonna vain kaksi kirjoitusopasta, mutta tämä teos pärjäisi kovemmassakin seurassa! Usea kokenut kirjoittaja pääsee kertomaan omalla tyylillään vinkkinsä onnistuneeseen teokseen. Toimii erinomaisesti myös muille kuin spefi-kirjoittajille. 

On yhteiskunnallinen ongelma, ettei kirjoittamisella elä

HS kirjoittaa tänään kirja-alan murroksesta, jossa häviävät kaikki paitsi lukijat. Erityisen kovaa muutos osuu kirjailijoihin, joiden mediaanitulo on n. 1700€ VUODESSA.

Keskustelin jokin aika sitten opekollegani kanssa pitkään syistä, joiden johdosta olemme valinneet palkkatyön ja jättäneet taiteen enemmän harrastuksen rooliin. Syymme olivat hämmästyttävän samanlaiset, vaikka taiteenlajimme ovat erilaiset.

Kotimme ja sukumme ovat taidepiirien ulkopuolelta. Kontakteja tai malleja ei ole ollut. Siinä tilanteessa tuntuu mahdottomalta löytää tila maailmasta, jossa harva elää taiteella. Kilpailu, laskelmointi ja jatkuva epävarmuus eivät sovi kaikille luonteenlaaduille. Kaikki eivät myöskään ole kasvaneet uskomaan itseensä ja tekemiseensä ehdoitta, eikä kaikilla ole turvaverkkoja, joiden varaan nojata.

Harvoille tarjoutuu lopulta tilaisuus tehdä taidetta tosissaan. Ilmiönä tämä on minusta huolestuttava. Kaikkien ei tietenkään tarvitse saada vapaasti toteuttaa itseään, mutta nyt tilaisuus elää taiteella tarjoutuu liian harvalle. Moni lahjakas päätyy tekemään muuta. Monen vähemmistön edustajan ääni jää kuulumattomiin.
Ei tarvitse myöskään ihmetellä, miksi minullakin on opetettavana lähes luku- ja kirjoitustaidottomia nuoria, kun kirjallisuuden arvostus on yhteiskunnassamme tätä.

Taide ei ole pelkästään viihdykettä. Kirjallisuus on syvästi inhimillistä, mahdollisuus nähdä mennyttä ja tulevaa, kurkistaa toisten ihmisten ja kulttuurien todellisuuksiin, oppia itsestä, muista ja maailmasta. Suomenkielinen kirjallisuus on edellytys elinvoimaiselle suomen kielelle.

Siksi on ihan kaikkien ongelma, jos kirjoittamisella ei voi elää. Ilman kirjailijoita ei ole kirjallisuutta, ja ilman kirjallisuutta yhteiskunta köyhtyy tavalla, jota ei euroissa voi koskaan laskea.