Kuinka kirja syntyy 13: Palaset loksahtavat

Syksyn aikana Laakson ja Aavan tarinan tarinan käänteet alkoivat loksahdella paikoilleen. Kesän aikana epätoivoiselta näyttänyt tilanne näyttääkin äkkiä enemmän kuin toiveikkaalta.

Olen nyt syksyn ajan saanut nauttia siitä käsittämättömästä tunteesta, kun palaset loksahtavat kohdalleen. Koko kesän kuvittelin, että palasia vielä puuttuu ja yritin epätoivoisesti etsiä niitä lisää ja tunkea väkisin tekstiin. Syksyn aikana tajusin, että siinähän ne olivat kaikki, nenäni edessä! Minun piti vain asetella palaset oikeaan järjestykseen sekä sommitella isot ja pienet sopivasti vierekkäin niin, että niistä muodostuu yhtenäinen, tiivis rakennelma.

Sellaista on käsikirjoituksen kokoaminen. Ensin etsii palasia, joita joskus löytyy oudoistakin paikoista. Matkan varrella huomaa, että osa palasista kuuluukin johonkin toiseen palapeliin, tai ehkä ei edes minulle ja minun tarinoihini. Joidenkin palasten ei ymmärrä kuuluvan yhteen, joitain palasia taas yrittää väkisin sovittaa rinnakkain. Jotkut palat taas ovat ihan vain väärinpäin, ja niille löytyy paikka, kun ne kääntääkin toiseen suuntaan.

Oli jotenkin käsittämätöntä, että tuijottelin koko kesän samoja, ihan oikeita palasia, mutta en vain nähnyt koko kuvaa! Ja kun kokonaisuus alkoi hahmottua, tuli hommasta helppoa.

Tuntui, että kaikki ongelmani ratkesivat äkkiä kuin itsestään. Ketään hahmoa ei tarvinnut pakottaa mihinkään, heidän ratkaisunsa tuntuivat luonnollisilta. Sen sijaan, että jokainen keksimäni ratkaisu olisi tuottanut viisi lisäkysymystä (kuten yleensä käy), selvisikin ratkaisujen myötä pari pienempää ongelmaa siinä sivussa, ihan huomaamatta. Niin käy, kun kaikki liittyy kaikkeen ja kaikelle on tarkoitus. Palapelistä ei puutu paloja, eikä niitä ole liikaa.

Hurjimmassa vaiheessa kävin yhden viikonlopun aikana läpi yli 100 sivua tekstiä, muokkasin, järjestelin ja editoin. Samaan aikaan tiedostoon ilmestyi vielä 16 lisäsivua liimaamaan yhteen palasia. 

Yksi huomio matkan aikana oli se, että kannattaa aloittaa lopusta. Kun tietää, mihin on menossa, on palasia helpompi järjestellä. Jotenkin luonnostani olen monesti tehnyt niin. Ideani ilmestyvät yleensä tekstin loppuvaiheilta. Kuvittelen usein ensin niiden olevan alku, mutta huomaankin pian kirjoittavani aloitushetkestäni taaksepäin.

Tällä hetkellä Laaksossa ja Aavalla näyttää hyvältä. Teksti on edelleen hieman rosoista ja vaatii hiomista kerronnan osalta, mutta tarinasta alan olla varma. Valmiista ei siis vielä voi puhua, mutta ensimmäistä kertaa alan nähdä, miten komea linna näistä kivikasoista on hahmottumassa.

(Mietin, onko Raaseporin linna ihan paras mahdollinen kuvaamaan tarinaani, koska se on sisältä pelkkää tyhjää. Mutta toisaalta siitähän tarinoissa on kyse, niin komean ja uskottavan ulkokuoren luomisesta, että se saa ihmiset kuvittelemaan, että kuoren sisällä on ihan oikeita asehuoneita ja panimoita ja ritarisaleja, vaikka niitä ei koskaan varsinaisesti näytetäkään.)

* * *

Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.