perjantai 22. maaliskuuta 2019

Klassikkoputki ja 5 väärää uskomusta klassikoista

Vuosi alkoi klassikkoputkella, kun luin 11 klassikkoteosta kirjallisuuden opintojen tenttiä varten. Samalla pohdiskelin, millaisia vääriä uskomuksia klassikoiden lukemiseen liittyy. 


1. Klassikot ovat kuivia ja tylsiä.
Aika monen käsitys vanhoista kirjoista tuntuu olevan, että ne joutuu työllä, tuskalla ja väkipakolla kahlaamaan läpi. Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa! Esimerkiksi Don Quijote sai nauramaan ääneen, Humiseva harjun tunnelma oli todella tiivis, Rikos ja rangaistus sai jännittämään Raskolnikovin puolesta eikä Candiden tapahtumissa ehtinyt tulla tylsää hetkeä.
Välillä lukeminen oli kyllä kahlaamista (en todellakaan aio lukea Don Quijoten osaa 2), mutta jokaisesta 11 klassikosta löysin kuitenkin myös lukemisen iloa. Ja ennen kaikkea ajateltavaa.

2. Klassikot ovat vanhanaikaisia. 
Oli itse asiassa aika hämmentävää lukea 1300-luvulla kirjoitettua Decameronea ja tajuta, että aika samanlaiset asiat ihmisiä edelleen liikuttavat, viihdyttävät ja mietityttävät. (Osa Decameronen novelleista oli kuin suoraan jostain Temptation Islandilta.)

Yhtymäkohtia tähän päivään löytyi yllättävilläkin tavoilla. Kafkan aikaan ei tapahtunut somelynkkauksia, mutta Oikeusjuttu sai minut ajattelemaan niiden itseään ruokkivaa mekaniikkaa.  Ehkä pysäyttävin yhtäläisyys oli tajuta, että oma tuleva kirjani  30 jälkeen 30 käsittelee osin samaa teemaa kuin Madame Bovary, eli suurten odotusten ja unelmien yhteentörmäystä arkitodellisuuden kanssa. Ehkäpä  klassikot ovat säilyneet, koska ne ovat tallentaneet jotain syvästi ihmisyyteen liittyvää, joka toistuu eri aikoina, vain eri muodossa?




Sitäkään ei voi kieltää, etteivätkö eri aikakaudet ja eri arvot näkyisi klassikoissa. Olin pöyristynyt lukiessani Decameronesta novellin, jossa kiukkuinen ja tottelematon vaimo asetettiin paikalleen hakkaamalla hänet henkihieveriin. Vaimonhakkaaja esitettiin tarinassa sankarina ja vaimo pahiksena. Apua! On myös hyvin vaikea ymmärtää, miten äärimmäisen siveellisesti kuvattu aviorikos Rouva Bovaryssa oli omana aikanaan skandaali ja aiheutti sakot siveettömyydestä.

Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten jokainen kirja kertoo omasta ajastaan. Jos haluaa tietää, miten ihmiset eri aikaan elivät, kannattaa lukea klassikoita. Ne kuvaavat omaa aikaansa aivan eri tavalla aidosti kuin oman aikakautensa läpi peilaavat historialliset romaanit (joilla on tietysti  myös oma paikkansa kirjallisuudessa). 

3. Klassikot ovat klassikoita, koska ne ovat parasta kirjallisuutta.  
Klassikot ovat klassikoita syystä. Kaikkien kohdalla syy ei vain ole, että ne (edelleen) ovat hyvää kirjallisuutta. 

Miten kirjasta tulee klassikko? Useimmat ovat jääneet historiaan, koska ne ovat omana aikanaan tuoneet kirjallisuuteen jotain uutta tai edustaneet omaa tyylisuuntaansa puhtaimmin. Kuitenkin se, mikä joskus on ollut uutta, on tehty jo moneen kertaan sen jälkeen. Frankenstein ei enää kauheasti pelota, vaikka kauhuklassikko onkin.

Ennen kaikkea kirjallisuuden arvostus on myös oman aikansa lapsi. Nykylukija arvostaa kirjallisuudessa eri asioita kuin 1600-luvun lukija. Nykykriteereillä moni näistäkin 11 teoksesta taitaisi kaivata reipasta tiivistämistä. 

Klassikoiksi eivät myöskään ole nousseet jokaisen kauden absoluuttisesti parhaat ja loistavimmat teokset. Esimerkiksi naiskirjailijoita on kirjallisuuden kaanonissa vähän. Toki kirjoittavia naisia on olosuhteista johtuen ollut vähemmän, mutta luulenpa, että monen naiskirjailijan teos ei koskaan ole saanut edes mahdollisuutta miesten hallitsemassa maailmassa. Puhumattakaan vääränvärisistä tai vääräuskoisista kirjoittajista.




4. Kannattaa lukea vain klassikoita, koska ne sivistävät (toisin kuin esimerkiksi viihde).
Klassikoita kannattaa kyllä lukea ja niiden lukeminen on yleissivistystä. Moni kulttuurinen viittaus aukeaa aivan eri tavalla, kun tietää sen taustan. (Minun mielessäni taistelu tuulimyllyjä vastaan on muuttunut paljon traagisemmaksi.) 

Minusta kaiken ei kuitenkaan aina tarvitse olla niin sivistävää. Viihde virkistää ja pieni pako arjesta on enemmän kuin sallittua! Sitä paitsi käsitys siitä, etteikö viihdekirjallisuudesta voisi oppia jotain, on täysin väärä. 

5. Jokainen klassikko on luettava itse. 
Hulluksihan sitä tulisi, jos yrittäisi jokaisen klassikon lukea. Kaikkea ei tarvitse lukea itse, joskus riittää, että hankkii tietoa kirjallisuudesta, sen eri aikakausista ja arvostetuista teoksista. (Tietoa teoksen taustoista kannattaa kyllä hankkia siinäkin tapauksessa, että lukee itse kirjan. Se auttaa pääsemään sisälle teoksen maailmaan ja ymmärtämään, mikä siinä on hienoa.)

Ei ole olemassa myöskään tiettyä 10, 20 tai 50 klassikkoa, jotka jokaisen tulisi lukea. Minusta klassikoista kannattaa valikoida ne, jotka aidosti kiinnostavat. 

Ja hei, klassikonkin saa jättää kesken. Minun luvallani.   


P.S. Lisää ajatuksiani klassikoista löytyy Instasta.