sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Perjantai-illan podcastit

Viimeiset virtuaaliset taiteilijatreffit vietin sohvalla kuunnellen podcasteja. En saanut suuria elämyksiä, mutta tein havainnon omasta inspiraatiostani.

Viimeisen kokeiluviikon perjantaina olin pienessä syysflunssassa. Halusin rentoutua ja makoilla, ja siksi päätin sukeltaa YLE Areenan kuuntelutarjontaan. 


Kokeilin kuitenkin uutta siinä mielesttä, ettei minulla ole tapana kuunnella podcasteja tai radiota. Sopivaa aikaa siihen ei tunnu olevan. Kuuntelu sopisi seuraksi ruoanlaittoon tai lenkille, mutta vakioseuralaiseni vauva tuskin arvostaisi, jos uppoutuisin omaan maailmaan napit korvissa. Siksi liikuinkin itselleni vieraalla maaperällä. 

Yllätyin tarjonnan laajuudesta. Kiinnostavia aiheita riitti, mutta en halunnut mennä liian lähelle taustatutkimusta. Viikingit, kivet ja puut hylkäsin myöhempään kuunteluun. Sitten huomasin Vincent van Goghin kirjeet veljelleen Théolle. Koska kaksi viikkoa sitten kävin katsomassa taiteilijan maalauksia New Yorkissa, tuntuivat kirjeet hyvältä jatkumolta kokeilussani.

Jouduinkin oikein kunnolla epämukavuusalueelleni. Ensimmäinen kirje oli melkoista hengellistä paatosta. Vincent-parka pohti, mistä löytäisi innon ja kutsumuksen olla Jumalan täysivaltainen palvelija. Hyvä muistutus siitä, miten paljon suurempi rooli uskonnolla oli ennen ihmisen elämässä, mutta tästä alkoi tulla jo vastareaktio. Löysin kuitenkin jotain tarttumapintaa riittämättömyyden ja masennuksen tunteista. Lohdullista, ettei edes suuri taiteilija kaikkina elämänsä hetkinä ole niin kovin varma itsestään. 


Toinen podcast käsitteli salaliittoteorioiden kulttuurihistoriaa. Innostuin taivaaseen liittyvästä jaksosta, mutta salaliittoteoriat olivat valitettavan tuttuja. Olin kuullut nämä jo aiemmin. Kuu on vain hologrammi, matka kuuhun on selvästi lavastettu ja Roswelliin on pudonnut ufoja... Hauskaa oli muistaa, että katsoin teininä Roswell-sarjaa. Mitenhän se on muhinut alitajunnassani ja vaikuttanut tekemisiini, vaikka en ole vuosiin edes ajatellut koko sarjaa?

Seuraavaksi yritin löytää jotain sellaista, joka ei olisi jo ennestään niin tuttua. Aikaa käsittelevä podcastin Nanosekunnin tarkkuudella täytyi ehdottomasti tarjota minulle jotain uutta ajateltavaa! Ajan kulku on kuitenkin yksi minua ja kirjallisuutta voimakkaimmin inspiroivista asioista. 

Innostuin heti varovaisesti ajatuksesta, että aika on suhteellista, mutta en päässyt syvemmälle ajatuksen ihmeellisyyteen. Aika on mitä koemme, sitä ei voi havaita millään aisteilla... Huomasin, että aloin torkahdella. Piti nousta pystyasentoon. Tämä oli selvästi liikaa mukavuusalueellani! Muistin taas, ettei vauva ole ainoa syy,  miksi en kuuntele äänikirjoja tai podcasteja. Minun on vaikea keskittyä kuuntelemaan, haluan nähdä tekstin, selailla sitä ja edetä omassa tahdissani.

Laitoin muistiin, että lineaarisen ja syklisen aikakäsityksen eroa voisi joskus hyödyntää jossain, samoin absoluuttisen ja relatiivisen ajan. Aika on todella ihmisille tärkeää, sen todistavat lukemattomat sanonnat ajasta. Aika näyttää, aika parantaa, aika pysähtyy... Aika aikaansa kutakin.

Kuuntelin vielä pienen pätkän Metsäradiota. Viimeistään nyt huomasin, miten paljon kaipasin kuvaa. Pystyin kyllä kuvittelemaan valtavan petäjän... mutta olisin halunnut nähdä sen. Olisin vaikuttunut paljon enemmän ajatuksesta, että puu oli elänyt jo Mozartin aikaan, että sen ikään verrattuna ihmisen elämä oli pelkkä pyrähdys ja että tullakseen niin mahtavaksi sen oli täytynyt tukahduttaa kasvustoa ympäriltään. Opin kuitenkin aivan uuden hurmaavan sanan: kilpikaarna.

Keskustelu itse asiassa sivusikin tuntemuksiani, sillä siinä todettiin, ettei millään teknisellä laitteella voi tallentaa metsän tunnelmaa. Onneksi luonto ei ole kielletty poikkeusaikoinakaan, joten luontoinspiraatiota lähden jatkossa hakemaan paikan päältä.

Tällä viikolla opin, että inspiraationi kaipaa visuaalista virikettä, ja että sitä kannattaa lähteä etsimään mukavuusalueen ulkopuolelta. Uudesta inspiroituu helpommin kuin vanhasta. Siihen on selvästi myös syynsä, miksi Julia Cameron kehottaa poistumaan kotoa. Jo pelkkä ympäristön vaihdos ja tutuista kuvioista poistuminen voi saada mielen liikkumaan eri tavalla. Tulevassa, taudittomammassa maailmassa toteutankin ehkä vielä perinteisen taiteilijatreffikokeilun.

Nyt, kun projekti on lopussa, voin todeta sen tarjonneen minulle paljon virkistystä ja iloa. Taiteilijatreffien suunnittelu ja internetin tarjonnan selailu ovat jo itsessään antaneet pientä irtiottoa arjesta. Paljon hauskoja ideoita jäi toteuttamatta tämän kokeilun aikana, mutta niitä on hauska testailla pimenevinä iltoina. 

Jos sinulla on antaa minulle vinkkejä pimeiden eristysiltojen iloksi, kommentoi toki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti