Messut verkossa - mikä toimi, mikä ei?

Kirjamessut siirtyi tänä vuonna verkkoon. Uudenlainen tapahtuma oli uutta kaikille ja tarjosi myös uusia mahdollisuuksia, vaikka pettymyksiltäkään ei vältytty. Mikä toimi, mikä ei? 

(Seurasin messuja neljän päivän ajan messuorganisaatiolta saadulla yhteistyölipulla.)

Huonoa:

- Tunnelma oli yksinkertaisesti toinen, ehkä jonkun mielestä sitä ei edes ollut. Vaikka kuulunkin ihmisiin, joita väkijoukot ahdistavat, on kirjamessujen tungoksessa myös jotain, mitä kaipasin tänä vuonna. Kirjojen tuoksu, kansien katselu, kaikki muut kirjoja rakastavat ihmiset, spontaanit kohtaamiset, perinteiset metrilakut... 

- Verkkomessupaikka oli kallis, ja ilman kirjamyyntiä monet pienet toimijat eivät voineet olla mukana. Kirjaväki jakaantui eri tapahtumiin, kun erillistä messuohjelmaa tarjosivat ainakin BoD, Spefistiset kirjamessut ja Varjokirjamessut.  

- Ohjelmatarjonnassa näkyi pienten puuttuminen. Kirjallisuuden lajit olivat epätasapainoisesti edustettuina. Messujen teemana oli tulevaisuus, joten olisin odottanut sci-fi-kirjallisuuden näkyvän ohjelmassa edes jollain tavalla. Samoin tulevaisuuden lukijat oli lähes unohdettu, sillä lasten ja nuorten kirjallisuutta oli ohjelmassa vain vähän. Dekkareita kyllä riitti, ja julkkiselämäkerrat ja urheilu olivat minun makuuni selkeästi yliedustettuina.

- Kaipasin ohjelmaan enemmän ja monipuolisemmin eri kirjailijoita. Ohjelmatarjonnassa näkyivät julkkikset kuten Matti Nykänen, Kirsti Paakkanen ja Kari Tapio, vaikka voisin kuvitella, että heistä kertovat kirjat myisivät muutenkin.  

Kirjailijoista puolestaan paikalla olivat enimmäkseen suuret nimet ja jo ennestään kohutut. On tietenkin luonnollista, että yleisöä houkutellaan isoilla nimillä, mutta hieman ihmettelen, miksi joku haluaisi maksaa kyröistä ja hotakaisista, joita voi katsoa joka viikko telkkarissa ihan ilmaiseksikin. Mielestäni ei palvele myöskään katsojaa tai lukijaa, että samoja naamoja tarjotaan yhä uudelleen. Olisin kaivannut enemmän haastatteluja kirjailijoilta, jotka eivät ole vielä mediatilaansa saaneet, uusia, yllättäviä ja kiinnostavia tuttavuuksia. 

Mietin myös, eikö kirjamessuilla ole jonkinlainen moraalinen vastuu nostaa esiin muutakin kuin valtavirtaa. Kirjallisuudella kun ei ole hirvittävästi näkyvyyttä mediassa. 

- Liveohjelman ja tallenteiden katsominen ei samalla tavalla rauhoittanut syventymään keskusteluun. Ruudun takana oleminen houkutti laittamaan ohjelman taustalle, siivoamaan samalla, jumppaamaan... Myös kiusaus keskeyttää oli suurempi kuin paikan päällä, jossa houkutuksia muualle tai muuhun tekemiseen on vähemmän. 

- Teknisiltä ongelmiltakaan ei vältytty. Ensimmäistä päivää varjostivat kirjautumis- ja lähetysongelmat.

Hyvää:

- Verkkomessut olivat paras ratkaisu poikkeusaikoina. Oli vastuullista jättää yleisötapahtuma väliin. Mahtavaa, ettei kirjamessuja jouduttu perumaan, vaan verkkotapahtuma järjestyi näinkin isona!

- Teknisistä ongelmista ei juuri ollut haittaa. Niitä osui kohdalleni vain ensimmäisenä päivänä. Niihinkin oli selvästi varauduttu, koska livestriimi avattiin nopeasti.  

- Verkkomessut tarjosivat myös uusia mahdollisuuksia. Kun Messukeskukseen ei tarvinnut matkustaa paikan päälle, oli messuilla mahdollista nähdä myös kansainvälisten tähtien haastatteluja. Suhtaudun kuitenkin varovaisesti tämän mahdollisuuden lisäämiseen tulevina vuosina. Mieluummin tuntemattomia, kiinnostavia suomalaisia kuin jo ennestään tuttuja meganimiä!

- Verkkomessut lisäsivät saavutettavuutta. Muualta päin Suomea ei tarvinnut varata hotelleja tai tehdä pitkiä matkoja. Tuskin olisin itsekään pienen vauvan äitinä päässyt paikalle kuin korkeintaan yhtenä päivänä.  

- Tallenteet olivat suurin positiivinen uudistus. Enää ei tarvinnut jättää ohjelmanumeroa väliin päällekkäisyyden tai lounastauon takia, enkä ole koskaan päässyt katsomaan ohjelmaa kaikilta neljältä päivältä.

Tallenteisiin oli myös mahdollista palata jälkikäteen. Kiinnostavaa keskustelua ei tarvinnut referoida kaverille, vaan saattoi vinkata itse katsomaan. Jos jokin kohta meni ohi tai halusi varmistaa, tallenteita saattoi kelata.

- Kiitos tallenteiden, messut eivät lopu vielä. Tallenteita voi katsoa vielä kaksi viikkoa, eli vieläkään ei ole liian myöhäistä hankkia messulippua.

Millaista on kirjallisuus tulevaisuudessa?

Millaista on tulevaisuuden kirjallisuus? Tarvitaanko ihmistä vai tuottavatko tekoälyt tekstit? Muuttavatko äänikirjat tapaa tuottaa ja kuluttaa kirjallisuutta? Näkyykö MeToo tulevaisuuden kirjoissa? Mm. näistä aiheista keskusteltiin kirjamessuilla lauantaina ja sunnuntaina.

Kuva: Messukeskus

Tulevaisuuden kirjallisuus

Henri Hyppönen, Pontus Purokuru, Olavi Koistinen ja Suvi Auvinen keskustelivat lauantaina erityisesti tekoälyn ja koneiden vaikutuksesta tulevaisuuden kirjallisuuteen. 

Jo nyt tekoäly pystyy tekemään esimerkiksi mainoksia tai self help -oppaan tekstiä, jonka ihmiset uskovat aidoksi. Koistisen uudessa romaanissakin on tekoälyn tuottamia kohtia. Tekoäly pystyy myös tuottamaan tekstiä niin valtavia määriä, ettei ihminen pysty kilpailemaan sen kanssa. Syrjäyttääkö tekoäly siis ihmisen? Kukaan keskustelijoista ei  tähän usko. Merkityksen ja olennaisen erottaminen on edelleen ihmisen tehtävä. Jonkinlainen yhteistyö ihmisen ja koneen välillä on kuitenkin todennäköinen. 

Kukaan ei myöskään usko, että kirjallisuus olisi katoamassa, vaikka se ehkä muuttaakin muotoaan. Ihmisillä on tarve kollektiivisesti käsitellä kokemuksia ja uusia ilmiöitä, ja siksi uusia tekstejä tarvitaan edelleen. Pitkien tekstien arvostus on Koistisen mukaan tällä hetkellä myös nousussa.  

Purokuru nosti esille taiteilijapalkan ja perustulon, joiden avulla kirjallisuuden kentälle saataisiin ääniä, jotka eivät muuten pysty kirjallisuutta tuottamaan. Diversiteetti puolestaan lisää kirjallisuuden kiinnostavuutta.

Tulevaisuus äänessä

Äänikirjojen suosio on noussut vauhdilla tekniikan kehittymisen myötä, mutta miten äänikirjat muuttavat kirjailijan työtä ja kirjallisuuden kuluttamista? Aiheesta keskustelivat lauantaina JP Koskinen, Perttu Pölönen, Timo Julkunen ja Mirka Vesala.

Äänikirjoissa nähdään paljon mahdollisuuksia. Ne pidentävät kirjan elinkaarta, lisäävät mahdollisuuksia löytää lukijoita ja toimivat kiireisessä, hektisessä maailmassa, koska eivät vaadi pysähtymistä tekstin äärelle. Äänikirjaa voi kuunnella tehokkaasti vaikka kotitöitä tehdessään.

Kaikki kirjat eivät kuitenkaan toimi parhaiten äänikirjoina. Koukuttava alku, sujuvuus ja nopea eteneminen houkuttelevat kuuntelijoita, ja siksi erityisesti viihdekirjallisuutta kuunnellaan. Jotkut ovat huolestuneet ilmiöstä ja pelkäävät sen tyhmistävän kirjallisuutta. Vesala pitää tätä kuitenkin turhana kahtia-asetteluna. Ei myöskään ole täysin ennustettavissa, mitkä kirjat toimivat äänikirjoina. Jotkut tietokirjat ovat menestyneet yllättävän hyvin.

Tulevaisuudessa äänikirjoihin on mahdollista lisätä kuunnelmalle tyypillisiä ääniä tai jopa muidenkin aistien kokemuksia. Lukijaääneksi voisi valita vaikkapa tekoäly-Tauno Palon. Vesalan mukaan iso osa lukijoista kaipaa kuitenkin edelleen perinteistä formaattia. Pölönen taas nosti esiin oman mielikuvituksen voiman. Jos kuuntelijalle annetaan vain lukijan ääni, hän joutuu täyttämään enemmän aukkoja mielikuvituksellaan. Tällöin kokemuksesta tulee henkilökohtaisempi ja syvempi. 

MeToo ja BLM, miten muutokset näkyvät kirjallisuudessa?

Harmillisesti Koko Hubara oli estynyt, joten keskustelu keskittyi MeToo-liikkeseen. Ronja Salmen haastateltavana sunnuntaina oli Anu Silfverberg. 

Ilmeisesti MeToo -keskustelua ei kirja-alalla Suomessa ole vielä edes oikein kunnolla käyty. Silfverberg kertoo itsekin pelänneensä keskustelun loukkaavan taiteen puhtautta ja pyhyyttä. Hän on kuitenkin lukemiensa tutkimusten myötä vakuuttunut siitä, ettei ole yhdentekevää, kuka taidetta tekee. Esimerkiksi mieskirjailijoiden teoksissa ei ole yhtä paljon naishahmoja kuin naiskirjailijoiden teoksissa. On siis todellakin merkitystä sillä, kuka taidetta pääsee tekemään.

Ei ole myöskään yhdentekevää, ketä taide esittää. Monesti samastumiskokemusta kaipaavat leimataan itsekkäiksi, mutta usein kokemusta kaipaavat ovat taiteessa näkymättömiä, ja kaipuun kritisoijat taas edustavat normiksi tullutta representaatiota. 

Silfverbergin mukaan taide kestää kyllä kriittistäkin tarkastelua, eikä keneltäkään olla mitään kieltämässä eikä sensuroimassa.

Kirjamessujen aloitus: tarinoita, tiedettä ja tulevaisuutta

Kuva: Messukeskus

Kirjamessut ovat täällä! Ensitunnelmat vaihtuivat pettymyksestä varovaiseen innostukseen. Verkkomessuissa on hyvätkin puolensa, mutta onko kirjamessuilla enää ohjelmaa kirjoista?

Olin innokkaana paikalla heti torstaiaamuna katsomassa avajaisia. Enpä ole aiemmin päässytkään paikalle heti ensimmäisenä päivänä! Innostus laimeni kuitenkin nopeasti, kun tekniset ongelmat alkoivat. Ohjelmaa pääsi kyllä lopulta seuraamaan, mutta tallenteet tuntuivat tulevan hitaasti katsottavaksi.

Myönnettäköön, ettei liveohjelman tai tallenteiden katsominen tunnu samalta kuin olla Messukeskuksessa paikan päällä. Vaikka tungos ja hulina ovat myös ahdistaneet, on tavallaan ollut ihanaa olla keskellä kirjoista kiinnostuneiden ihmisten joukkoa. Ruudulta ei vain pääse samaan tunnelmaan.

Tallenteet vaikuttaisivat toisaalta olevan verkkomessujen parasta tarjontaa. Ohjelmien päällekkäisyys ei enää ole ongelma, ja edellisenkin päivän ohjelmaan voi palata. Kiinnostavasta ohjelmasta voi siis vinkata kavereille jälkikäteenkin. (Omat vinkkini tekstin lopussa!)

Valitettavasti kiinnostavaa ohjelmaa vain tuntuu tänä vuonna olevan vähemmän kuin aiempina vuosina. Julkkiselämäkerrat ja urheilu ovat minun makuuni yliedustettuina ohjelmassa. Somessakin kaivattiin messuille enemmän lasten ja nuorten kirjallisuutta, sarjakuvia ja pieniä tekijöitä, jotka olivat jääneet pois osallistumismaksun suuruuden takia. Haluaisin itse lisää kirjailijoita ohjelmaan, ja nimenomaan muita kuin ennestään tuttuja, suuria nimiä. 

Tietysti näkyville laitetaan houkuttavimmat tapaukset, mutta toisaalta tuntuu, että meganimet myisivät ilman tätäkin näkyvyyttä, ja toisaalta monet tuntemattomat nimet jäivät vaille mahdollisuutta tulla löydetyiksi. Erityisesti verkkomessuilla tuntuu sitä paitsi hassulta ajatukselta, että joku haluaisi maksaa näkevänsä ruudun välityksellä ne samat tyypit, jotka ovat telkkarissa muutenkin ihan ilmaiseksi. Messukeskuksessa sentään voi joku saada jotain irti siitä, että näkee televisiosta tuttuja livenä.

Kiinnostaviakin keskusteluja löytyi kuitenkin enemmän kuin ehdin katsoa (onneksi ovat ne tallenteet). Tässä omat vinkkini tähän asti katsotusta torstain ja perjantain tarjonnasta:

Kertomuksen vaarat
Tarinoita tulvii kaikkialta. Yrityksillä, yksilöillä ja yhteiskunnilla on oltava omat tarinansa, mutta mitä vaaroja tähän liittyy? Kertomuksen vaarat -kirjan kirjoittajat lupaavat antaa käytännön vinkkejä tarinoiden analysointiin ja siihen, mitä pitäisi ottaa huomioon, kun käyttää tarinoita.

Esimerkkinä keskustelussa nousevat esiin mm. median kokemuskertomukset. Yksilön kokemuksen lisäksi juttujen pitäisi tuoda keskusteluihin uusia näkökulmia. Tarinoita käyttäessään on myös mietittävä, kertovatko ne koko totuuden, mitä arvoja ne edustavat ja toistavatko ne kaavamaisia kertomuksia. Kokemuskertomukset ruokkivat myös helposti tirkistelynhalua ja kertojiksi valitaan mielellään mediaseksikkäitä tyyppejä.

Vaihtoehtoisia tulevaisuuksia - mitä kaikkea on tulevaisuudentutkimus?
Tulevaisuudentutkimus tutkii mahdollisuuksien laajaa kirjoa. Se on ennakointia, ei ennustamista, ja perustuu faktoihin sekä mielikuvitukseen.

Keskustelussa käydään läpi mustia joutsenia ja megatrendejä, erityisesti ilmastonmuutosta ja kaupungistumista. Tärkeää on, että tulevaisuususko säilyy uhkakuvien rinnalla, ja että ymmärretään, että tulevaisuus rakennetaan nykyhetken pohjalta.

Historian jännät naiset
Maria Pettersson kertoo ennätyksellisen joukkorahoituksen saaneesta kirjahankkeestaan, jossa hän tuo esiin historian jänniä naisia. Historian kirjoitus on perinteisesti ollut sotia ja suurmiehiä, mutta Pettersson nostaa rinnalle naisten tarinoita, eikä pelkästään esikuvien, vaan myös kauheiden ja omituisten.

Kirja kumoaa monia harhaluuloja: Naiset ovat voineet toimia monenlaisissa ammateissa, esimerkiksi sotilaina. Tasa-arvo ei ole lisääntyvä asia, vaan laatu ja määrä vaihtelevat eri kolkissa maailmaa ja eri aikoina. Miehet eivät aina ole vain sortaneet naisia, vaan sortamista ja auttamista on ollut joka suuntaan. Sukupuoli on koettu ja käsitetty eri aikoina eri tavoin.

Mistä kieli tulee meihin

Anneli Kauppisen mielettömän kiinnostava haastattelu, omalla kohdallani erityisesti lapsen kielen oppimisen kannalta. Uutta minulle oli se, että lapsen ja eläimen kielen erottaa erityisesti se, että lapselle kieleen liittyy sosiaalisuus.  Lapsi ei myöskään opi kieltä vain aikuista matkimalla, vaan vuorovaikutustilanteissa, joissa myös aikuinen mukautuu puheen vuorotteluun. Tämä ei toisaalta ole yllättävää, koska Kauppinen näkee, että kieli on sosiaalinen selviytymisstrategia.

Jännittävältä kuulosti myös pinnasänkypuhe, eli puhe, jossa lapsi harjoittelee kieltä ja kielioppia yksikseen. Lapsi ei kuitenkaan opi kieltä kielioppia opettelemalla, vaan kielen kimpaleina, esimerkiksi fraaseina. Oppiminen tapahtuu luovuuden reittiä, lapsi kehittää uudissanoja ja kokeilee. 

Dekkarien ykkösketju: Kilpi, Koskinen, Sipilä

En lue yleensä dekkareita, mutta oli mielenkiintoista kuulla, miten ykkösdekkaristit luovat henkilöitään ja useampiin romaaneihin ulottuvia maailmoja. Mielenkiintoista on myös, miten poliisin, rikostoimittajan ja muitakin lajeja kirjoittavan kirjailijan työt lomittuvat dekkarien kirjoittamiseen. JP Koskinen esimerkiksi kokee lähtevänsä lomalle, kun kirjoittaa dekkaria!

Keskustelu sivuaa myös dekkareiden yhteiskunnallisuutta ja viihteellisyyttä ja niiden suhdetta. Kaikki kokevat, että dekkarit tuovat esiin yhteiskunnallisia asioita, jotka jäisivät ehkä piiloon ilman houkuttavaa, koukuttavaa tarinaa. Kilpi on jopa sitä mieltä, ettei ole mitään, mistä kirjailija ei voisi kirjoittaa, vaan päinvastoin kirjailijan on löydettävä tapa käsitellä vaikeitakin asioita. 

Kesämyrsky ja Unienpunoja

Siiri Enoranta ja Elina Rouhiainen puhuvat kirjoistaan ja fantasian, realismin ja yhteiskunnallisuuden yhdistämisestä. Kummankin tarinoista löytyy syvempiä teemoja, mutta ne ovat syntyneet henkilöitä ja heidän tarinoitaan seuraamalla. Kirjailijat eivät siis ole tarkoituksella pyrkineet yhteiskunnallisesti vaikuttavien kirjojen kirjoittamiseen, vaan teemat ovat syntyneet tekstin myötä, siitä, mikä itseä mietityttää ja mitä itse haluaisi tutkia.

Kumpikin näkee fantasiakirjallisuudessa paljon mahdollisuuksia peilata yhteiskuntaa ja näyttää asioita osoittelematta. Enoranta ei itse kuitenkaan mieti teostensa genreä, ja toivoisi, että lukijat tarttuisivat kirjoihin ennakkoluulottomasti miettimättä, mitä lajia ne edustavat. 

Jos omat messuni alkoivat tarinoiden kyseenalaistamisella, Enoranta ja Rouhiainen päättivät ensimmäiset päivät muistuttamalla tarinoiden tärkeydestä. Toisen asemaan asettuminen auttaa ymmärtämään ja lisää empatiaa, ja Enoranta uskookin, että kirjallisuus voi muuttaa maailmaa jopa politiikkaa enemmän.  

Perjantai-illan podcastit

Viimeiset virtuaaliset taiteilijatreffit vietin sohvalla kuunnellen podcasteja. En saanut suuria elämyksiä, mutta tein havainnon omasta inspiraatiostani.

Viimeisen kokeiluviikon perjantaina olin pienessä syysflunssassa. Halusin rentoutua ja makoilla, ja siksi päätin sukeltaa YLE Areenan kuuntelutarjontaan. 

Kokeilin kuitenkin uutta siinä mielesttä, ettei minulla ole tapana kuunnella podcasteja tai radiota. Sopivaa aikaa siihen ei tunnu olevan. Kuuntelu sopisi seuraksi ruoanlaittoon tai lenkille, mutta vakioseuralaiseni vauva tuskin arvostaisi, jos uppoutuisin omaan maailmaan napit korvissa. Siksi liikuinkin itselleni vieraalla maaperällä. 

Yllätyin tarjonnan laajuudesta. Kiinnostavia aiheita riitti, mutta en halunnut mennä liian lähelle taustatutkimusta. Viikingit, kivet ja puut hylkäsin myöhempään kuunteluun. Sitten huomasin Vincent van Goghin kirjeet veljelleen Théolle. Koska kaksi viikkoa sitten kävin katsomassa taiteilijan maalauksia New Yorkissa, tuntuivat kirjeet hyvältä jatkumolta kokeilussani.

Jouduinkin oikein kunnolla epämukavuusalueelleni. Ensimmäinen kirje oli melkoista hengellistä paatosta. Vincent-parka pohti, mistä löytäisi innon ja kutsumuksen olla Jumalan täysivaltainen palvelija. Hyvä muistutus siitä, miten paljon suurempi rooli uskonnolla oli ennen ihmisen elämässä, mutta tästä alkoi tulla jo vastareaktio. Löysin kuitenkin jotain tarttumapintaa riittämättömyyden ja masennuksen tunteista. Lohdullista, ettei edes suuri taiteilija kaikkina elämänsä hetkinä ole niin kovin varma itsestään. 

Toinen podcast käsitteli salaliittoteorioiden kulttuurihistoriaa. Innostuin taivaaseen liittyvästä jaksosta, mutta salaliittoteoriat olivat valitettavan tuttuja. Olin kuullut nämä jo aiemmin. Kuu on vain hologrammi, matka kuuhun on selvästi lavastettu ja Roswelliin on pudonnut ufoja... Hauskaa oli muistaa, että katsoin teininä Roswell-sarjaa. Mitenhän se on muhinut alitajunnassani ja vaikuttanut tekemisiini, vaikka en ole vuosiin edes ajatellut koko sarjaa?

Seuraavaksi yritin löytää jotain sellaista, joka ei olisi jo ennestään niin tuttua. Aikaa käsittelevä podcastin Nanosekunnin tarkkuudella täytyi ehdottomasti tarjota minulle jotain uutta ajateltavaa! Ajan kulku on kuitenkin yksi minua ja kirjallisuutta voimakkaimmin inspiroivista asioista. 

Innostuin heti varovaisesti ajatuksesta, että aika on suhteellista, mutta en päässyt syvemmälle ajatuksen ihmeellisyyteen. Aika on mitä koemme, sitä ei voi havaita millään aisteilla... Huomasin, että aloin torkahdella. Piti nousta pystyasentoon. Tämä oli selvästi liikaa mukavuusalueellani! Muistin taas, ettei vauva ole ainoa syy,  miksi en kuuntele äänikirjoja tai podcasteja. Minun on vaikea keskittyä kuuntelemaan, haluan nähdä tekstin, selailla sitä ja edetä omassa tahdissani.

Laitoin muistiin, että lineaarisen ja syklisen aikakäsityksen eroa voisi joskus hyödyntää jossain, samoin absoluuttisen ja relatiivisen ajan. Aika on todella ihmisille tärkeää, sen todistavat lukemattomat sanonnat ajasta. Aika näyttää, aika parantaa, aika pysähtyy... Aika aikaansa kutakin.

Kuuntelin vielä pienen pätkän Metsäradiota. Viimeistään nyt huomasin, miten paljon kaipasin kuvaa. Pystyin kyllä kuvittelemaan valtavan petäjän... mutta olisin halunnut nähdä sen. Olisin vaikuttunut paljon enemmän ajatuksesta, että puu oli elänyt jo Mozartin aikaan, että sen ikään verrattuna ihmisen elämä oli pelkkä pyrähdys ja että tullakseen niin mahtavaksi sen oli täytynyt tukahduttaa kasvustoa ympäriltään. Opin kuitenkin aivan uuden hurmaavan sanan: kilpikaarna.

Keskustelu itse asiassa sivusikin tuntemuksiani, sillä siinä todettiin, ettei millään teknisellä laitteella voi tallentaa metsän tunnelmaa. Onneksi luonto ei ole kielletty poikkeusaikoinakaan, joten luontoinspiraatiota lähden jatkossa hakemaan paikan päältä.

Tällä viikolla opin, että inspiraationi kaipaa visuaalista virikettä, ja että sitä kannattaa lähteä etsimään mukavuusalueen ulkopuolelta. Uudesta inspiroituu helpommin kuin vanhasta. Siihen on selvästi myös syynsä, miksi Julia Cameron kehottaa poistumaan kotoa. Jo pelkkä ympäristön vaihdos ja tutuista kuvioista poistuminen voi saada mielen liikkumaan eri tavalla. Tulevassa, taudittomammassa maailmassa toteutankin ehkä vielä perinteisen taiteilijatreffikokeilun.

Nyt, kun projekti on lopussa, voin todeta sen tarjonneen minulle paljon virkistystä ja iloa. Taiteilijatreffien suunnittelu ja internetin tarjonnan selailu ovat jo itsessään antaneet pientä irtiottoa arjesta. Paljon hauskoja ideoita jäi toteuttamatta tämän kokeilun aikana, mutta niitä on hauska testailla pimenevinä iltoina. 

Jos sinulla on antaa minulle vinkkejä pimeiden eristysiltojen iloksi, kommentoi toki!

Torstai-ilta Tokiossa

Tämän viikon taiteilijatreffeillä päätin paeta arkea virtuaalimatkalle. Arki tuli kuitenkin vastaan toisella puolella maailmaakin - ja muuttui äkkiä kiinnostavaksi.

Tällä viikolla olin aivan poikki jo torstai-iltana. Halusin pois arjen keskeltä ja päätin tehdä taiteilijatreffit itseni kanssa. Treffi-idean keksiminen tuotti kuitenkin aluksi vaikeuksia. Verkon mahdollisuudet ovat rajattomat, mutta ristiriitaista kyllä, se vain vaikeuttaa valintaa. Välillä tulee tunne, että kun kaikki on mahdollista, pitäisi keksiä jotain vielä hienompaa ja erikoisempaa. On vaikea rauhoittua vain yhden vaihtoehdon äärelle.

Päätin lopulta pyrähtää pikaiselle lomalle. Virtuaalinen matka yhdessä illassa! Idea kuulosti loistavalta. VR-laseja minulla ei ole, mutta päätin kokeilla, voisiko tunnelmaan päästä vain Youtuben avulla.

Valitsin matkakohteeksi Tokion, koska olen jo pitkään halunnut käydä Japanissa. Aloitin tutustumalla pikaisesti kohteeseen ja tutkimalla, mitä nähtävyyksiä minun pitäisi käydä katsomassa. Havaitsin pian, että virtuaalimatkaakin kannattaisi suunnitella hieman etukäteen, koska Tokiosta löytyy materiaalia loputtomasti.

Toisaalta matka oli helppo toteuttaa, koska videoita löytyi helposti. Kohteiden välillä siirtyminen ei edellyttänyt metromatkoja, lipun ostoa ja aikataulujen tutkimista vaan muutamia klikkauksia. Näppärää! 

Kävin katsomassa livestriimiä Shibuyan risteyksestä ja Tokyo Towerin huipulta. En voi väittää, että olisin tuntenut olevani paikan päällä. Japanissa oli jo pimeää, joten hiljaiselta näytti. Päätin katsoa vielä pari päiväaikaan kuvattua videota. Shibuyan tuhansien jalankulkijoiden seuraamisessa oli kieltämättä jotain hypnotisoivaa.

Löysin pian myös 360 asteen VR-videoita. Kävin kaupunkikierroksella riksan kyydissä ja kuljeskelin kukkivien kirsikkapuiden keskellä. Katselin näkymiä näyttöä kääntelemällä ja tunnelma oli heti aidompi. En siltikään varsinaisesti tuntenut olevani paikan päällä. Olisipa ne VR-lasit!

Pian nähtävyyksien katseleminen alkoi kyllästyttää. Selvisi, etteivät ne edes ole kiinnostavinta Tokiossa, vaan suurkaupungin meininki. Tunnelmaan ei vain oikein päässyt  kohtisohvalta. Luin ja katsoin kuvauksia eri kaupunginosista, mutta ne herättivät lähinnä kaukokaipuun. Kaipasin hajuja ja makuja, muitakin ääniä kuin tietokoneen hurinaa tai videoiden taustalla soivaa tilulilu-musiikkia. Olisinpa edes tilannut sushia!

Seuraavaksi katsoin pari videota Tokiosta kaupunkina. Historiasta jäivät mieleen kummittelevaan palavat paperitalot, niissä oli jotain symbolista. Tokion nykyhetki taas tuntui olevan tulevaisuudessa robotteineen ja valtavine tunneleineen. Hämmästyttävää, miten tällainen jättiläiskaupunki on rakentunut, maanjäristyksen uhasta huolimatta.

Kaikesta kiinnostavasta huolimatta huomasin olevani jo hieman pettynyt. Videoiden katseleminen ei vienyt minua riittävästi pois arjesta. Ja sitten äkkiä huomasin tempautuvani suoraan keskelle arkeani, kun Youtube ehdotti minulle videota japanilaisen äidin ja vauvan arjesta.

Olin äkkiä kiinnostunut. Seurasin äidin ja vauvan touhuja japanilaisessa kodissa, tokiolaisilla kaduilla. Niin samanlaista. Niin erilaista. Vaipanvaihtoa ja valkoista kohinaa, rauhoittelua ja ruokkimista, kotitöitä ja oman ajan kaipuuta. Vauvalle ruoaksi merilevää ja soijapapua? Eipä olisi tullut mieleen. Enkä kyllä voisi kuvitella, että heräisin 5.30 valmistamaan gourmet-ateriaa miehelle evääksi, tai että pukeutuisin vaativaan kimonoon kaupungille lähtiessäni. Onneksi en synnyttänyt japanilaisessa sairaalassa, koska niissä ei usein edes tarjota kivunlievitystä! Käsitykseni edistyksellisestä tulevaisuuden kaupungista muuttui nopeasti.

Aloin pohtia arkea. Miten varhain meille opetetaan, mikä on normaalia, miten syödään, miten pukeudutaan, kenen tehtävä on tehdä mitäkin. Miten paljon ympäristö ja vanhemmat meihin vaikuttavat!

Muistin jälleen, miksi matkailu ei viime vuosina ole maistunut. Muutaman päivän nähtävyyksien katselu ei tunnu miltään, jos on päässyt elämään arkea ulkomailla. Vasta arjen keskellä voi oppia jotain toisesta kulttuurista ja ymmärtää ihmistä.
Arki on se, joka meitä ihmisiä yhdistää, ja erottaa.

Sain siis sittenkin tämän viikon taiteilijatreffeiltä jotain sellaista, mitä en odottanut saavani. Itse asiassa kaikki kokeilut ovat yllättäneet minut. Se on ollut tähän mennessä parasta. On tehnyt hyvää rikkoa arjen kaavaa ja tehdä jotain sellaista, mistä ei ole välitöntä hyötyä ja jota ei muuten tulisi tehtyä. Tällä viikolla huomasin jo odottavani taiteilijatreffejä, eivätkä ne enää tuntuneet pakolliselta menolta kalenterissa.

Ensi viikolla kokeiluni päättyy. Finaali-ideasta ei ole vielä tietoa, mutta luotan siihen, että jotain jännittävää tulee vielä vastaan.

Matkalla MoMA:ssa

Taiteilijatreffit, viikko 2. Vauvan nukahdettua päiväunille käväisin virtuaalisella museokierroksella New Yorkissa. 

Toiseksi taiteilijatreffikohteeksi valikoitui hyvin nopeasti virtuaalinen museokierros. En käy museoissa mitenkään säännöllisesti, mutta tuntui, että aloin jo kaivata taidetta ympärilleni.

Olin hämmästynyt siitä, miten moneen museoon on mahdollista tehdä virtuaalikierros tavalla tai toisella. Klikkailin auki museoita toistensa perään, ja aina vain löytyi kiinnostavampi. Käväisin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassakin Google Mapsin avulla, mutta havaitsin pian, ettei tämä vaihtoehto ollut minulle toimivin. En päässyt tunnelmaan pelkän näköaistin avulla. Liikkuminen oli hidasta ja hankalaa. Latautuminen kesti, eksyin ja kiersin ympyrää. Luovutin. 

Ehdin nähdä puutarhan lummehuoneen Google Mapsin avulla.

Lopulta päätin rauhoittua New Yorkin Museum of Modern Artsiin, koska se oli löytämäni listauksen ensimmäinen vaihtoehto. Valintaa helpotti toki myös se, että museosta löytyy Vincent van Goghin Tähtikirkas yö, joka on teiniaikainen suosikkini.

Aloin selailla taulujen kuvia. Pysähdyin, tutkin yksityiskohtia, luin kuvauksia. Hämmästyin, kuinka paljon samaa virtuaalisessa taidekierroksessa oli kuin oikeassa. Rauhoittuminen kuvan äärelle. Uuden oppiminen. Kiinnostavien taiteilijoiden ja taidesuuntien löytäminen. 

Jotain jäi toki puuttumaankin. Taidemuseot ovat yleensä kiinnostavia myös rakennuksina ja miljöönä. Pientä lievitystä tarjosi Google Arts & Culture, jonka innostuin lataamaan puhelimeeni. Sen avulla pystyi näkemään teoksen myös museossa omalla paikallaan. (Alla Tähtikirkas yö MoMA:ssa.)

   

Innostuin muutenkin sovelluksen mahdollisuuksista. Puhelimen avulla saikin äkkiä enemmän kuin paikan päällä! Virtuaalisia näyttelyitä ja lisäinfoja, videoita, kuvia ja tietysti lisäehdotuksia aiemmin selatun perusteella. Minulle esiteltiin Tähtikirkkaan yön yksityiskohtia, sen ja muiden taideteosten inspiroimaa runoutta ja muita MoMA:n kuuluisimpia teoksia.

Äkkiä eksyin ulos museosta, kun kiinnostuin surffailemaan lisää Paul Gauguinin matkasta Tahitille. Jokin ajatuksessa jäi kutkuttamaan mieltä. Taiteilija lähtee etsimään aitoa ja alkuperäistä kulttuuria ja löytääkin jotain ihan muuta, mutta päättää silti maalauksissaan jollain tapaa esittää sitä primitiivistä ja myyttistä kuvaa, jota alun perin tuli etsimään. Ilmeisesti Gauguin oli muutenkin taitava totuuden manipuloija ja itsensä markkinoija - oliko ihminen 1800-luvulla niin kovin erilainen kuin 2000-luvulla?

Loppuajan leikin lisätyn todellisuuden mahdollisuuksilla. Kameran avulla taideteokset sai näkymään kotona oikeassa koossa, ja niitä pääsi tutkimaan yllättävän tarkasti yllättävän läheltä. Taide tuli äkkiä lähelle aivan uudella tavalla. Sama hämmennys siitä, miten tuttu kuva onkin luonnossa pienempi tai isompi kuin on kuvitellut, löytyi myös virtuaalisesti.

Huomasin väsyväni, leikin puhelimella ja sen ominaisuuksilla, enkä enää keskittynyt taiteeseen. Hmm, miltäs Tähtikirkas yö näyttäisi omalla seinällä, pianon päälle ripustettuna? Saisinko hauskan kuvan, jossa kissat katselevat jotain tunnettua maalausta? (En saanut.)

Näiden taiteilijatreffien jälkeen alun seesteinen tunne oli kadonnut. Olin ennemminkin ylivirittynyt. Internet antaa paljon, mutta mahdollisuuksien määrä voi väsyttää. Helposti päätyy vain tutkimaan tarjontaa osaamatta syventyä mihinkään oikeasti. Tai sitten jää kiinni vain yhteen yksityiskohtaan, koska jokaisesta asiasta on löydettävissä loputtomasti lisää. 

Museokierros antoi kuitenkin paljon. Virkistyin ja sain vaihtelua arjen keskelle. Nautin maalauksista ja niiden herättämistä ajatuksista. Kauneutta ei koskaan voi katsella liikaa! On ihana ajatus, ettei tarvitse matkustaa kauas saadakseen pienen annoksen tunnettua taidetta.

Virtuaalisia museokierroksia tekemällä saisi helposti tehtyä taiteilijatreffit seuraavaksi pariksi vuodeksi eteenpäin, mutta ensi kerralla kokeilen kuitenkin jotain muuta. Kahden viikon jälkeen olen iloinen, että päätin aloittaa kokeilun!

P.S.

Täältä löytyy virtuaalisia museokierroksia ja täältä suomalaismuseoiden virtuaalikierroksia.