Etsiskelin linkkiä edelliseen postaukseen ja eksyin lukemaan hylkäyskirjeistä keskustelupalstoilta. Masentavaa! Niin moni muukin yrittää, eikä onnistu. Kustantajien seula on niin tiukka, että tuntuu lähes mahdottomalta, että joku saa tekstinsä julki.
Ja jos saa, ei sillä todennäköisesti paljon rikastu. Kirjan julkaiseminen on kirjailijalle vain ensimmäinen askel taistelussa... Siksi yhä paremmalta tuntuu ajatus siitä, että julkaisen itse tekstini. Kirjailijan työllä en eläisi kuitenkaan, joten tuloni tulevat jatkossakin päivätyöstäni. Minulle riittää se, että tekstini löytävät lukijoita, vaikka sitten vain lähipiiristä.
Pokémonista lukiessa tuli mieleen, että ehkä pelimaailmasta tuttu ilmiö siirtyy jossain vaiheessa vieläkin laajemmin myös kirjallisuuteen. Ehkä tekstitkin tulevaisuudessa ovat verkossa kaikkien ilmaiseksi luettavina ja saatavina, ja vain jatko-osat tai loppuratkaisu maksavat. Kokeileminen ei maksa mitään, mutta jos innostuu ilmaisesta, voi olla valmis maksamaan myös enemmästä.
Tällainen voisi hyödyttää sekä lukijaa että kirjoittajaa - lukija saisi enemmän valinnanvaraa, ja kirjoittaja löytäisi suoraan lukijansa ilman välikäsiä. Huono puoli olisi tietenkin se, että tekstejä on niin valtavasti, että lukijalla kuluisi aikaa etsimiseen ja kirjoittajan olisi hankala erottua joukosta.
Tulevaisuudessa varmastikin kirjamarkkinat muuttuvat. Mutta yksi on varmaa: minun tulevaisuuteni on tekstintekeleitä täynnä.
Olen taas saanut kaksi hylkäyskirjettä. Itse asiassa se on aika surkeaa, koska jäljellä ei enää ole juuri minkäänlaista toivoa 30 ennen 30 -käsikirjoituksen osalta. Ei ole enää kustantamoita, joihin olisi järkevää lähettää käsikirjoitusta, ja vastaus on tullut jo kaikista, joiden suhteen olin toiveikas.
Mutta voi, pakkohan tässä on nauraa. Ensimmäinen hylkäyskirje alkaa sanoilla "pahoittelut siitä, että vastaus kesti", ja syytä onkin pahoitella, koska vastaus tuli kesäkuussa 2016, kun käsikirjoitus oli lähetetty helmikuussa 2015! Toinen taas oli aika normaali "kiitos, mutta ei kiitos, valitettavasti meillä ei ole tilaa, tarjoa muualle", mutta käsikirjoituksen nimi oli vain väärin. Kunnes sitten sama monistus löytyi viestin jatkona, tällä kertaa sekalaista oli korvattu oikealla käsikirjoituksen nimellä. Kustannustoimittaja-raukka oli unohtanut poistaa alkuperäisen kopioi-liimaa-viestin!
Onhan tämä surkua siksikin, että molemmat viestit kertovat myös siitä, millainen kiire on kustannustoimittajilla. Ja siksi, että kaiken sen työmäärän jälkeen saan vain kopioidun ei kiitos -viestin... Mutta turhapa sitä surkutella enempää. Voi sitä hupia, kun pääsen syksyllä julkaisemaan itse! (Ja tarinastani tulee internetilmiö, ja kaikki kustantajat katuvat ja jonottavat kynnykselläni kustannussopimusta 30 jälkeen 30 -jatko-osaan ;)
P.S. Löysin lupaamani kirjoituksen, jossa on arvosteltu kustantamoiden lähettämiä hylkäyskirjeitä. Käy terapiasta!
