Kuinka kirja syntyy 21 - Kansi, kuvauksia ja katalogi

Laakson linnut, Aavan laulut on nyt Otavan katalogissa! Kulisseissa katalogia on tehty jo jonkin aikaa. Mitä kaikkea onkaan oman sivuni takana?

Upean kannen on suunnitellut
Tuuli Juusela.

Sain aamulla viestin katalogin ilmestymisestä juuri, kun olin lapsen kanssa lähdössä ulos. Jotain tunnekuohusta kertoo ehkä se, että jouduimme palaamaan kahdesti takaisin. Ensimmäisellä kerralla unohtuivat lapselta kengät, toisella kertaa minulta avaimet. 

Pääset tutustumaan kirjaan katalogin sivulla 24, kotimaisen kaunokirjallisuuden viimeisellä sivulla. 

Kirjailijakuva ja kansi

Katalogiin valmistautuminen alkoi minun osaltani jo keväällä, kun kävin Otavalla kirjailijakuvauksissa. Meikkaaja kuunteli hyvin toiveitani ja sain kuviin luonnollisen ehostuksen. Lopputuloksen näet katalogin lisäksi Otavan mediapankista. 

Ennen kannen suunnittelua sain esittää omat ajatukseni. Toivoin sinistä sekä joitain tarinan kannalta merkityksellisiä elementtejä kuten merta, metsää ja lintuja. Kustannustoimittajani puolestaan näki kannessa oranssia, mikä ei itselleni olisi ikinä tullut mieleen.

Olin valehtelematta purskahtaa itkuun, kun näin kannen ensimmäisen luonnoksen. Se ylitti kaikki odotukseni. On uskomatonta, miten omalta kuva tuntuu ja miten hyvin se kuvastaa kirjan tunnelmaa. Alkuun vierastamani oranssikin sopii siihen täysin. Iso kiitos graafikko Tuuli Juuselalle! 

Mikä kirjalle nimeksi?

Ennen katalogin ilmestymistä minulla oli edessäni myös kaksi vaikeaa päätöstä: minun oli päätettävä sekä kirjan nimi että oma kirjailijanimeni.

Olen julkaissut aiemmat omakustanteeni nimellä Katri Sisko, mutta olin jo kauan ennen kustannussopimusta päättänyt julkaista tämän kirjan eri nimellä. Tämä teos on niin eri genreä, että selvyyden vuoksi haluan käyttää kahta eri nimeä. 

Kuvauksista tulossa

Kuvittelin aina, etten haluaisi käyttää oikeaa nimeäni kirjailijanimenä, mutta pseudonyymin keksiminen osoittautui vaikeaksi. Päädyin lopulta melko luontevasti siihen, ettei mikään keksitty nimi kuulosta riittävän oikealta ja omalta. Kannesta löytyy siis oikea nimeni Katri Kauppinen. 

Tekstillä puolestaan oli heti alusta asti varma nimi. Jouduin kuitenkin hylkäämään sen, kun alkuperäinen idea muuttui matkan varrella. Uuden nimen keksiminen kesti kauan. Lopulta kannesta löytyy sama työnimi, jonka alla lähetin tekstin kustantamoon tarjolle. Kustannustoimittajani piti siitä ja olen kieltämättä hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että Laakson linnut, Aavan laulut kuvaa hyvin tekstin tyyliä.

Niin paljon sanottavaa, niin vähän merkkejä

Laakson ja Aavan tarinan tiivistäminen katalogikuvaukseen osoittautui haastavaksi. Kun näkökulmahenkilöitä on viisi, muinaissuomalaista maailmaa täytyisi avata lukijalle ja tapahtumiakin raottaa, merkit loppuvat nopeasti kesken.

Onneksi Otavan ammattilaiset olivat apuna ja tekivät päätökset puolestani. Lopputuloksena syntyi teksti, jollaista en olisi itse kehdannut omasta kirjastani kirjoittaa. Eli ei, minä en ehdottanut, että kirjaa kutsuttaisiin lumoavaksi tai runolliseksi! 

Katalogin ilmestymisen jälkeen teksti on taas askeleen enemmän totta. Valmis se ei kuitenkaan vielä ole. Teen parhaillaan viimeisiä viilauksia tekstiin, mutta loppusuora häämöttää jo! Enää muutama kuukausi, ja teksti pääsee maailmalle muiden luettavaksi. 

* * *

Ajattelin ottaa selvää, kuinka kirja syntyy. Seuraan tässä blogitekstisarjassani yhden käsikirjoituksen matkaa valmiiksi kirjaksi. 

Ajatuksia omakustanteesta

Vuonna 2016 olin tilanteessa, jossa minulla oli valmis käsikirjoitus, mutta ei kustannussopimusta. Silloin pohdin ensimmäistä kertaa, kannattaako omakustanne. Nyt, kaksi omakustannetta myöhemmin, tiedän omakustanteista enemmän. 

1. Omakustanne on realistinen vaihtoehto.
Kirjoittajia on paljon. Kirjoittajakoulutusta on paljon. Hyviä käsikirjoituksia syntyy paljon. Samaan aikaan kustantajien rima julkaista uusia käsikirjoituksia nousee koko ajan. Lopputuloksena yhä useampi hyvä teksti jää ilman kustannussopimusta. On aika luonnollista, että moni kirjoittaja valitsee julkaisukanavaksi omakustanteen, erityisesti jos teksti edustaa genreä, jolle ei kustantajien mielestä löydy riittävästi ostajia.

Samaan aikaan maailma muuttuu. Ehkä ennen oman luovuuden ilmaisuun tarvittiin isojen yritysten apua, mutta nykyisin esimerkiksi tubettajat, bloggaajat ja Insta-tähdet voivat tuottaa sisältöä suoraan kuluttajille. Miksi ei siis kirjoittajakin toimisi ilman välikäsiä?

Lue lisää: J.S. Meresmaa pohtii blogissaan hybridikirjailijuutta, eli miten hän päätyi julkaisemaan omakustanteen usean kustantamon kautta julkaistun kirjan jälkeen.

2. Omakustanne ei vaadi teknisiä taitoja.
Maailma on muuttunut myös siinä, että omakustanteen tekeminen on teknisesti helppoa. Omakustannepalveluja tarjoaa moni yritys, esimerkiksi oma valintani BoD. Taiton voi tehdä tekstinkäsittelyohjelmalla ja kanteen voi käyttää esimerkiksi BoD:n tarjoamia valmiita pohjia.  

(Tai sitten voit mennä vaikeimman kautta, kuten minä. 
Lue lisää: Kuinka kansi syntyy)

3. Omakustanne ei (välttämättä) vaadi rahaa.
Omakustanteen voi toteuttaa nollabudjetilla. Esimerkiksi BoD:lla e-kirjan julkaisu ei maksa mitään. Tämän jälkeen kaikki, mitä kirjan myynnistä saa, on pelkkää plussaa.

Paperisen kirjankaan kustantaminen ei ole kallista. Itse selvisin 69€:lla. Kirjaa ei tarvitse myöskään tilata omaan kaappiin satoja kappaleita, vaan niitä voi tilata itselle tasan niin monta kuin haluaa. Ei yhtään, jos siltä tuntuu. 

Toisen kirjani kohdalla halusin itse varmistaa ammattimaisuuden, ja palkkasin siksi itselleni kustannustoimittajan. Tähän meni tietenkin rahaa. Samoin rahaa menee, jos haluaa palkata graafikon suunnittelemaan kannen, tai jos tarvitsee apuvoimia markkinointiin. Pakko ei kuitenkaan ole. 

Lue lisää: Miksi päädyin palkkaamaan kustannustoimittajan

4. Omakustanne vaatii aikaa.
Jos ei ole valmis maksamaan kaikista palveluista erikseen, täytyy valmistautua käyttämään aikaansa. Kaltaisellani amatöörillä esimerkiksi kansisuunnitteluun upposi järjetön määrä aikaa! Samoin taitto vaati pientä opettelua, ja tietenkin kaikkien tietojen näpyttely tietokantaan. Kirjalle piti miettiä takakansiteksti ja tehdä markkinointisuunnitelma. Enkä todellakaan ollut yhdenkään osa-alueen ammattilainen.

Jos julkaisee perinteisen kustantamon kautta, tältä kaikelta voi välttyä. Omakustantajan täytyy tehdä kaikki itse, tai vähintäänkin etsiä joku tekemään taitto/kansi/markkinointi puolestaan. 

Lue lisää: Kuinka markkinoida omakustannetta

5. Kaiken saa tehdä itse, omassa aikataulussa.
Kääntöpuoli on tietenkin se, että kaiken saa tehdä itse. Tekstistä tulee juuri sellainen kuin sen haluaa olevan. Kirjalle tulee juuri sellainen kansi kuin haluaa. Kirjaa saa markkinoida ihan miten itse haluaa, tai olla markkinoimatta, jos siltä tuntuu!

Kukaan ei myöskään höngi niskaan tai aseta takarajoja. Kaikki tapahtuu omien aikataulujen puitteissa. Jos joskus tarvitsee viikon lepoa, sen voi ottaa. 

6. Joskus voi tuntua yksinäiseltä.
Kun kukaan ei aseta takarajoja, omakustantajan täytyy olla itse itsensä pomo. Eikä kukaan myöskään automaattisesti auta, kun ongelmia tulee.

Moneen ongelmaan löytyy onneksi (maksullista) apua, graafikoita, kustannustoimittajia ja julkaisupalveluita. Sen lisäksi meitä omakustantajia alkaa olla jo aika monta, ja monet meistä ovat aktiivisia somessa. Somen vertaistuki on ainakin minulle ollut korvaamatonta! 

Lue lisää: Inna Airolan blogissa pohdintaa indietoimijoiden kollektiivista

7. Omakustanteella ei luultavasti tule rikkaaksi.
Onhan se mahdollista tietenkin, ainakin jos kirjoittaa englanniksi ja on hyvä markkinoija. On kuitenkin aika vaikea kilpailla isojen kustantamojen markkinointikoneistojen ja tunnettujen kirjailijoiden kanssa. Myyntiodotusten suhteen kannattaa olla realisti.

Toisaalta harva perinteisten kustantamojen teoskaan on myyntimenestys eikä Suomessa taida juuri kukaan kirjailija elää kirjamyynnillä. Suomenkieliset markkinat ovat yksinkertaisesti liian pienet siihen. Apurahoja perinteisten kustantamojen kirjailijat sen sijaan saavat paremmin kuin omakustantajat.

Edit 25/7: Inna Airolan blogissa loistava kirjoitus indiekustatamisesta ja rahasta

8. Omakustanne herättää tunteita.
En tiedä miksi, mutta jostain syystä kirja-alalla omakustanne tuntuu herättävän tunteita. Omakustannetta harkitsevia pelotellaan sillä, että julkaisu kaduttaa myöhemmin. En tiedä, ehkä tubettajat, bloggaajat ja sometähdet kohtaavat vastaavaa, mutta tuntuu, että erityisesti kirjan julkaiseminen ilman välikäsiä tuntuu herättävän (negatiivisia) tunteita.

Olennaista on mielestäni se, ettei anna muiden (väärien ja vanhanaikaisten) käsitysten estää tekemästä jotain, mikä itsestä tuntuu hyvältä ja oikealta. 

9. Jokaista tekstiä ei tarvitse julkaista.
Kannattaa vetää hetki henkeä, ennen kuin painaa julkaisunappulaa. Tekstin ensimmäistä versiota ei vielä ehkä kannata laittaa koko kansan luettavaksi... Ihan kaikkien hengentuotosten ei todellakaan tarvitse päätyä maailmalle.

Omakustantaja joutuu tekemään itse sen vaikean päätöksen, mikä teksti on julkaisukelpoinen ja julkaisun arvoinen. Tämän asian kanssa ei kannata hätäillä. Tekstin kannattaa antaa levätä useaan kertaan, sitä pitää editoida, työstää, kirjoittaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Eikä siltikään kannata luottaa vain omaan vaistoonsa, vaan pyytää rohkeasti palautetta muilta, myös ammattilaisilta.  

Lopulta vain omakustantaja itse tietää, onko tekstin parempi olla pöytälaatikossa, vai onko valmis seisomaan sen takana siinäkin tapauksessa, ettei se kiinnosta oikein ketään muuta. (Kyllä, sekin on mahdollista, joskin epätodennäköistä.) 

10. Julkaisutapa ei kerro tekstin laadusta.
Olen lukenut laadukkaita omakustanteita ja vastaavasti melko onnettomia perinteisen kustantamon tuotteita. Monissa kustantamoissa tunnutaan laittavan oletettuja myyntihittejä melko vähäisellä työstöllä markkinoille... vastaavasti moni omakustantaja panostaa tekstiin yhä ammattimaisemmin.

Ei siis kannata tuomita kirjaa sen enempää kannen kuin julkaisutavan perusteella. 

11. Omakustanne voi olla askel eteenpäin.
Mietin itse ennen ensimmäistä omakustannetta, olisiko se loikkaus eteen, harppaus taakse vai steppailua paikallaan. Minun kohdallani omakustanne oli selkeä askel eteenpäin monessakin mielessä.

Opin hurjasti kustantamisesta, markkinoinnista ja kirja-alasta. Tulin kirjoittajakaapista ulos, ja aloin julkisesti kirjoittajaksi. Sain tekstilleni ensi kertaa muitakin lukijoita kuin kaverini. Sain kirjasta hyvää palautetta, tuntemattomilta ihmisiltäkin, ja se kannusti jatkamaan toisen tekstin parissa. Toisaalta ymmärsin, ettei kaikkia todellakaan voi miellyttää, ja sain lisää itsevarmuutta keskittyä omaan juttuuni.

Muutkin alkoivat nähdä minut kirjoittajana. Minua haastateltiin lehteen ja kirjastani kirjoitettiin arvioita. Lopulta sain jopa äänikirjasopimuksen, kustantamon aloitteesta. (!) Lopputuloksena aloin ottaa itseni aivan eri tavalla vakavasti kirjoittajana.

Ennen kaikkea toteutin unelmani, mikä jo itsessään palkitsi kaiken vaivannäköni. 

Eli mitä sanoisin omakustannetta harkitsevalle? 
Omakustantamisessa on omat hyvät ja sitten siinä on omat huonot puolensa - niin kuin kaikessa. Mieti tavoitteitasi ja valmistaudu tekemään töitä sen mukaisesti. Riittääkö, että teet pienen painoksen lähipiirille (=vähän vaivaa) vai haluatko, että kirja saa todellisen mahdollisuuden ja se huomataan (=todennäköisesti todella paljon vaivaa ilman takeita onnistumisesta)?

Omakustanne ei ole oikotie onneen, mutta erittäin antoisa kiertotie se voi parhaimmillaan olla. Joten ota selvää, punnitse vaihtoehtosi, ole realisti - ja lopulta vain uskalla.

Kuinka kansi syntyy

Kun julkaisee kirjan omakustanteena, pelkkä tekstin kirjoittaminen ei riitä. Sen lisäksi edessä on esimerkiksi kannen suunnittelu. Päädyin suunnittelemaan 30 jälkeen 30:n kannet itse. Siitä seurasikin varsinainen tuskien taival... Mitä  kaikkea tulikaan matkan varrella pohdittua?  (Ja miksi en tätä enää koskaan uudestaan...)

Miksi päädyin suunnittelemaan kannen itse? 

En todellakaan aikonut suunnitella 30 jälkeen 30:n kantta itse. Tuskailin 30 ennen 30:n kansisuunnittelun kanssa niin paljon, että päätin, että palkkaisin suunnittelijan seuraavalla kerralla. Sitten kuitenkin päädyin tekemään toisenkin kirjani kannen itse. Mietin edelleen, mitä ihmettä oikein tapahtui, mutta oikeastaan syitä oli kaksi.

Ensimmäinen iso syy oli budjetti. En halunnut käyttää kirjaan tolkuttomia summia, joten käytin rahani mieluummin kustannustoimittajan palkkaamiseen. En myöskään halunnut pyytää näin isoa palvelusta keneltäkään tuttavaltani.

Toinen iso syy oli sama kuin 30 ennen 30:n kohdalla. Koska julkaisen kirjani itse, minulle on tärkeää, että kirjani on täysin minun. Haluan kirjani myös näyttävän minulta. Vaikka se sitten tarkoittaakin sitä, ettei lopputulos kannen osalta ole sataprosenttisen ammattimainen.  

Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon kantta suunnitellessa?

Päätin jälleen käyttää suunnitteluun Canva-sivustoa. Siellä on maksullisia, mutta myös paljon ilmaisia elementtejä. Oikeilla valinnoilla kirjani kannen hinnaksi tulikin 0 € (jos ei laske hintaa niille miljoonille työtunneille, jotka kannen tekemiseen minun taidoillani meni).

Mietittäviä asioita on lopulta aika paljon. Kannelle on mietittävä ainakin:

1. Kannen koko

Tämä täysin tekniseltä vaikuttava asia aiheutti yllättävän paljon pohdittavaa. Ensimmäinen päätettävä asia oli tietysti kirjan koko. Halusin ensin julkaista 30 jälkeen 30:n samankokoisena kuin 30 ennen 30. Sitten hinta näytti nousevan sivumäärän takia liian korkealle ja luovuin ajatuksesta. Lopullisen editoinnin aikana teksti tiivistyi kuitenkin sen verran, että palasin alkuperäiseen ajatukseeni samankokoisesta jatko-osasta.

Kansien kokoon vaikuttaa luonnollisesti myös kirjan paksuus. Lopullinen sivumäärä oli tiedossani vasta, kun teksti oli täysin valmis ja taitto tehty. Saatoin siis laskea kannen lopullisen koon vasta hyvin loppuvaiheessa. (Olin toki tehnyt n. ziljoona luonnosta jo ennen sitä.)

2. Tekstin fontti

Tässä pääsin helpolla sen suhteen, että halusin kirjan nimen tulevan samalla fontilla kuin 30 ennen 30:n kannessa. Sen sijaan kirjailijanimen halusin eri fontilla, ja sain kokeilla aika montaa, ennen kuin löysin mieleisen. Selän nimitekstit päätin tehdä samoilla fonteilla kuin etukannenkin tekstit.

3. Värimaailma
Tässä aiemmin julkaistu 30 ennen 30 oli lähinnä haitaksi, koska olisin halunnut 30 jälkeen 30:n värimaailman sopivan yhteen sen kanssa. Se ei kuitenkaan ollut sovitettavissa yhteen varhaisessa vaiheessa saamani päähänpinttymän kanssa. Halusin, että kannesta löytyvät Ranskan värit, sininen, valkoinen ja punainen (Elina matkustaa Pariisiin ja on ranskan opettaja). 

(Eri värisävyjen hakemista väriasteikolta voi muuten halutessaan harrastaa tuhansia tunteja. Ainahan voi löytyä vielä parempi...)

4. Kansikuva

Huoh. En voi kuvata sitä tuskan määrää, joka kansikuvan valitsemiseen liittyy. Se oli vai-ke-aa. 

Luulin tosin aluksi löytäneeni nopeasti kivan kuvan. (Se oli yksi syy siihen, miksi päätin suunnitella kannen itse.) Mutta ensin valitsemani kuva ei ollutkaan lopulta hyvä. Ensinnäkin se oli hankalankokoinen. Toisekseen löysin kuvan jo useista muista julkaisuista, esimerkiksi mainoksista. 

Välillä innostuin suunnittelemaan chick litille tyypillistä piirrettyä kantta. Selailin erilaisia elementtejä, mutta naista kuvaavia hyviä kuvia ei löytynyt. Etsin sydämiä, kerrostaloja, pilviä, lentokoneita... Mikään ei näyttänyt oikealta. Grafiikkakuvat tekivät kirjasta helposti lapsellisen näköisen. (Tästähän chick lit -kirjojen kansia on monesti ihan aiheesta kritisoitu.) Palasin takaisin valokuvien pariin.

Seuraavaksi selasin päiväkausia erilaisia kuvapankkeja.  Halusin kuvaan naisen, joka näyttäisi päähenkilö Elinalta, mutta oikeanlaista naista ei yksinkertaisesti löytynyt satojenkaan kuvien joukosta.

Sitten sain loistoidean: koska halusin tehdä kaiken itse, esiintyisin itse kirjan kannessakin! Kuvasin jo testikuvia ja tein testikansia. Havaitsin kuitenkin, että on liikaa, jos minun on opeteltava vielä kaiken muun kykyni ylittävän lisäksi mallin, maskeeraajan ja valokuvaajan työt. 

Ja sitten nämä vaiheet toistuivat sekalaisessa järjestyksessä useaan kertaan, kunnes julkaisu alkoi jo lähestyä ja aloin olla aika varma siitä, ettei kuvaa koskaan löydy.

Sitten eräänä iltana sain idean: 30 ennen 30:n kannessakin oli vihko. Miksi ei siis 30 jälkeen 30:nkin? En ollut edes miettinyt asiaa, koska oli vaikea löytää sopiva vihko 30 ennen 30:n kanteen. Tällä kertaa en kuitenkaan tarvinnut vihkon kanteen tilaa teksteille.

Ja sitten se täydellinen kuva viimeinkin löytyi! 

Ensinnäkin: kuva on jotenkin ihanan ysäri. Se tuo mieleeni Elinan kouluaikojen muistelut.

Toisekseen: vihko viittaa sekä kouluun (Elinan työpaikkaan) että kirjan tärkeään motiiviin eli suunnitelmiin

Kolmannekseen: vihkon päällä on punainen ja sininen kynä, jotka ensinnäkin sopivat kirjan väriteemaan ja toisekseen (kieltämättä kliseisesti) symboloivat tyttöä ja poikaa.

Ja miksi en enää tee tätä uudestaan...
Puolisoni alkoi jossain vaiheessa siirtyä toiseen huoneeseen, kun huomasi minun olevan kansisuunnittelun parissa. Hän oli yksinkertaisesti kurkkuaan myöten täynnä ikuisuusprojektiani. Enkä voi häntä syyttää. Käytin aivan tolkuttomasti aikaa kannen suunnitteluun. 

Enkä silti saanut aikaiseksi mitään hienoa tai pysäyttävää.
Kannen suunnittelu ei yksinkertaisesti ole minun alaani. Vaikka haluan uskoa siihen, että mitä vain voi oppia opettelemalla, täytyy ottaa huomioon, kuinka paljon aikaa siihen menee. Enkä minä halua käyttää aikaani kannen suunnitteluun vaan kirjoittamiseen.

Siispä jos vielä joskus julkaisen kirjan itse, harkitsen ehdottomasti budjettini korottamista entisestään. Itse tekemisen huonoin puoli on ehdottomasti se, että se vie aikaa. Aika siis voittakoon rahan ensi kerralla.

Mutta olen kuitenkin tyytyväinen.

Tiedän itse, kuinka paljon aikaa ja vaivaa laitoin kannen suunnitteluun. Se näyttää minulta, ja siinä toteutuu sekä se värimaailma että symboliikka, jota siltä hain. En siis voi olla muuta kuin tyytyväinen - vaikkei lopputulos täydellinen olekaan. 

Elina seikkailee jälleen - 30 jälkeen 30 tulossa!

Viimeinkin se tapahtuu. Tänä vuonna 30 jälkeen 30 julkaistaan ja Elina pääsee jatkamaan seikkailujaan!

Chin chin! Kirjan alussa Elina on lähdössä
Pariisiin juhlimaan 30-vuotissyntymäpäiviään.

Tarkkaa julkaisuajankohtaa en vielä uskalla julistaa, mutta jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, on kirja markkinoilla jo tänä keväänä. Ajatella! Viisi vuotta sitten kirjoitin käsikirjoituksen, joka oli jatko-osa silloin vielä julkaisemattomalle 30 ennen 30 -käsikirjoitukselle. Vuosien aikana on tapahtunut paljon, ja alkuperäisestä versiosta on tuskin jäljellä enää sanaakaan. Välillä on tuntunut siltä, että teksti on jo valmis, ja välillä taas siltä, ettei tämä projekti koskaan valmistu... nyt maalisuora on vain kuukausien päässä. 

Lukijat joutuvat kuitenkin vielä hetkisen odottelemaan, sillä teksti käy ensin kustannustoimittajalla. Tämä teksti on jo nyt ehdottomasti parempi kuin 30 ennen 30, mutta rima on nyt korkeammalla kuin viimeksi. Siksi haluan, että tämän tekstin viimeistelyssä minua auttaa ammattilainen. Omalle tekstilleen sokeutuu niin helposti, että toiset silmät löytävät minulle varmasti vielä editoitavaa.

Kaiken muun aion tehdä taas itse, joten tekstin editoinnin lisäksi on edessä vielä taitto, kannen suunnittelu, markkinoinnin miettiminen ja julkaisuprosessin tekniset koukerot. Paljon on siis vielä tehtävää, mutta toisaalta tämän vuosien kirjoitusmaratonin jälkeen tuntuu siltä kuin maalisuora alkaisi jo.

Koekuvaukset

Niin, siitä itse tekemisestä... olen tässä pyöritellyt ideaa esiintyä itse kannessa. Olen etsinyt sopivaa kuvaa, mutta en vain löydä yhtään sellaista, joka näyttäisi oikealta. Oma kuva olisi jotenkin sopivan itseironinen, sekä omakustantamisen että naisille suunnatun viihteen näkökulmasta. Minä ja Elina olemme kuitenkin sisaruksia, erikoisella tavalla toisiimme yhteen liittyneitä, joten ajatus tuntuu monin tavoin oikealta. 

Sitten taas ajatus omasta naamasta kirjan kannessa kauhistuttaa. Puhumattakaan siitä, että tässä pitäisi kaiken muun ohessa vielä opetella mallin, maskeeraajan, kuvaajan ja kuvankäsittelijän työt...

Tällä hetkellä olen kuitenkin hyvillä mielin menossa kohti julkaisua. Näin tämän pitää mennä, itse alusta loppuun. Ehkä joskus tulevaisuudessa julkaisen kustantamon kautta, mutta tämä projekti on niin syvästi minun ja minusta, ettei mikään muu lopputulos olisi voinut olla yhtä hyvä. 

Kevättä odotellessa. Ihanan valoisaa on jo!

Marrasmöyry

Marrasharmaan 50 sävyä Katri Siskon silmin

Kai tämän marraspimeyden keskeltä voi löytää kauneuttakin, tai harmaan eri sävyjä. Ainakin viime viikkoina olen oikein möyrynnyt eteenpäin.

Palautin luovuuskurssin tehtävät, joten tämän vuoden opiskelutavoite on täynnä (mikäli kurssi hyväksytään). Esseiden kirjoittaminen tuntui taas tuskaisalta, mutta viime hetken ongelmaksi muodostui, että tekstiä oli liikaa... En siis ihan ole onnistunut pitämään kiinni tavoitteestani tehdä minimisuoritusta teoriakursseilla.

Minun alkoi myös tehdä mieli ihan konkreettista, painettua versiota 30 ennen 30-käsikirjoituksesta kirjahyllyyn. Tilasin sitten sellaisen, tuskailtuani taas muutaman tunteroisen kansikuvien kanssa... Kansisuunnittelu ylittää kyllä täysin tekniset taitoni. Toistaiseksi käytin vain BoD Funia, eli kirja ei ole vielä yleisessä myynnissä paperisena. Ajattelin hiplailla painettua kirjaa hetkisen ja päättää sitten, laitanko kirjan myös paperiversiona myyntiin. Olisi kiva ainakin ensimmäisille lukijoille ja tukijoille ostaa 30 ennen 30 ihan painettuna.

Olen myös viilaillut vielä projekti GS:n viimeisintä versiota, ja saanut muutamia kuuluisia minioivalluksia... Tänään tuli taas sellainen olo, etten osaa tälle käsikirjoitukselle enää antaa mitään. Oma käsitykseni on taas, että se on hyvä, mutta sehän on nähty aiemminkin, ettei oma käsitys hyvästä vielä johda minnekään, eikä sekään, että muidenkin mielestä käsikirjoituksessa on hyvää... Laitoin GS:n kuitenkin maailmalle, kokeilkoon siipiään. Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että tämä käsikirjoitus pitää saada ulos pöytälaatikosta aika pian. Se on oudosti kyllä tullut koko ajan ajankohtaisemmaksi, mutta jossain vaiheessa aika ajanee senkin ohi. Tämän lisäksi omakustanne opetti ainakin sen, että projekteille täytyy osata jossain vaiheessa laittaa piste ja mennä kohti uusia tuulia.

Niin - se on kai seuraava kysymys. Mitä seuraavaksi? Genreen harjaantumisen kurssille tarvitsisin romaanikässärin, mikä ei ole ongelma, mutta kun lisävaatimuksena on, että sen parissa pitäisi jaksaa puuhata 100 sivun ja 10 op:n verran. En oikein tiedä, mihin käsikirjoitukseen haluaisin seuraavaksi panostaa, tai minkä genren. Suomalaista chick litiä? Fantasiaa? Vai ihan perusproosaa? 
Tuntuu aika rankalta aloittaa taas alusta se matka, joka käsikirjoituksen alkuversioista on sen loppuversioihin. Vaikka tiedänkin, että siinä matkassa on paljon hyvää ja opettavaista, haluan olla aika varma siitä, että seuraava käsikirjoitus on myös kaiken sen vaivan arvoinen. 

Ehkä tässä on nyt aikaa hieman miettiä ja ottaa taukoakin. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen tämän vuoden tuloksiin, erityisesti 30 ennen 30:n osalta. Ensi vuonna ehkä vielä enemmän.