Kirjoita runo!

Ensimmäinen tehtävä runouskurssilla on kirjoittaa runo. Tehtävänanto on kohtalaisen kuumottava, koska runous ei varsinaisesti ole minun lajini. En lue runoutta juuri ollenkaan ja olen kirjoittanut vapaaehtoisesti runoja viimeksi teini-iän sydänsuruissani. Runoudessa on kyllä jotain kiehtovaa ja kaunista, mutta... en minä sitä oikein ymmärrä.

Onneksi minulla on apunani Parkon Kirjoita runo (Avain). 

Voin suositella teosta kaikille runojen kirjoittamista aloitteleville, sillä Parkko käy kirjassa ymmärrettävästi ja selkeästi läpi runouden ominaispiirteitä ja runouden käyttämiä keinoja. Konkreettisten esimerkkien kautta on paljon helpompi lähteä kirjoittamaan ja rakentamaan omaa runoa. Kirja opettaa näkemään runouden kielen tuoreuttajana, uudistajana ja leikittelyn pelikenttänä. Luulen, että jatkossa myös osaan lukea runoja eri silmällä.

Loppuosassa Parkko puhuu viimeistelystä, kokoelman teosta, runojen julkaisusta ja runomaailmasta, joten luultavasti teoksesta on hyötyä myös sellaiselle, joka on kirjoittanut runoja enemmänkin.

Nyt minun ei siis tarvitsekaan enää tehdä muuta kuin kirjoittaa ne 1-3 runoa. 

... ja siksi olenkin täällä, kirjoittamassa siitä kuinka pitäisi kirjoittaa...

Kirjoittamista voi opiskella eli kuinka minusta taas tuli opiskelija

Kesä oli, kesä meni. Täyttyivätkö tavoitteet? Eivät. Kirjoitin kyllä, mutta paljon vähemmän kuin olin kuvitellut. Olin yksinkertaisesti enemmän loman tarpeessa kuin vielä keväällä ymmärsin. Niinpä lepäsin, lomailin, laiskottelin... ja otin miljoona kuvaa kukista ja auringonlaskuista. 

On ihanan vapauttavaa tallentaa jotain kaunista välittämättä tippaakaan siitä, kuinka kliseistä se on. Kuvaaminen on minun taideterapiaani.

Toinen syy siihen, miksi kirjoittaminen ei nyt edisty, on se, että olen tällä hetkellä jonkinlaisessa suvantovaiheessa. Kaksi isoa projektia on valmistunut (tai ainakin tunnen, että olen antanut niille kaiken, mitä minulla on niille annettavaa), ja kaksi isoa projektia on vielä hyvin varhaisessa vaiheessa. Alkoi tuntua siltä, että kaipaisin hieman lisäpotkua tekemiseen. Löysin itseni taas tutkimasta kirjoittamisen aineopintoja Jyväskylän avoimen yliopiston sivuilta.

Monta päivää sormeni pyöri ilmoittautumisnapin päällä, pyöri ja pyöri... ja lopulta sormeni sitten lipsahti, ja ilmoittauduin. Mietin kyllä, miten hullu olen, että maksan siitä, että saan opiskella vapaa-ajallani jotain työllistymisen kannalta epäolennaista, ja vielä yhtä paljon kuin olen opiskellut esimerkiksi ammatillisen pätevyyden antaneita opintoja...!

Päätöksen teki lopulta helpoksi se, että aineopintoihin kuuluu mahdollisuus myös syventyä pidempään tekstikokonaisuuteen, jopa romaanin mittaiseen käsikirjoitukseen. Mahdollisuus palautteeseen niin suuresta kokonaisuudesta on niin mahtava, että olen valmis suorittamaan jopa runouskurssin. Osa kurssikirjoista saapui jo, joten työpöydälläni on varsin pelottavan näköinen kasa odottelemassa tällä hetkellä.

Pidän runouskurssia myös positiivisena haasteena. Olen koko ajan edistynyt suuremmasta kohti pienempää, opetellut pilkkomaan tarinani palasiin ja lukuihin, tiivistämään ja ottamaan mukaan vain olennaiset elementit, ja seuraava askel on alkaa kiinnittää yhä enemmän huomiota tekstiin lauseen ja sanojen tasolla. Parkko sanoo Kirjoita runo -teoksessaan jopa näin, että runoudessa tärkeämpää on se, miten sanotaan, kuin se, mitä sanotaan, mikä on täsmälleen päinvastaista kuin oma ajatteluni.

Uskon siis kovasti siihen, että kirjoittamista voi opiskella, ainakin jos jostain onnistuu löytämään siihen tunteja vuorokaudestaan. Helppoa se ei tule olemaan. Onneksi uskon, ettei asioiden kuulu olla helppoja, vaan tavoittelemisen arvoisia.

P.S. Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen aineopintoihin voi tutustua lisää täällä.

Tulevaisuus on tekstintekeleitä täynnä

Etsiskelin linkkiä edelliseen postaukseen ja eksyin lukemaan hylkäyskirjeistä keskustelupalstoilta. Masentavaa! Niin moni muukin yrittää, eikä onnistu. Kustantajien seula on niin tiukka, että tuntuu lähes mahdottomalta, että joku saa tekstinsä julki. 

Ja jos saa, ei sillä todennäköisesti paljon rikastu. Kirjan julkaiseminen on kirjailijalle vain ensimmäinen askel taistelussa... Siksi yhä paremmalta tuntuu ajatus siitä, että julkaisen itse tekstini. Kirjailijan työllä en eläisi kuitenkaan, joten tuloni tulevat jatkossakin päivätyöstäni. Minulle riittää se, että tekstini löytävät lukijoita, vaikka sitten vain lähipiiristä.

Pokémonista lukiessa tuli mieleen, että ehkä pelimaailmasta tuttu ilmiö siirtyy jossain vaiheessa vieläkin laajemmin myös kirjallisuuteen. Ehkä tekstitkin tulevaisuudessa ovat verkossa kaikkien ilmaiseksi luettavina ja saatavina, ja vain jatko-osat tai loppuratkaisu maksavat. Kokeileminen ei maksa mitään, mutta jos innostuu ilmaisesta, voi olla valmis maksamaan myös enemmästä.

Tällainen voisi hyödyttää sekä lukijaa että kirjoittajaa - lukija saisi enemmän valinnanvaraa, ja kirjoittaja löytäisi suoraan lukijansa ilman välikäsiä. Huono puoli olisi tietenkin se, että tekstejä on niin valtavasti, että lukijalla kuluisi aikaa etsimiseen ja kirjoittajan olisi hankala erottua joukosta. 

Tulevaisuudessa varmastikin kirjamarkkinat muuttuvat. Mutta yksi on varmaa: minun tulevaisuuteni on tekstintekeleitä täynnä.