30 ennen 30 täyttää vuosia - ja poistuu myynnistä

30 ennen 30 täyttää vuoden lopussa viisi vuotta. Kirjailijan taipaleeni aloittaneen teoksen paperiversiot poistuvat markkinoilta joulukuussa.

Viisi vuotta sitten viimeistelin esikoiskirjaani 30 ennen 30. Se ei suinkaan ollut ensimmäinen kirjoittamani kirja, mutta se oli ensimmäinen, joka oli mielestäni julkaisun arvoinen. Annoin projektille kaikkeni enkä tuolloin olisi mitenkään pystynyt parempaan. 

Onnellinen esikoiskirjailija joulukuussa 2016,
käsissä maailman ensimmäinen 30 ennen 30.

En ole koskaan katunut omakustanteen julkaisua. Päinvastoin, se on ollut yksi parhaista päätöksistäni. Tulin kirjoittajakaapista ulos ja aloin elää unelmaani todeksi. En olisi tässä ja nyt, jos 30 ennen 30 olisi jäänyt julkaisematta. 

Kirjaa myös luetaan edelleen ja saan siitä välillä positiivista palautetta. En ollut väärässä, kun uskoin kustantamojen epäilyistä huolimatta, että suomalaiseen maisemaan sovitetulle chick litille löytyy lukijoita.

Jokainen kirja on kuitenkin oman aikansa lapsi. Nykyisin silmin haluaisin ainakin tiivistää tekstiä ja kirkastaa keskeisiä ajatuksia. Myös naisten viihteen konventiot ovat kehittyneet vuosien varrella ja sen myötä omat ajatukseni siitä, mitä kaikkea viihteelliseltä kirjalta voi odottaa. Joitain asioita kirjoittaisin tänä päivänä toisin tai jättäisin kokonaan pois, esimerkiksi painon tarkkailun (vaikka se onkin mukana lähinnä piruiluna lajin kliseitä kohtaan).

Viisi vuotta sitten käsitykseni omakustanteesta oli myös toisenlainen. En kokenut panostusta ulkoasuun silloin kovin tarpeelliseksi, vaan ajattelin tekstin olevan tärkein. Niinhän se toki onkin, mutta tyylikkäällä taitollakin on tehtävänsä.

Kaikista ansioistaan huolimatta 30 ennen 30 ei siis enää parhaalla tavalla edusta kirjoittajana tai indietekijänä tänä päivänä. Siksi on tullut aika poistaa myynnistä kirjan paperiversiot. Kovakantisia kirjoja ei enää voi ostaa ja pehmeäkantinen poistuu myynnistä 9.12.2021.

30 ennen 30 ei kuitenkaan täysin poistu markkinoilta joulukuussa. Äänikirjasopimus on edelleen voimassa, joten tarinan pääsee kuuntelemaan mahtavan Kati Tammisen lukemana esimerkiksi Storytelista tai BookBeatista. Erittäin edullinen e-kirjakin jää myyntiin, että lukijoilla on mahdollisuus tutustua Elinan tarinaan alusta asti.

Tarina ei nimittäin suinkaan ole päättymässä tähän. Kirjoitan parhaillaan jatko-osaa, jonka valmistuttua Elinan tarina täydentyy trilogiaksi. Samalla polulla kuljen siis edelleen - vain viisaampana ja paljon oppineena, kiitos esikoiseni.

Onko 30 ennen 30 faktaa vai fiktiota?

Kolmekymppinen ruotsinopettaja kirjoittaa kirjan kolmekymppisestä ruotsinopettajasta. Sekä kirjoittaja että päähenkilö harrastavat kestävyysjuoksua, ovat kissaihmisiä ja asuvat/ovat asuneet pikkukaupungissa. Kysymys kuuluu: Onko 30 ennen 30 faktaa vai fiktiota? 

Lyhyt vastaus: 30 ennen 30 on fiktiota.

Pitkä vastaus: 30 ennen 30 on fiktiota, joka on ehkä hieman tavallista vahvemmin ottanut vaikutteita omasta elämästäni. Se ei kuitenkaan ole omaelämäkerta eikä edes autofiktiota.

Kirjoittaja ottaa aina tekstiinsä vaikutteita itsestään ja elämästään, tietoisesti tai tiedostamatta. Tämän käsikirjoituksen kohdalla otin vaikutteita ensin aika tietoisesti. Kuten olen monessa yhteydessä jo aiemmin sanonutkin, Elina oli alun perin alter egoni. (Myös oikeassa elämässä, esittelin joskus nuorempana itseni Elinaksi baarireissuilla.) Kun aloin kirjoittaa Elinan seikkailuja, kirjoitin vain ja ainoastaan itselleni, enkä uskonut näyttäväni tekstiä kenellekään. Tarkoituksena oli tehdä sariitia sekä omasta elämästäni että naisten viihdekirjallisuudesta. 

Ensimmäisestä tekstiversiosta on kuitenkin vuosien ja lukemattomien uudelleen kirjoitusten matka siihen versioon, jonka muut ovat päässeet lukemaan. Versio versiolta tarinasta tuli yhä enemmän fiktiota. Poistin sieltä asioita, jotka olivat merkityksellisiä omassa elämässäni, mutta eivät enää Elinan tarinassa. Lisäsin sinne tapahtumia ja tyyppejä, joihin en ole törmännyt omassa elämässäni. Väritin, yhdistelin, muuttelin ja sekoittelin asioita niin, että lopputulos oli täyttä fiktiota.

Ymmärrän hyvin, miksi tuntuu houkuttelevalta lukea kirjaa kuin se kertoisi elämästäni. On kuitenkin aika turha kuvitella kurkkaavansa minun elämääni kirjan kautta. Kenenkään muun on täysin mahdoton tietää, mikä on ollut faktaa, mikä fiktiota, ja miten ne ovat sekoittuneet. 

Kuinka paljon tekstissä sitten on tällä hetkellä faktaa? Loppujen lopuksi aika vähän, lähinnä jotkut tyypit, tapaukset ja tilanteet. Esimerkiksi oppilaiden kommentteja olen ottanut suoraan oikeasta elämästä. Olen myös ollut oikeastikin nettitreffeillä, jonne saapui profiilikuvan ottamishetken jälkeen kaljuuntunut mies. Olen taistellut auton konepellin kanssa (tosin ihan yksin).

Kukaan tekstin henkilöistä ei vastaa ketään oikeasti olemassa olevaa henkilöä. Heistä löytyy kyllä tietynlaisia tyyppejä, joita esiintyy oikeassakin (koulu)maailmassa. Esimerkiksi Kuisman Sepon ja Mäkelän Karin kaltaisia, pitkään virassa olleita miesopettajia löytyy varmasti jokaisesta opettajainhuoneesta. Jokaisesta peruskoululuokasta löytynee myös oma nenäkäs brookensa ja adhd:sta kärsiviä rikardoja ja lorenzoja.  Ja kenelläpä pitkään sinkkuna olleella ei olisi omaa kalleaan?

Ehkä vähiten yhteistä totuutta on yllättäen minulla ja Elinalla. Meillä on sama ammatti, samoja harrastuksia ja samoja kokemuksia, mutta itse ajattelen, että päähenkilöni on negatiivini. Elina jaksaa bilettää ja juhlia, minä en useinkaan lähde kotisohvalta. Elina suhtautuu työhönsä välillä melko huolettomasti, minä liiankin tunnollisesti. Elinalle miehen löytäminen on yksi elämän tärkeimmistä asioista, minä taas viihdyn vähän liiankin hyvin yksin. Olen ehkä jopa tiedostamatta antanut Elinalle ominaisuuksia, joita toivoisin itselleni. Hän on paljon minua rennompi, rohkeampi, tunteikkaampi, sosiaalisempi ja luottavaisempi. Hänen elämänsä on arjen kommellusten takia paljon hauskempaa ja ennen kaikkea hänellä on säilynyt kaksi bestistä, joiden kanssa hän edelleen voi jakaa kaiken.

Tässä vaiheessa tiedän jo, että 30 jälkeen 30 tulee olemaan vielä selvemmin fiktiota. Ihan ensimmäisessä versiossa oli samaan tapaan omassa elämässäni sattuneita kommelluksia, mutta tekstiä työstäessäni olen päätynyt poistamaan melkein ne kaikki. Ne eivät vain kuulu siihen tarinaan, jonka nyt haluan kertoa. Ne eivät ole Elinan tarinaa, vaan minun. Tämäkin kertoo siitä, etten nykyisin näe välillämme mitään yhteyttä.

Tai no, näen, että meillä on erikoislaatuinen kirjoittajan ja päähenkilön välinen suhde. Olen saanut katsoa, kuinka alter egoni on kasvanut täysimittaiseksi, omilla jaloillaan seisovaksi sankarittareksi. Minulla ja Elinalla on ollut aika vaiheikas matka yhdessä. Olemme kokeneet ja kokeilleet kaikenlaista yhdessä, ja oppineet koko ajan toisiltamme uutta. 

Parasta on ehkä se, että monet muut (minulle tuntemattomatkin ihmiset) ovat myös pitäneet Elinasta ja Elinan tarinasta. Sekin kertoo siitä, että fiktio toimii - takana olevilla faktoilla ei ole merkitystä silloin, kun niistä on luotu uusi,uskottava maailma.

Heinäkuun kirjavinkki: Tyttö muiden joukossa

Monien mielestä kesällä riippumatossa voi lukea vähän kevyemmin, minusta kesällä kuuluu lukea kevyesti. Se ei tarkoita sitä, että lukisin mitä vain roskaa. Viihdettä voi kirjoittaa hyvin ja huonosti, ja Mhairi McFarlane kuuluu niihin kirjoittajiin, jotka todistavat, että viihdettäkin voi kirjoittaa hyvin.

Kuva: HarperCollinsNordic

Tyttö muiden joukossa (Who's that girl) alkaa hääjuhlista, joiden sulhanen sattuu olemaan päähenkilö Edien pitkäaikainen ihastus. Kun sulhanen suutelee Edieä, syyttävät kaikki (Edie mukaan luettuna) Edieä häiden pilaamisesta. Koska sekä morsian että sulhanen ovat Edien työkavereita, lähtee Edie pakoon kiusaukseksi yltyvää kohua kotipaikkakunnalleen. Siellä hän saa tehtäväkseen kirjoittaa kirjan komeasta näyttelijästä Elliotista, ja arvata voikin, mihin tämä johtaa. 

Loppu ei kuitenkaan ole ihan niin itsestäänselvä kuin chick litissä yleensä, vaikkei nyt ehkä mitenkään erityisen yllätyksellinenkään. Lopun ennalta-arvattavuus ei mielestäni sinänsä lainkaan vähennä chick litin viehättävyyttä (enkä edes ymmärrä, miksi lopun pitäisi olla jotenkin yllätyksellinen, kun chick litin tarinoihin oleellisesti kuuluu kasvu, eli kirjat keskittyvät matkaan eivätkä määränpäähän), mutta annan kyllä plussaa siitä, että McFarlane on onnistunut saamaan loppuun vielä pientä lisäjännitettä. Siltikään hän ei kikkaile liikaa tai petä lukijan romanttisia odotuksia. Loppuratkaisu tässä tarinassa on paras, ainoa ja oikea.

Mhairi McFarlane edustaa ehdottomasti chick litiä parhaimmillaan, mutta tuli minulle tutuksi vasta viime keväänä, kun luin Sinuun minä jäin. Harvoin joku kirjailija saa niin monta kertaa hymyilemään ja olemaan niin täysillä päähenkilön puolella. McFarlane kirjoittaa harvinaisen viihdyttävästi ja hersyvät kielikuvat naurattavat suomennettuinakin. 

Hienointa McFarlanen tekstissä on kuitenkin se, ettei se ole täyttä hömppää. Hän tekee koko ajan teräviä havaintoja ihmissuhteista ja pari-kolmekymppisten elämästä. Tyttö muiden joukossa käsittelee myös julkisuutta ja julkikuvaa, nettikiusaamista ja somemaailman harhaa. Kaikki ovat ajankohtaisia aiheita, siis myös sellaisia, joista on jo paljon sanottu. Mitään täysin uutta näkökulmaa McFarlane ei pysty tarjoamaan, mutta käsittelee aiheita raikkaasti ja ainakin paljon kiinnostavammin kuin moni muu kirja. 

Onneksi minulla on vielä pari McFarlanen kirjaa lukematta, joten pääsen nautiskelemaan laadukkaasta viihteestä myös vuoden pimeämpänä aikana!

P.S. Tämä kirja oli 56. lukemani kirja tänä vuonna. Tällä hetkellä menossa kirja numero 60. Laskujeni mukaan tällä vauhdilla luen sopivasti 100 kirjaa Suomi 100-vuoden kunniaksi :)

Genre hoi, älä jätä

Aloitin kirjoittamisen aineopinnot hyvin pitkälti sen takia, että halusin tehdä yhteensä 10 op:n, kirjoittamiseen keskittyvän opintojakson Genreen harjaantuminen. Sen aloittaminen on kuitenkin jäänyt, koska yksinkertaisesti en tiedä, mihin genreen haluaisin harjaantua.

Tämän hetken ykkösprojektini Ihmisen kielillä on ehkä paras esimerkki: Olen saanut siitä kommentteja, että se on hyvä, mutta outo. Siitä ei oikein tiedä, mikä se on. En oikein itsekään tiedä, mikä se on, tai mitä genreä se on. Kai jonnekin spefin alle menee, mutta ei kuitenkaan ole oikein spefiäkään.

30 ennen 30 on ainoa selkeästi genreen asettuva käsikirjoitukseni. Ehkäpä juuri siksi se on myös ainoa valmis tällä hetkellä käsikirjoitus. Sitä oli helpompi kirjoittaa, kun tiesi, mitä siltä odottaa. Mutta chick lit ei kuitenkaan ole genre, jota haluan ainoastaan kirjoittaa loppuelämäni, vaan myös muut genret kiinnostavat. (Ilmeisesti erityisesti käsikirjoitukset, jotka eivät oikein asetu mihinkään genreen.)

Kuva löytyi täältä. Se on tehty lukemista varten, mutta minähän voin pelailla tätä kirjoittamillani käsikirjoituksilla.

Voisin jotenkin antaa itselleni anteeksi sen, etten pysy missään genressä, jos kirjoittamisessani muuten olisi löydettävissä jokin punainen lanka. Mutta kun ei tunnu olevan. Olen aina ollut sitä mieltä, että olen ennen kaikkea romaanikirjoittaja. Viime aikoina on mieleeni kuitenkin putkahdellut novellia novellin perään, puolenkymmentä novelli-ideaa viikossa. Novelleissa on vielä yhteinen teema, joten niistä voisi koostaa novellikokoelman. Mutta. Puolet novelleista olen kirjoittanut täysin kieli poskessa, ja toista puolta kirjoittaessani huumorintajuni on ilmeisesti matkustanut Siperiaan. Vaikka teema on sama, tyyli on ihan eri.

Pitäisikö minun tai tekstieni sitten ylipäätään kuulua tai sitoutua johonkin genreen? Yksi syy siihen, miksi kirjoittaminen on yskähdellyt tänä talvena, on luultavasti se, että olen itse alkanut asettaa itseäni karsinaan ja vaatinut itseäni valitsemaan, mihin genreen haluan keskittyä. Vaikka kuka edes jaksaa lukea tyylipuhtaita genre-esimerkkejä? Nehän ovat ennalta-arvattavia! Genrejä yhdistelemällä, genrerajoja koettelemalla syntyvät oikeasti mielenkiintoiset tekstit. 

Genre täytyy kuitenkin tuntea hyvin, ennen kuin sitä voi alkaa uhmaamaan. Jonkinlaista ennalta-arvattavuutta lukija tarvitsee, eli kaikkea ei voi laittaa kerralla uusiksi. Tällä hetkellä taidan vielä etsiskellä omaa tyyliäni ja tapaani kertoa. Ehkä se on kuitenkin nähtävä hyvänä: Kunhan palaset loksahtavat kohdalleen, voi syntyä jotain uutta ja mielenkiintoista.

p.s. Lisää ajatuksia genrerajojen rikkomisesta voi lukea, esim. NaNoWriMo-blogista, jonne Laura Goodin on kirjoittanut aiheesta.

Miltä nyt tuntuu, Katri Sisko?

Olen nyt lähes kaksi viikkoa ollut suomalaista chick litiä julkaissut kirjoittaja. Miltä nyt tuntuu?

Tuntuu haikealta. Teksti on nyt maailmalla, ja en aio palata sen pariin enää. Yksi polku on kuljettu loppuun ja tavallaan ikävöin Elinan maailmaa. 

Tuntuu surulliselta. Toivoin, että 30 ennen 30 saisi kustannussopimuksen, tietenkin. Toivoin, että se saisi enemmän näkyvyyttä, ja sitä markkinoitaisiin, ja se saisi sellaista huomiota, jota se mielestäni ansaitsee. Nyt teksti jää ehkä vain pienen piirin luettavaksi. Se voi tarkoittaa myös sitä, että 30 jälkeen 30 ei koskaan tule valmiiksi, eli senkin kohtalo jää kovin surulliseksi.

Tuntuu oudolta. Muut pääsevät lukemaan tekstiäni! Yllättävän vähän olen stressannut siitä, mitä muut tekstistä ajattelevat, koska olin päästänyt siitä jo henkisesti irti. Silti. Vähän kuin päästäisi ihmisiä  hieman kurkkimaan päänsä sisään. Outoa on sekin, että itse on työstänyt tekstiä vuosia, toinen voi lukea sen yhdessä hujauksessa. 

Tuntuu ihanalta. Tunnen oikeasti, että teksti oli valmis julkaistavaksi, ja että se täytyi julkaista. On niin hienoa katsella omaa kirjaansa myynnissä, vaikkei sitä nyt kukaan ostaisikaan!

Tuntuu helpottuneelta. Olen tehnyt ratkaisuni, eikä tarvitse enää miettiä. Ratkaisu oli myös oikea ainakin siinä mielessä, että päähäni alkoi heti tulvia uusia ideoita ja jaksoin edistää muita projekteja. En ollut enää jumissa, vaan pääsin eteenpäin.

Tuntuu toiveikkaalta. Tällä viikolla on tarkoitus palauttaa seuraavan kurssin oppimistehtävät ja saada kasaan seuraavat 5 opintopistettä. Samoin seuraava projekti lähenee seuraava askelta ja ehkä, ehkä tällä viikolla maailmalle lähteekin jo seuraava käsikirjoitus...

Sadonkorjuuta odotellessa

Valmis on vaikea sana

Olen tässä vuodenvaihteen aikana taas käynyt läpi projekti 30:n ensimmäistä käsikirjoitusta. Tiedostonimen perässä lukee versio 6.3, mutta tuotakin samaa tiedostoa olen käynyt läpi uudestaan ja uudestaan, palannut takaisin, muokannut, poistanut, lisännyt... Tuntuu, että olen muokannut tekstiä ihan loputtomasti!
On teksti kehittynytkin matkan varrella. Olen viimein löytänyt sille rakenteen, jossa kehittyy se kaari, jonka haluan tarinalla olevan. Henkilöt ovat kehittyneet, miehet eivät enää ole täydellisiä kusipäitä kuten ensimmäisessä versiossa vaan kaikissa on jotain rakastettavaa. Olen lisäillyt tekstiin kielikuvia, että siitä on tullut elävämpää. Olen poistanut kohtauksia, jotka eivät sovi kokonaisuuteen. Olen lihottanut niitä kohtauksia, jotka ovat tuntuneet tärkeiltä. Jokaisen sanan muodon ja paikan olen miettinyt... Kokonaisen, loppuunhioton käsikirjoituksen tekeminen on mieletön projekti.

Kaikesta huolimatta en edelleenkään ole varma siitä, että käsikirjoitus on valmis. Miten se ylipäätään voisi olla valmis, kun aina voi hioa loputtomasti jotain sanamuotoa tai miettiä, miten esittäisi henkilöt tekojen, ei kuvausten kautta? Aina, aina voi tehdä paremmin!

Tarkoitukseni oli tämän viikonlopun aikana hioa käsikirjoitusta vielä loppuun ja sitten lähettää se muutamaan kustantamoon. Olen avannut tiedoston monta kertaa, mutten ole saanut oikein mitään järkevää aikaiseksi, en oikein tiedä, mihin tarttua. Tarkoittaako se sitä, että käsikirjoitus on nyt valmis, vai sitä, että tarvitsen siitä nyt vähän taukoa...?

Ensimmäisen kerran, kun ajattelin käsikirjoituksen olevan valmis, se oli jälkeenpäin katsottuna vielä aivan keskeneräinen. Sen jälkeen olen julistanut käsikirjoituksen valmiiksi jo monta kertaa, mutta aina on löytynyt parannettavaa. Siitä ensimmäisestä raakileversiosta on aikaa ja matkaa vaikka kuinka, ja silloinkin olin kuitenkin ihan varma siitä, että se oli valmis. Minusta on tullut varovaisempi, en enää luota valmiin tunteeseen, koska se on pettänyt niin monesti. En uskalla laittaa käsikirjoitusta eteenpäin, koska en ole varma, että se on valmis. 

Valmis on niin vaikea sana. Tällä hetkellä se tuntuu jopa mahdottomalta.