Turun kirjamessujen lauantaihin mahtui paljon nähtävää ja kuultavaa. Tässä ensimmäisessä osassa kerron yhteiskunnallisista teemoista, seuraavassa osassa keskityn kirjailijan työtä käsitelleisiin ohjelmanumeroihin ja haastatteluihin.
Olin Turun kirjamessuilla tänä vuonna ensimmäistä kertaa, mutta tunnelma tuntui tutulta. Helsingin kirjamessujen tapaan tunnelma oli tiivis ja aikataulu tiukka, joten paljon mielenkiintoista jäi väkisinkin väliin. Taktiikkani oli tällä kertaa keskittyä täysillä kirjailijan työtä käsitteleviin haastatteluihin, mutta hieman ehdin kuulla kirjallisuuden roolista yhteiskunnassa ja kirjoilijoiden yhteiskunnallisesta asemasta.
Näidenkin keskustelujen jälkeen kävi selväksi, miten tärkeä rooli kirjallisuudella on yhteiskunnan heikkojen puolustajana, yksinäisten äänitorvena ja yhteiskunnan peilinä.
Päiväni alkoi Kimmo Ohtosen ja Johanna Valkaman haastattelulla, jota ehdin kuuntelemaan hieman myöhässä. Ohtonen on julkaissut pohjoisen maahan sijoittuvan fantasiaromaanin Ikimaa ja Valkama puolestaan rautakauden Pohjolaan sijoittuvan seikkailuromaanin Kaukosaarten Aino - molemmat kirjat omalle lukulistalle.
Kirjailijat kertoivat hieman maailmojensa rakentamisesta. Ohtosen Ikimaa syntyi surutyöstä, sillä koskematon, puhdas luonto on menetetty ainakin Suomesta. Valkama puolestaan kertoi käyttävänsä tarinoissaan mielellään oikeasti eläneitä henkilöitä. Naishahmot ovat viikinkisaagoissa yleensä sivurooleissa, mutta hänen päähenkilönsäkin hauta on oikeasti löydetty.
Ohtonen siteerasi Margaret Atwoodia, jonka mukaan tieteis- ja fantasiakirjallisuus kertovat aina todellisuudesta ja sen hetkisestä yhteiskunnasta. Ohtonenkin uskoo, että fantasian kautta voi heijastella yhteiskuntaa ja ehkä suoremmin sanoa ääneen asioita.
 |
| Kimmo Ohtonen ja Johanna Valkama haastateltavina |
Myös Jenni Haukion moderoimasta Minna Canth -keskustelusta kuulin vain osan. En itse asiassa edes mahtunut auditorioon sisälle kuuntelemaan (en päässyt siis edes rappusille kuten presidentti). Keskustelu vaikutti kuitenkin todella mielenkiintoiselta, onneksi sen voi myös katsoa Yle Areenasta.
Minna Canth oli keskustelijoista ylivertainen tyyppi. Hänellä oli iso perhe, hän jäi leskeksi ja jaksoi silti taistella muidenkin puolesta. Mistä Minna Canth oikein löysi voiman ja rohkeuden puolustaa muita? Keskustelijoiden mukaan hänellä oli ehkä muita vahvempi sosiaalinen omatunto. Hän sai myös tukea työhönsä mieheltään, mikä oli epätavallista aikanaan. (Minna Rytisalon Canthin nuoruudesta ja avioliitosta kertova Rouva C oli lukulistallani muutenkin, mutta taisi nousta muutaman pykälän.)
Keskustelussa pohdittiin, ketkä nyky-yhteiskunnassa tarvitsevat Minna Canthin kaltaista puolustajaa, joka nostaa epäkohtia esiin. Tällaisia voisivat olla syrjäytymisvaarassa tai eriarvoisessa asemassa olevat. Kuka sitten voisi olla nykyajan Minna Canth? Elina Knihtilän mukaan tämän ei välttämättä tarvitse olla nainen. Yksi esimerkki epäkohtien nostamisesta pinnalle on #metoo-liike. Jouko Jokisen mukaan meillä on liian vähän sellaisia henkilöitä kuin Juha Hurme, joka uskaltaa nostaa asioita esiin. Moni ei halua julkisuudessa lausua mielipiteitään, koska tietää, mitä siitä seuraa. Ihmiset eivät enää osaa keskustella, vaan asiat nähdään mustavalkoisina. Tämän seurauksena satiiri ja huumorikin ovat Jokisen mukaan kuolleet.
Knihtilä sai aplodit ehdottaessaan, että ottaisimme hieman mallia näyttelijöiltä, joiden koulutuksen olennainen osa on opetella kuuntelemaan vastapuolta. Keskustelu voi onnistua vasta, jos osaa kuunnella.
 |
Tieto-lavan ohjelma jäi minulta lähes kokonaan välistä,
mutta ehdin kuulla pätkän tästä hauskasta keskustelussa, jossa käsiteltiin tiedeuutisia.
Millainen uutinen on tarpeellinen? Mikä nostetaan sen kärjeksi ja miksi? |
Aikuisten yksinäisyydestä puhui puolestaan yksinäisyystutkija ja kirjailija Niina Junttila. Kirjoissaan hän haluaa tuoda tutkimustiedon numeroiden rinnalle käytännön tason ja päästää yksinäiset itse ääneen.
Miltä yksinäisyys sitten tuntuu? Yksinäiset kuvailevat, että heistä tuntuu, etteivät he ole olemassa. He ovat fyysisesti paikalla, mutta heillä ei ole tilaa, aikaa tai paikkaa. Eräs yksinäinen oli kokenut itsensä niin näkymättömäksi, että oli ihmetellyt, kun automaattisesti avautuvat liukuovet olivat avautuneet hänen edessään.
Junttilan mukaan tunnistamme huonosti toisten yksinäisyyttä, koska sitä hävetään, ja se siksi peitetään niin hyvin. Kännykkään uppoutuminen on esimerkiksi tehokas tapa rakentaa kilpiä ja esteitä maailmaa vastaan.
Vaikka yksinäisyys on universaali ilmiö, on suomalaisessa yksinäisyydessä kuitenkin joitain omia piirteitään. Kreikkalainen lapsi voi puhua yksinäisyydestä, jos hänellä ei ole leikkikaveria yhden päivän aikana. Suomalaisella lapsella leikkikaveri saattaa puuttua puolikin vuotta. Meillä suomalaisilla on huono sosiaalinen luottamus - emme esimerkiksi pysähdy auttamaan tienposkessa seisovaa autoa, koska epäilemme helposti, että kyseessä on huijari.
Yksinäisyys on myös yhteiskunnallinen ongelma, sillä sen seuraukset maksavat. Se selittää monia sairauksia, mm. dementiaa, masennusta ja ylipainoa.
Junttila antoi vielä vinkin, jolla voi lisätä hyvää mieltä sekä itsessä että muissa. Hymy lisää dopamiinin tuotantoa, eikä hymyn tarvitse olla aito - sen voi feikata vaikka lyijykynän avulla.
Myöskään kirjailijan tuloja käsittelevästä keskustelusta en kuullut kuin puolet. Olen jonkin verran lukenut kirjailijoiden toimeentulosta, mutta omat tuloni tulevat palkkatyöstä, joten asia ei ole minulle omakohtaisesti tuttu.
Yllätyksenä ei tullut, että kirjamyynti ei Suomen kokoisilla pienen kielialueen markkinoilla juuri tuota tuloja. On myös paljon lajeja, jotka eivät myy kuin vähän. Apurahat ja muut tuet mahdollistavat sen, että monenlaisia kirjoja ja tekstejä voidaan kirjoittaa ja lukea. Keskustelussa mietittiin myös terminologian merkitystä ajatteluun. Pitäisikö apurahaa kutsua ennemmin taiteilijapalkaksi?
Kirjailijan tulot ovat aikamoinen sillisalaatti eri lähteistä. Yhtenä apuna voisi olla jonkinlainen perustulojärjestelmä.
Tällä hetkellä kirjailija rinnastetaan yrittäjään, eikä hän saa tukea niinä hetkinä, kun tuloja ei ole. Erikoista on esimerkiksi se, että apurahaa saavat kirjailijat kuuluvat MYELin eli maatalousyrittäjien eläkejärjestelmän piiriin.
Ilahduttavaa oli, että kaikki keskusteluun osallistuneet kansanedustajat ostavat kirjoja sekä itselleen että lahjaksi.
 |
Saara-Sofia Sirén, Eeva-Johanna Eloranta, Markku Karpio,
Jani Toivola ja Sirpa Kähkönen. |
Tämäkin keskustelu oli Suomen Kirjailijaliiton ohjelmaa, jota seurasin eniten messulauantain aikana. Minulle mielenkiintoisin keskustelu oli kirjailijan työn yhdistäminen toiseen ammattiin. Sen lisäksi puhuttiin myös nuorten kirjallisuudesta, kirjailijan ja kustannustoimittajan yhteistyöstä sekä kirjailijan työn kaksista kasvoista, yksin puurtamisesta ja esiintymisestä.
Huomenna lisää tunnelmia näistä!
