Satoa ja siemeniä

Valmis on vaikea tavoite. Ensin sitä ei saa kiinni millään. Ja kun saa, melkein toivoo, ettei olisi saanut.

Olen kipuillut 30 jälkeen 30:n valmiusasteen kanssa jo pitkään. Teksti tuntui valmiilta jo helmikuussa, mutta sitten aloitin vielä viimeisen revohkan, jossa karsin reippaasti ja möyhentelin tekstin vielä kertaalleen uuteen muotoonsa.

Ensimmäistä kertaa minusta tuntuu nyt, että teksti on valmis.

Viimeisiä lukuja viilatessani tunsin vielä suurta iloa. Siitä, kun teksti oli nupullaan ja lähti kasvattamaan varttaan, on ties kuinka tolkuttoman kauan. Oksia on katkottu, haaroja leikattu, kauneimpia kukkasia varjeltu. Viimeinkin teksti seisoo oman vartensa varassa, suorana ja ylpeänä! Sadonkorjuun aika, kustantamoihin vain! 

Mutta kun laitoin viimeisen pisteen paikalleen, iski hirvittävä tyhjyys.

Ensinnäkin tästä eteenpäin mikään ei enää ole minun käsissäni. Minusta tämä teksti on hyvä ja minulle se on tärkeä. Mutta kiinnostaako se ketään muuta? Löytyykö juuri se oikea kustannustoimittaja, joka siitä innostuu, ja juuri se oikea markkinarako, johon kustantamon kannattaa yrittää? Ja jos ei, menikö kaikki tämä aika ja energia jollain tavalla hukkaan? Onko palkkana kaikesta kasa kuihtuneita unelmia, jotka eivät koskaan saaneet kasvaa täyteen mittaansa?

Toisekseen en tiedä, mitä tekisin tästä eteenpäin.

Tekstejä on kyllä, mutta tuntuu, että tällä hetkellä olen niin kaikkeni antanut, niin tyhjä, ettei ole mitään annettavaa yhdellekään tekstille. Ei huvita aloittaa uutta. Jo pelkästään sen takia, että on ihan vähän liian tuoreessa muistissa, miten järkyttävän rankka urakka romaanimittaisen tekstin kasvattaminen on. 

Olen tässä muutaman päivän tuntenut syyllisyyttä siitä, etten ole kirjoittanut, en sitten riviäkään. Mutta sitten päätin, että olen nyt ansainnut pienen loman. Kyllä, aion nyt levätä. Annan pölyn laskeutua. Istuttelen siemeniä ja odottelen, mikä niistä lähtee kasvattamaan vartta.

Myös siis ihan konkreettisesti, koska sain tänä keväänä viljelypalstan, jolla olen mönkinyt ja möyrinyt ja aloittanut uhmakkaan eloonjäämistaistelun rikkakasveja vastaan. Enpä muista, milloin viimeksi olisin tehnyt kovin intensiivisesti muuta kun kirjoittamista. Luulen, että voi tehdä ihan hyvää välillä pistää nenäänsä ulkomaailman puolelle. 

Ehkä sitten kuitenkin iloitsen eniten, vaikka haikea olenkin. Yksi aikakausi loppuu minun elämässäni - ja Elinan. Jatko onkin sitten tuulista ja auringosta kiinni. 

Kuinka kirja syntyy 8: Tunnemyrskyjä

Luovan prosessin tunnekierto
(Teksin alkuperäinen lähde jäänyt minulle mysteeriksi)

Kun idean saa, siihen rakastuu aivan kuin ihmiseen: varoen, tunnustellen, miettien, onko siinä tarpeeksi hyvää, kantaako ihastus tarpeeksi pitkälle. Valitettavasti ei ole mahdollista saada selville sen enempää suhteen kuin idean toimivuutta, ennen kuin rohkeasti kokeilee. Välillä käy niin, että idea ei toimikaan, vaan jää muutaman sivun jälkeen. Toisinaan jonkun tekstin kanssa tulee päivä, jolloin on vain äkkiä selvää, että sen kanssa haluaa olla, joka päivä tästä eteenpäin. 

Teksti imaisee mukaansa. Tämä on parasta ikinä! En ole koskaan kirjoittanut mitään näin hyvää, eikä ehkä kukaan muukaan! Ideat lentävät, minioivalluksia satelee sellaista vauhtia, ettei ehdi kirjoittaa niitä riittävän nopeasti muistiin. Tektissä elää vahvasti mukana, sen maailmasta irroittautuminen tuottaa lähes fyysistä tuskaa. Välillä on vaikeuksia muistaa syödä tai nukkua.

Kun (ja nimenomaan kun, eikä jos) ensimmäiset vaikeat kohdat tulevat, ne selättää vielä huuman voimalla. Tai sivuuttaa. Palaan tähän myöhemmin! Kunnes vaikeuksia alkaa tulla useita ja useassa kohdassa tekstiä, ja suhde tekstiin muuttuu koko ajan monimutkaisemmaksi.

Eräänä päivänä oksettaa katsoa koko tekstiä. Se on niin huono! Siinä ei ole yhtään lausetta, joka toimisi! Ei huvita enää avata koko tiedostoa. Tai sitten sen avaa ja sulkee saman tien. Ei tästä tule mitään, paras luovuttaa!

Seuraavaksi alkaakin miettiä, miksi koskaan kuvitteli pystyvänsä kirjoittamaan kirjan. Miksi ryhdyin tähän? Enhän minä osaa kirjoittaa! Kaikki muut ovat paljon parempia ja ovat jo julkaisseet monta tekstiä eikä heillä varmasti ole koskaan näin vaikeaa. Olen surkea kirjoittaja ja surkea ihminen!

(Myös Anna Kaija on pohtinut kirjoittajan epävarmuutta ja ahdistusta blogissaan pidemmin tavalla, joka kuulostaa itselleni kovin tutulta...)

Kirjoittaminen on varma tie omaan henkilökohtaiseen helvettiin.

Huonot uutiset ovat siis, ettei takuulla yksikään kirja valmistu ilman vaikeuksia.
Hyvät uutiset ovat, että omaan tekstiinsä voi rakastua uudelleen. Ja pitääkin rakastua, uudelleen ja uudelleen. Kuten ihmissuhteissakin, lopulta kyse on päätöksestä. Tahdotko osoittaa uskollisuutta ja rakkautta myös vastamäessä? Oletko valmis tekemään töitä? Pystytkö tietoisesti löytämään ihastuksen itsestäsi uudelleen? Tahdotko tuijottaa tekstisi hyviä vai huonoja puolia? (Tosin toisin kuin ihmisihastuksissa niitä huonoja puolia tulisi pyrkiä muuttamaan eikä vain hyväksymään.)

Yksi hyvä puoli tässä tunnemyrskyssä on se, ettei kirjoittaja mitenkään voi laskelmoida. Pidän huvittavana ajatuksia ja ohjeita siitä, että pitäisi kirjoittaa siitä, mikä myy tai kiinnostaa lukijaa. Onnea vaan niille, jotka tuon tien valitsevat! Kirjan kirjoittaminen on niin pitkä ja rankka prosessi, ettei sitä mitenkään jaksa käydä läpi jonkun toisen kiinnostuksen kohteiden takia. Tai ei se ainakaan sen arvoista ole. 
(Toki kannattaa niistä omista kiinnostuksen kohteista poimia työpöydälle niitä, jotka potentiaalisesti kiinnostavat lukijoitakin. Siinä risteyskohdassa syntyvät menestyjät. Toisaalta on lähes mahdotonta etukäteen tietää, mikä kiinnostaa kustantajia/lukijoita/mediaa, joten itse lähden siitä, että kirjoitan siitä, mikä itseäni aidosti eniten sillä hetkellä kiinnostaa.)

Kuinka sitten löytää ihastumisen tunne uudestaan, kun vaikeuksia tulee? Tätä pohdin lisää seuraavassa tekstissä. Yksi parhaista keinoista on pitää hetki taukoa ja antaa tekstin levätä. Kirjoittaa jotain muuta tai vaikka välillä tehdä ihan jotain muuta. 
(Nähdä muita ihmisiä, esimerkiksi. Se kun on unohtunut siinä ihastumisvaiheessa, kun on linnoittautunut tekstinsä kanssa kuukausikaupalla kahdestaan kotisohvalle.)

* * *
Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa kohti valmista käsikirjoitusta. Vielä en tiedä itsekään, kuinka matka päättyy.