Onko 30 ennen 30 faktaa vai fiktiota?

Kolmekymppinen ruotsinopettaja kirjoittaa kirjan kolmekymppisestä ruotsinopettajasta. Sekä kirjoittaja että päähenkilö harrastavat kestävyysjuoksua, ovat kissaihmisiä ja asuvat/ovat asuneet pikkukaupungissa. Kysymys kuuluu: Onko 30 ennen 30 faktaa vai fiktiota? 

Lyhyt vastaus: 30 ennen 30 on fiktiota.

Pitkä vastaus: 30 ennen 30 on fiktiota, joka on ehkä hieman tavallista vahvemmin ottanut vaikutteita omasta elämästäni. Se ei kuitenkaan ole omaelämäkerta eikä edes autofiktiota.

Kirjoittaja ottaa aina tekstiinsä vaikutteita itsestään ja elämästään, tietoisesti tai tiedostamatta. Tämän käsikirjoituksen kohdalla otin vaikutteita ensin aika tietoisesti. Kuten olen monessa yhteydessä jo aiemmin sanonutkin, Elina oli alun perin alter egoni. (Myös oikeassa elämässä, esittelin joskus nuorempana itseni Elinaksi baarireissuilla.) Kun aloin kirjoittaa Elinan seikkailuja, kirjoitin vain ja ainoastaan itselleni, enkä uskonut näyttäväni tekstiä kenellekään. Tarkoituksena oli tehdä sariitia sekä omasta elämästäni että naisten viihdekirjallisuudesta. 

Ensimmäisestä tekstiversiosta on kuitenkin vuosien ja lukemattomien uudelleen kirjoitusten matka siihen versioon, jonka muut ovat päässeet lukemaan. Versio versiolta tarinasta tuli yhä enemmän fiktiota. Poistin sieltä asioita, jotka olivat merkityksellisiä omassa elämässäni, mutta eivät enää Elinan tarinassa. Lisäsin sinne tapahtumia ja tyyppejä, joihin en ole törmännyt omassa elämässäni. Väritin, yhdistelin, muuttelin ja sekoittelin asioita niin, että lopputulos oli täyttä fiktiota.

Ymmärrän hyvin, miksi tuntuu houkuttelevalta lukea kirjaa kuin se kertoisi elämästäni. On kuitenkin aika turha kuvitella kurkkaavansa minun elämääni kirjan kautta. Kenenkään muun on täysin mahdoton tietää, mikä on ollut faktaa, mikä fiktiota, ja miten ne ovat sekoittuneet. 

Kuinka paljon tekstissä sitten on tällä hetkellä faktaa? Loppujen lopuksi aika vähän, lähinnä jotkut tyypit, tapaukset ja tilanteet. Esimerkiksi oppilaiden kommentteja olen ottanut suoraan oikeasta elämästä. Olen myös ollut oikeastikin nettitreffeillä, jonne saapui profiilikuvan ottamishetken jälkeen kaljuuntunut mies. Olen taistellut auton konepellin kanssa (tosin ihan yksin).

Kukaan tekstin henkilöistä ei vastaa ketään oikeasti olemassa olevaa henkilöä. Heistä löytyy kyllä tietynlaisia tyyppejä, joita esiintyy oikeassakin (koulu)maailmassa. Esimerkiksi Kuisman Sepon ja Mäkelän Karin kaltaisia, pitkään virassa olleita miesopettajia löytyy varmasti jokaisesta opettajainhuoneesta. Jokaisesta peruskoululuokasta löytynee myös oma nenäkäs brookensa ja adhd:sta kärsiviä rikardoja ja lorenzoja.  Ja kenelläpä pitkään sinkkuna olleella ei olisi omaa kalleaan?

Ehkä vähiten yhteistä totuutta on yllättäen minulla ja Elinalla. Meillä on sama ammatti, samoja harrastuksia ja samoja kokemuksia, mutta itse ajattelen, että päähenkilöni on negatiivini. Elina jaksaa bilettää ja juhlia, minä en useinkaan lähde kotisohvalta. Elina suhtautuu työhönsä välillä melko huolettomasti, minä liiankin tunnollisesti. Elinalle miehen löytäminen on yksi elämän tärkeimmistä asioista, minä taas viihdyn vähän liiankin hyvin yksin. Olen ehkä jopa tiedostamatta antanut Elinalle ominaisuuksia, joita toivoisin itselleni. Hän on paljon minua rennompi, rohkeampi, tunteikkaampi, sosiaalisempi ja luottavaisempi. Hänen elämänsä on arjen kommellusten takia paljon hauskempaa ja ennen kaikkea hänellä on säilynyt kaksi bestistä, joiden kanssa hän edelleen voi jakaa kaiken.

Tässä vaiheessa tiedän jo, että 30 jälkeen 30 tulee olemaan vielä selvemmin fiktiota. Ihan ensimmäisessä versiossa oli samaan tapaan omassa elämässäni sattuneita kommelluksia, mutta tekstiä työstäessäni olen päätynyt poistamaan melkein ne kaikki. Ne eivät vain kuulu siihen tarinaan, jonka nyt haluan kertoa. Ne eivät ole Elinan tarinaa, vaan minun. Tämäkin kertoo siitä, etten nykyisin näe välillämme mitään yhteyttä.

Tai no, näen, että meillä on erikoislaatuinen kirjoittajan ja päähenkilön välinen suhde. Olen saanut katsoa, kuinka alter egoni on kasvanut täysimittaiseksi, omilla jaloillaan seisovaksi sankarittareksi. Minulla ja Elinalla on ollut aika vaiheikas matka yhdessä. Olemme kokeneet ja kokeilleet kaikenlaista yhdessä, ja oppineet koko ajan toisiltamme uutta. 

Parasta on ehkä se, että monet muut (minulle tuntemattomatkin ihmiset) ovat myös pitäneet Elinasta ja Elinan tarinasta. Sekin kertoo siitä, että fiktio toimii - takana olevilla faktoilla ei ole merkitystä silloin, kun niistä on luotu uusi,uskottava maailma.