On yhteiskunnallinen ongelma, ettei kirjoittamisella elä

HS kirjoittaa tänään kirja-alan murroksesta, jossa häviävät kaikki paitsi lukijat. Erityisen kovaa muutos osuu kirjailijoihin, joiden mediaanitulo on n. 1700€ VUODESSA.

Keskustelin jokin aika sitten opekollegani kanssa pitkään syistä, joiden johdosta olemme valinneet palkkatyön ja jättäneet taiteen enemmän harrastuksen rooliin. Syymme olivat hämmästyttävän samanlaiset, vaikka taiteenlajimme ovat erilaiset.

Kotimme ja sukumme ovat taidepiirien ulkopuolelta. Kontakteja tai malleja ei ole ollut. Siinä tilanteessa tuntuu mahdottomalta löytää tila maailmasta, jossa harva elää taiteella. Kilpailu, laskelmointi ja jatkuva epävarmuus eivät sovi kaikille luonteenlaaduille. Kaikki eivät myöskään ole kasvaneet uskomaan itseensä ja tekemiseensä ehdoitta, eikä kaikilla ole turvaverkkoja, joiden varaan nojata.

Harvoille tarjoutuu lopulta tilaisuus tehdä taidetta tosissaan. Ilmiönä tämä on minusta huolestuttava. Kaikkien ei tietenkään tarvitse saada vapaasti toteuttaa itseään, mutta nyt tilaisuus elää taiteella tarjoutuu liian harvalle. Moni lahjakas päätyy tekemään muuta. Monen vähemmistön edustajan ääni jää kuulumattomiin.
Ei tarvitse myöskään ihmetellä, miksi minullakin on opetettavana lähes luku- ja kirjoitustaidottomia nuoria, kun kirjallisuuden arvostus on yhteiskunnassamme tätä.

Taide ei ole pelkästään viihdykettä. Kirjallisuus on syvästi inhimillistä, mahdollisuus nähdä mennyttä ja tulevaa, kurkistaa toisten ihmisten ja kulttuurien todellisuuksiin, oppia itsestä, muista ja maailmasta. Suomenkielinen kirjallisuus on edellytys elinvoimaiselle suomen kielelle.

Siksi on ihan kaikkien ongelma, jos kirjoittamisella ei voi elää. Ilman kirjailijoita ei ole kirjallisuutta, ja ilman kirjallisuutta yhteiskunta köyhtyy tavalla, jota ei euroissa voi koskaan laskea.