Helmikuun kirjavinkki

Kansikuvassa on kuvattu Spearpointin kaupunki
(Kuva Liken sivuilta)

Helmikuun ykköslukukokemukseksi nousi Alastair Reynoldsin Pääteasema. 

Tarina alkaa, kun lääkärinä työskentelevälle Quillonille tuodaan hoidettavaksi taivaalta Spearpointin tasojen läpi pudonnut enkeli. Enkelillä on viesti Quillonille: peitetehtävissä olleen entisen enkelin on paettava Spearpointista.

Quillon lähtee pakomatkalle seuranaan reipas ja aseita luontevasti käyttelevä Meroka. Vyöhykkeiden muuttuessa pakosuunnitelma muuttuu, ja kaksikko tutustuu Kalisiin ja tämän tyttäreen Nimchaan, jonka takaraivossa on tektovelhon merkki. Quillonista tektovelhot ovat tarua, mutta hän epäilee, että monia merkki voisi pelottaa. Quillon päättää suojella tyttöä, kun kaikki joutuvat aluksista koostuvan, ilmassa elävän Parven matkaan. 
Kun maailman vyöhykkeiden rajat muuttuvat, Quillonille selviää, että se, mitä hän on pitänyt normaalina, onkin vikatila, ja se, mitä hän on pitänyt tarinana, onkin totta. Kun maailma ja sen rajat järkkyvät, vanhat valtaapitävät joutuvat väistymään ja entiset kiistakumppanit tekemään yhteistyötä. Jokainen joutuu punnitsemaan, kenen ja minkä puolesta taistelee.

Pääteasema kuten muutkin Reynoldsit 
sijoittuu tulevaisuuden avaruusmaailmoihin, mutta tässä kirjassa ei avaruusmatkalle päästä. Sci-fi-kirjailijan haaste on aina maailman esittely lukijalle. Reynolds ei sorru liikaan selittelyyn vaan lukija tiputetaan suoraan tuntemattomaan maailmaan. Tässä on toki se miinuspuoli, että Reynoldsia lukiessani minulla yleensä kestää noin ensimmäiset 150 sivua, ennen kuin hahmotan maailman. Alun lukeminen on siis pientä kahlaamista, mutta toisaalta juuri siinä on Reynoldsin viehätys, että hänen henkilöilleen hänen kuvaamansa maailma on täysin normaali. Reynoldsin maailmat ovat ihanan mielikuvituksellisia, mutta kuitenkin monella tapaa tunnistettavissa. Pääteasemassakin löytyy niitä, jotka ovat valmiita hyötymään muiden ahdingosta, kun valta on jakautunut epätasaisesti ja epäoikeudenmukaisesti. 

Henkilöiden kuvaamisessa Reynolds ei ehkä ole maailman paras, ja Pääteasemassa hyvät ovat enimmäksesen todella hyviä ja pahat todella pahoja. Päähenkilö Quillon on hyvyydessään kerta kaikkisen ylivertainen, niin lempeä, humaani ja auttavainen hän on. Kuitenkin tämä kiltti mies on ollut ja on valmis tappamaan, jos tilanne sitä vaatii. 
Plussaa siitä, että tässäkin kirjassa Reynoldsin henkilöt ovat aika sukupuolineutraaleja. Rakkaustarinoita on Reynoldsilta turha odottaa, mutta (ehkä hieman romantisoitujakin) sankaritarinoita Pääteasemasta sen sijaan löytyy. 

Pääteasemassa esiintyy uskonnollisia myyttejä, joiden yhtymäkohdat omiimme ovat osin herkullisia. Pidin erityisesti siitä, että enkelit olivat Pääteasemassa vain ihmisiä, jotka osasivat paremmin hyödyntää teknologiaa, ja siitä, ettei myyteistä voinut tietää, mikä oli totta, mikä kaunista kuvakieltä.

Tämän kuun suosituksen voin ulottaa koko Reynoldsin tuotantoon, sillä olen pitänyt kaikista lukemistani Reynoldseista. Kirjat ovat aina ihanan paksuja, joten soveltuvat erityisen hyvin lomalukemiseksi. Pääteasema täytti hyvin tehtävänsä hiihtoloman junaseuralaisena.