perjantai 9. lokakuuta 2020

Torstai-ilta Tokiossa

Tämän viikon taiteilijatreffeillä päätin paeta arkea virtuaalimatkalle. Arki tuli kuitenkin vastaan toisella puolella maailmaakin - ja muuttui äkkiä kiinnostavaksi.

Tällä viikolla olin aivan poikki jo torstai-iltana. Halusin pois arjen keskeltä ja päätin tehdä taiteilijatreffit itseni kanssa. Treffi-idean keksiminen tuotti kuitenkin aluksi vaikeuksia. Verkon mahdollisuudet ovat rajattomat, mutta ristiriitaista kyllä, se vain vaikeuttaa valintaa. Välillä tulee tunne, että kun kaikki on mahdollista, pitäisi keksiä jotain vielä hienompaa ja erikoisempaa. On vaikea rauhoittua vain yhden vaihtoehdon äärelle.

Päätin lopulta pyrähtää pikaiselle lomalle. Virtuaalinen matka yhdessä illassa! Idea kuulosti loistavalta. VR-laseja minulla ei ole, mutta päätin kokeilla, voisiko tunnelmaan päästä vain Youtuben avulla.

Valitsin matkakohteeksi Tokion, koska olen jo pitkään halunnut käydä Japanissa. Aloitin tutustumalla pikaisesti kohteeseen ja tutkimalla, mitä nähtävyyksiä minun pitäisi käydä katsomassa. Havaitsin pian, että virtuaalimatkaakin kannattaisi suunnitella hieman etukäteen, koska Tokiosta löytyy materiaalia loputtomasti.

Toisaalta matka oli helppo toteuttaa, koska videoita löytyi helposti. Kohteiden välillä siirtyminen ei edellyttänyt metromatkoja, lipun ostoa ja aikataulujen tutkimista vaan muutamia klikkauksia. Näppärää!
 

Kävin katsomassa livestriimiä Shibuyan risteyksestä ja Tokyo Towerin huipulta. En voi väittää, että olisin tuntenut olevani paikan päällä. Japanissa oli jo pimeää, joten hiljaiselta näytti. Päätin katsoa vielä pari päiväaikaan kuvattua videota. Shibuyan tuhansien jalankulkijoiden seuraamisessa oli kieltämättä jotain hypnotisoivaa.

Löysin pian myös 360 asteen VR-videoita. Kävin kaupunkikierroksella riksan kyydissä ja kuljeskelin kukkivien kirsikkapuiden keskellä. Katselin näkymiä näyttöä kääntelemällä ja tunnelma oli heti aidompi. En siltikään varsinaisesti tuntenut olevani paikan päällä. Olisipa ne VR-lasit!

Pian nähtävyyksien katseleminen alkoi kyllästyttää. Selvisi, etteivät ne edes ole kiinnostavinta Tokiossa, vaan suurkaupungin meininki. Tunnelmaan ei vain oikein päässyt  kohtisohvalta. Luin ja katsoin kuvauksia eri kaupunginosista, mutta ne herättivät lähinnä kaukokaipuun. Kaipasin hajuja ja makuja, muitakin ääniä kuin tietokoneen hurinaa tai videoiden taustalla soivaa tilulilu-musiikkia. Olisinpa edes tilannut sushia!

Seuraavaksi katsoin pari videota Tokiosta kaupunkina. Historiasta jäivät mieleen kummittelevaan palavat paperitalot, niissä oli jotain symbolista. Tokion nykyhetki taas tuntui olevan tulevaisuudessa robotteineen ja valtavine tunneleineen. Hämmästyttävää, miten tällainen jättiläiskaupunki on rakentunut, maanjäristyksen uhasta huolimatta.

Kaikesta kiinnostavasta huolimatta huomasin olevani jo hieman pettynyt. Videoiden katseleminen ei vienyt minua riittävästi pois arjesta. Ja sitten äkkiä huomasin tempautuvani suoraan keskelle arkeani, kun Youtube ehdotti minulle videota japanilaisen äidin ja vauvan arjesta.

Olin äkkiä kiinnostunut. Seurasin äidin ja vauvan touhuja japanilaisessa kodissa, tokiolaisilla kaduilla. Niin samanlaista. Niin erilaista. Vaipanvaihtoa ja valkoista kohinaa, rauhoittelua ja ruokkimista, kotitöitä ja oman ajan kaipuuta. Vauvalle ruoaksi merilevää ja soijapapua? Eipä olisi tullut mieleen. Enkä kyllä voisi kuvitella, että heräisin 5.30 valmistamaan gourmet-ateriaa miehelle evääksi, tai että pukeutuisin vaativaan kimonoon kaupungille lähtiessäni. Onneksi en synnyttänyt japanilaisessa sairaalassa, koska niissä ei usein edes tarjota kivunlievitystä! Käsitykseni edistyksellisestä tulevaisuuden kaupungista muuttui nopeasti.

Aloin pohtia arkea. Miten varhain meille opetetaan, mikä on normaalia, miten syödään, miten pukeudutaan, kenen tehtävä on tehdä mitäkin. Miten paljon ympäristö ja vanhemmat meihin vaikuttavat!

Muistin jälleen, miksi matkailu ei viime vuosina ole maistunut. Muutaman päivän nähtävyyksien katselu ei tunnu miltään, jos on päässyt elämään arkea ulkomailla. Vasta arjen keskellä voi oppia jotain toisesta kulttuurista ja ymmärtää ihmistä.
Arki on se, joka meitä ihmisiä yhdistää, ja erottaa.

Sain siis sittenkin tämän viikon taiteilijatreffeiltä jotain sellaista, mitä en odottanut saavani. Itse asiassa kaikki kokeilut ovat yllättäneet minut. Se on ollut tähän mennessä parasta. On tehnyt hyvää rikkoa arjen kaavaa ja tehdä jotain sellaista, mistä ei ole välitöntä hyötyä ja jota ei muuten tulisi tehtyä. Tällä viikolla huomasin jo odottavani taiteilijatreffejä, eivätkä ne enää tuntuneet pakolliselta menolta kalenterissa.

Ensi viikolla kokeiluni päättyy. Finaali-ideasta ei ole vielä tietoa, mutta luotan siihen, että jotain jännittävää tulee vielä vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti