Eipä yllätys, että tästä kirjasta jäi minulle kesäkuun parhaat lukumuistot. JoJo Moyesin Ne, jotka ymmärtävät kauneutta sai viikkojen kirjoitustauon jälkeen hetkeksi minussa aikaan kovan halun kirjoittaa joskus jotain yhtä hienoa.
Kirja kertoo kahdesta naisesta. Ensimmäinen heistä, Sophie, elää Ranskassa vuonna 1916 saksalaisten sotilaiden armoille. Hänen aviomiehensä Édouard on sodassa, ja Sophie taistelee nälkää, kylmää ja epätoivoa vastaan. Kun kylään saapuu saksalainen komendantti, Sophie tekee jotain, mitä ei olisi ikinä kuvitellut tekevänsä.
Vuonna 2006 Sophien miehen Sophiesta maalaama muotokuva on päätynyt Lontooseen. Se roikkuu leskeksi jääneen Livin seinällä ja muistuttaa avioliiton onnellisista ajoista. Kun Édouardin perilliset vaativat itselleen sodan aikoihin kadonnutta muotokuvaa, alkaa Liv selvittää maalauksen ja Sophien kohtaloa. Samalla hän tulee luoneeksi itselleen uuden kohtalon.
Molemmat sankarittaret ovat vahvoja, mutta samaan aikaan epätäydellisiä naisia. Pieni rosoisuus ja väärät, mutta ymmärrettävät valinnat tekivät heistä samastuttavia. Livin kohdalla onnellinen loppu oli selkeämmin tiedossa, kun taas Sophien kohtalo tuntui toivottomalta.
Kaksi sankaritarta oli nerokas ratkaisu, koska sen ansiosta loppu säilyi jännittävänä. Romanttiseen viihteeseen kuuluvat onnelliset loppuratkaisut, mutta kahden sankarittaren kohdalla pidin mahdollisena, että toisen tarina päättyykin onnettomasti.
Tässä myös syy siihen, miksi JoJo Moyes on niin loistava viihdekirjailija. - hän osaa sopivissa määrin sekä täyttää lukijan odotukset että yllättää lukijan. On taitolaji säilyttää genreen olennaisesti kuuluva ennalta-arvattavuus, mutta kuitenkin tarjota riittävä määrä jännitystä siitä, miten odotettu ratkaisu tulee tapahtumaan, sekä sopivissa kohdin hätkäyttää lukijaa pienillä yllätyksillä. Tämä tarina tarjoaa sitä romantiikkaa, jonka se lupaakin, mutta ei toisaalta ole liian ennalta-arvattava tai suoraviivainen.
Moyesille on tyypillistä, että hän kirjoittaa myös vaikeista asioista. Kerro minulle jotain hyvää kertoi vaikeasta vammautuneesta miehestä, Parillisia ja parittomia köyhän yksinhuoltajaäidin arjesta ja Ne, jotka ymmärtävät kauneutta kuvaa sodan julmuutta. Ehkä juuri siksi Moyes on yksi lempiviihdekirjailijoistani. Hänen sankarittarensa eivät shoppaile ja vietä luksuselämää, vaan ovat tavallisia naisia vaikeissa tilanteissa.
Siitä huolimatta kirjoihin mahtuu sitä ah niin ihanaa ja kaiken nielevää rakkautta. Moyes luopuu realismista juuri oikeissa kohdissa ja vie lukijan pois arjen keskeltä.
Tällä kertaa tosin loppuratkaisu oli jopa hieman liian sokerinen ja siirappinen minun makuuni. Pienestä epäuskottavuudesta huolimatta en silti voinut olla pitämättä lopusta ja sen kauneudesta.
Realismin ystäville en siis kirjaa suosittele - JoJo Moyesin Ne, jotka ymmärtävät kauneutta on suunnattu niille, jotka ymmärtävät viihdekirjallisuutta.
