Toukokuun kirjavinkki: Kudottujen kujien kaupunki

Kuva Teoksen sivuilta

Rakastuin Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunkiin luultavasti heti ensimmäisten sivujen aikana. Kirja alkoi selkeillä, kuulailla lauseilla, ja maalasi eteeni surullisen kauniin, synkkyydessään kiehtovan maailman. Kirjan sivuilta tuli vastaan merituulen raikkaus ja suolan kirpeys.  

Kudottujen kujien kaupunki sijoittuu kuvitteelliselle saarelle. Siellä Kutojien talon Eliana törmää nuoreen naiseen, jonka kieli on leikattu irti. Nainen ei voi puhua, mutta hän ja Eliana löytävät yhteyden. Naisten kohtalot ja salaisuudet kehräytyivät tiivisti kiinni toisiinsa samalla, kun saaren valtataistelu kärjistyy. Minne viedään ne saaren asukkaat, joiden luona painaja vierailee öisin? Miksi olisi niin vaarallista nähdä unta? Miksi he, joilla on valta, eivät kerro kaikkea?

Kirjan juoni on seittimäinen kudos, jossa jokainen lanka liittyy toisiin. Vasta lopussa kuvio on nähtävissä, ja se on kokonaisuus, joka on lopulta liian suuri yhden ihmisen hallittavaksi tai käsitettäväksi.

Itäranta käyttää tekstissä paljon mereen liittyvää kuvastoa (tatuointeja, tulvia, mustekaloja, leviä ja koralleja), mutta antaa sanoille uuden merkityksen. Näin maailmasta tulee yhtä aikaa sekä tuttu että uusi. Saari säilyy koko kirjan ajan elävänä äänineen, tuoksuineen ja väreineen.

Kirjan tunnelma on mystisen unenomainen. Lopun sekava kaaos sopii hyvin unen logiikkaan, mutta mielestäni loppu ei aivan täysin lunasta alun odotuksia. Parhaimmilla hetkillään kirja kuitenkin aiheuttaa kylmiä väreitä sekä kauneudellaan että kauheudellaan.

"Sillä meidän hetkemme ovat pieniä ja päivämme hauraita, ja kättemme jäljet maailmassa kuuluvat meille ja silti rajojemme tuolle puolen."


(Lue myös näyte Teoksen sivuilta, se on yksi kirjan kauneimmista kohdista.)

P. S. Lisää ajatuksia kirjasta löytyy paljon, esimerkiksi täältä:
Yle Areena: Aamun kirja
HS
Savon Sanomat
Rising Shadow
Kirsin kirjanurkka
P.S. Rakastan kirjoja