Näytetään tekstit, joissa on tunniste katri sisko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste katri sisko. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. elokuuta 2017

Arki, armas ankeuttaja

Tuntuu käsittämättömältä, että vielä pari viikkoa sitten olin mökillä rauhassa ja hiljaisuudessa, täyttelin ristisanatehtäviä ja kuvailin kauniita auringonlaskuja. Mieli oli tyyni kuin järven selkä, täynnä taivaan valoja ja värejä.




Arki alkoi äkkiä. Viimeiset pari viikkoa ovat päivät olleet täynnä.

Enkä ole siitä oikeastaan pahoillani. Kesän reissailun jälkeen on ihana olla omassa kodissa. On jollain tavalla helpottavaa palata säännöllisiin aikatauluihin ja tyydyttävää tehdä töitä. Opettaminen on niin konkreettista, suunnittelua, päivämääriä, materiaalien etsintää ja oikeita ja vääriä vastauksia. Pidän siitä, nautin siitä, haluan tehdä sitä ja vieläpä hyvin.

Ongelma on, että kirjoittamiselle on taas vaikea löytää tilaa. Aikaa vielä löydän, sitä on huomattavasti helpompi järjestää kuin energiaa. Pää on tyhjä iltaisin, on vaikea keskittyä ja päivän uurastuksen jälkeen pyytää itseltään vieläkin parasta. Kaipaan niitä lomapäiviä kesällä, kun aamulla tiesin, että minulla on koko päivä aikaa uppoutua mielikuvitusmaailmoihini. Tekstit edistyivät huimaa vauhtia verrattuna siihen, mihin olen arkena tottunut.

Ei minulle tietysti tule yllätyksenä, että päivätyön ja tavoitteellisen kirjoittamisen yhdistäminen on haastavaa, mutta tuntuu, että vuosi vuodelta se muuttuu vaikeammaksi. Aika kuluu, ja tekstit edistyvät tuskastuttavan hitaasti. Toisaalta on vaikea perustella itselleen, miksi käyttäisi aikaa johonkin niin subjektiivista iloa tuottavaan kuin tekstien kirjoittamiseen, kun päivätyössä voi oikeasti ja konkreettisesti auttaa kasvavia nuoria. Joskus tuntuu, että olisi helpompi olla ilman vaativaa ja mustasukkaista harrastusta, töiden jälkeen vain levätä, laittaa ruokaa ja lomailla, mutta jos joku on varmaa niin se, etten voisi elää ilman kirjoittamista. 

Kysymys kuuluukin, miten tosissani otan omat tekstini. Uskonko, että olen niin vahva tarinankertoja, että teksteilläni voi joskus olla niin paljon merkitystä muille, että voin heittäytyä täysin kirjoittajaksi? Vai ajattelenko, että tekstit ovat vain omaksi ilokseni, jolloin niiden edistymisestä ei tarvitse kantaa huolta, mutta toisaalta jotain jää puuttumaan, kun tiedän, etteivät maailmani koskaan saa elää muiden mielissä?

En osaa vastata vielä. Toistaiseksi elän tätä arkea, jossa yritän yhdistää kaksi rakasta ja raskasta tekemistä. 
Enkä oikeastaan osaa tällä hetkellä kuvitella tätä arkea armaampaa, vaikka se joskus ankeaa onkin.

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kuinka markkinoida omakustannetta?

Hyvänkin tekstin tarvitsee löytää lukijoidensa luo. Mutta kuinka ihmeessä se tapahtuu? Kuinka omakustannetta voisi markkinoida, vaikka käytettävissä ei ole rahaa eikä apuvoimia?

En tiennyt juuri mitään kirjan markkinoinnista, kun julkaisin 30 ennen 30:n, joten lähdin matkaan nollasta nollabudjetilla. Markkinointimatkani aikana olen ylittänyt itseni, yllättynyt ja onnistunut, mutta myös tehnyt aloittelijan virheitä ja kohdannut pettymyksiä. 

Nämä 15 +1 vinkkiä kirjan markkinointiin on koottu omista kokemuksistani.

1. Tee hyvä teksti.
Tämä askel on välttämättömin ja tärkein, joten siihen kannattaa ehdottomasti käyttää eniten aikaa. 
On toki aika itsestäänselvää, että kirjoittajalle teksti on aina tärkein ja että vain hyvä teksti kannattaa julkaista. Mutta. Vaikka suhtauduinkin todella vakavasti tähän vaiheeseen, mietin jälkeenpäin, olisiko sittenkin pitänyt etsiä vielä yhdet tai kahdet silmäparit tekstiä kommentoimaan. Koska siinä vaiheessa kun teksti on kaikkien luettavissa, sen oikeasti haluaa olevan hyvä.

2. Panosta ulkonäköön.
Mieti, millä perusteella itse tartut kirjaan kirjahyllyssä. Kyllä vain, houkutteleva ulkonäkö houkuttelee myös lukemaan. Minä olin liikkeellä pienellä budjetilla, joten tein kannen itse. Kehotan kuitenkin miettimään, olisiko tämä se paikka, jossa käyttäisi hieman rahaa ja pyytäisi apua ammattilaiselta. Vaikka ulkonäkö ei ole kirjassa todellakaan tärkeintä, on sillä kuitenkin suuri vastuu ensivaikutuksesta.

Oman kirjani kannen tein canva.com-sivustolla.




3. Mieti markkinointia jo ennen julkaisua.
Tässä vaiheessa tein kaikki mahdolliset virheet, koska en ensin edes aikonut markkinoida kirjaani mitenkään. (Lisää ajatuksistani ja tunteistani tähän liittyen täällä.) Kirja ei kuitenkaan löydä lukijoita, jos ei siitä kukaan kerro eteenpäin. Koska markkinointia on pakko ajatella, kannattaa sitä ajatella mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mitä suunnitellummin kirjaa markkinoi, sen paremmin se varmasti onnistuu.

Kannattaa tietenkin ensin ottaa selvää, mitä muut ovat tehneet. Postauksen lopussa muutama lukuvinkki minulta.

4. Mieti, mikä kirjassasi on erityistä.
Tämäkin on tavallaan itsestäänselvää, mutta minulla kesti silti tajuta tämä. On turhaa tarjota kirjaa luettavaksi tai ostettavaksi, jos ei edes itse tiedä, mitä se edustaa ja miksi se kannattaisi lukea.

30 ennen 30 on esimerkiksi suomalaista chick litiä. Se on kansainvälisten esikuviensa mukaisesti kepeää ja hieman liioittelevaa, mutta siinä ei shoppailla merkkivaatteita suurkaupungin kaduilla. Tapahtumien näyttämönä on suomalainen pikkukaupunki ja päähenkilönä tavallinen arjen sankaritar.

5. Tee kirjallesi myyntisivu.
On hyvä, että kirjasta on löydettävissä lisätietoja netistä. Myyntisivusta kannattaa tehdä tietenkin mahdollisimman näyttävä ja myyvä, ja sitten kannattaa tietysti miettiä, miten saisi ihmiset vielä tulemaankin sivulle.

Mietin itse, tekisinkö kirjalle omat kotisivut, mutta päädyin ratkaisuun, jossa kirjalla on oma sivunsa blogissani sekä Facebook-sivu. Kerron sivuilla kirjasta ja kuinka siihen pääsee tutustumaan sekä jaan uutisia kirjaan liittyen, mm. tietoa kirjastojen tilauksista, haastatteluista, arvonnoista, arvioista jne. 

6. Tee Facebook-kampanja. (Tai muu sometempaus.)
Somemarkkinoinnista puhutaan monesti kuin se olisi oikotie onneen. Teknisesti on toki helppoa luoda somesisältöä, ja teoriassa sille voi nopeasti ja ilmaisesti saada paljon näkyvyyttä. Todellisuudessa some on niin valtavan täynnä kaikkea, että vaaditaan taitava ja onnistunut postaus, että se lähtee leviämään, ja siltikin vähän tuuria. Hätäisesti hutaistu postaus harvemmin lähtee lentoon, vaan näkyvyyden saaminen voi vaatia jatkuvasti tuotettua sisältöä. 

Minulla ei ollut aikaa eikä energiaa massiiviseen somekirjoitteluun, mutta pidin Facebookissa joulukalenteria kirjaan ja jouluvalmisteluihin liittyen. Järjestin myös gallupin, jonka vastaajien kesken arvoin palkinnoksi kirjan tai kahvit.

7. Ehdota luettavaa bloggaajille.
Laita rohkeasti viestiä kirjabloggaajille, kerro heille kirjastasi ja ehdota, että he lukisivat sen. Viestiä lähettäessä kannattaa miettiä, kenen blogiin kirja sopisi. Viestejä ei kannata lähettää kaikille mahdollisille bloggaajille, jo senkin takia, että ainakin itse haluaisin viestini olevan persoonallinen, jolloin on todennäköisempää, että myös kirja kiinnostaa. (Joitain lisävinkkejä kirjabloggaajien lähestymiseen löydät BoD:n omakustantajapäivästä kertovasta blogitekstistäni.)

Huomasin kuitenkin, etten lainkaan osannut ennustaa, kuka kirjaani tarttuisi. Jotkut, joiden oletin innostuvan, eivät edes vastanneet viestiini, mutta sen sijaan 30 ennen 30 arvosteltiin Kirjavinkeissä, vaikken todellakaan odottanut saavani arviota sieltä. 

8. Kerro kirjastasi medialle.
Tämä tuntui todella oudolta ja jouduin keräämään kauan rohkeutta, että uskalsin lähestyä lehtiä. Tässäkin kohtaa mietin ensin, mitkä lehdet voisivat olla kiinnostuneita minusta tai kirjastani, enkä lähetellyt sähköpostia koko maan lehdistölle.

Pidin epätodennäköisenä, että minä tai kirjani herättäisimme kiinnostusta, mutta yllättävää kyllä, minua haastateltiin sanomalehti Karjalaiseen sekä Kotiseutu-uutisiin. Oli aivan mieletöntä saada kirjasta vielä arviokin Karjalaiseen! 

9. Hyödynnä kontakteja.
Kotiseutuni lehdet kiinnostuivat minusta, joten kirjani sai huomiota pohjoiskarjalaisen taustani takia. Kannattaa siis miettiä, minne oman sosiaalisen verkoston lonkerot ulottuvat. 

Tietenkin jos tunnet (jonkun joka tuntee) kirjakauppiaan, kustannustoimittajan, toimittajan, kirjabloggaajan tai markkinoinnin asiantuntijan, sen parempi. Ota yhteyttä. Kaikki apu, jonka voit saada, on arvokasta.

10. Ole valmis olemaan itse esillä.
En halunnut kirjaa julkaistessani olla mitenkään esillä, halusin vain, että kirjaani luettaisiin. Sitten äkkiä olinkin menossa Karjalaisen haastatteluun. Apua, kuvani oli tulossa lehteen!

Niinhän ne väittävät, että kirjoittaja on se varsinainen tuote, jota myydään, kirja vain sivuseikka. Kirjoittajalle ajatus on tietenkin kummallinen, koska kirjoittajalle teksti on aina tärkein. Myös introverttina tyyppinä esillä oleminen ei ole mitenkään erityisen houkuttelevaa.

Toisaalta itsekin luen todennäköisemmin kirjan, jonka kirjoittajasta olen lukenut tai kuullut aiemmin. Joten ehkä kannattaa miettiä itselleen sopivaa tapaa tuoda itsensäkin esiin. Kaikkea ei silti tarvitse kertoa.

En ole ollut kovin aktiivinen tämän asian suhteen itse, mutta en tietenkään kieltäydy tilaisuuksista tulla nähdyksi. Haastattelujen lisäksi sain kunnian tulla lisätyksi pohjoiskarjalaisten kirjailijoiden Latvavesiltäsivustolle.

11. Ole yhteydessä kirjastoihin.
Suomen kirjastolaitos on mahtava paikka. Se haluaa tarjota jokaiselle jotakin, ihan todella. Yllätyin siitä, miten avomielisesti kirjaani tilattiin eri puolille Suomea. (Tämä kannattaa tehdä jo sen takia, että on kiva miettiä, missä ja kenellä lainassa olevat kappaleet ovat...)

12. Myy itse.
Tilasin itselleni pienen painoksen myytäväksi tutuille. Kädestä käteen oli mahdollista myydä kirjaa ostajalle halvemmalla ja kuitenkin saada siitä itse parempi tuotto. Ostaja sai myös tietenkin henkilökohtaisen omistuskirjoituksen.

Sukulaiseni, ystäväni ja tuttavani olivat mielettömän positiivisia ja kannustavia, enkä voi kiittää heitä tarpeeksi siitä, että he uskoivat tekstiini niin paljon, että ostivat sen. Tulin kirjaa myydessäni samalla tavanneeksi tuttuja, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan, joten jo senkin takia koko projekti oli kannattava.

13. Huolehdi, että kirjasi löytyy lukupalveluista.
Kirjan olisi hyvä löytyä ainakin Goodreadsista ja Kirjasammosta. Ei ole haittaa, jos kirjan lisää jollekin lukulistalle. Tietenkin lukijoiden arviot ovat plussaa.

Omasta kirjastani on myös Wattpadilla houkutteena muutama luku luettavaksi.

14. Osallistu kilpailuun. 
Kannattaa pitää silmät auki, jos lähistöllä on kilpailu, jonka kautta voisi saada kirjalle tai itselleen näkyvyyttä. Omakustanteita on palkittu ainakin Möllärimestari- ja Indie Book Awards -kilpailuissa, mutta oman kirjani julkaisun ajankohtaan ei kumpikaan sopinut.

Silmät kannattaa pitää kuitenkin auki, jos kohdalle osuus jotain, joka voi matkan varrella auttaa. Omalle kohdalleni osui BoD:n markkinointikilpailu, jossa oli mahdollista voittaa kirjoja tai kirjailijahaastattelu.

15. Ole luova.
Jos keksit jotain, mitä kukaan muu ei ole aiemmin tehnyt, onnistut varmastikin herättämään paremmin kiinnostusta. Voisiko kirjan ympärille järjestää jonkinlaisen tempauksen tai olisiko jossain joku taho, jota se voisi kiinnostaa? 

+ Älä lannistu.
Tämä bonusvinkki on itse asiassa yksi tärkeimmistä. Kaikki ei ole omissa käsissä, vaikka olisi valmis tekemään paljon töitä. Kaikki viestit eivät saa vastausta ja kirjan menestyminen on todella monen tekijän summa. Vanha totuus pätee kuitenkin tässäkin: Jos ei edes yritä, ei voi voittaa.

Tässä vielä linkkejä, joiden takana pohditaan omakustanteiden ja kirjojen markkinointia yleisesti: 
Tarja Leinosen opinnäytetyö: Pienkustantamon kirjailijan markkinointipanos
Jussi Keinonen: Kannattaako kirjoja mainostaa (Kiiltomato)
Markkinoinnin syvin olemus (Kirjailijan taiteilijaelämää)
Kirjan markkinoinnista (Normandiani)
Monipuolinen markkinointi myy kirjaa (BoD-blogi)
Kokemuksia omakustantamisesta (Koko lailla kirjallisesti)
Näin rikastut omakustanteilla (Maijan ilmestykset)
Käsikirjoitus on valmis, mitä seuraavaksi (Ei oo totta)
Viisi vinkkiä luovaan markkinointiin (Type & Tell -blogi)
Aki Järvisen vinkit markkinointiin (Image -blogi)

torstai 15. kesäkuuta 2017

Shhh!

Tämä on vähän niin kuin salaisuus. Koska minähän tavallaan jo päätin, etten kirjoita enää chick litiä, koska alan olla siihen liian vanha ja järkevä ja feministi. Sitä paitsi minulla on kirjoitettu jo suunnitelma opintojen romaanikäsikirjoitusta varten, ja aion kirjoittaa sitä kesän aikana.

Sitäkin.

Sillä nyt olen lomalla ja saan tavallaan tehdä mitä haluan. Myös kirjoittaa ihan mitä haluan, ja nyt haluaisin kirjoittaa vähän hömppää. Ihan vähän salaa kaikessa hiljaisuudessa, ei tätä tarvitse kenellekään näyttää.

Vaikka tiedän kyllä kokemuksesta, miten käy kun annan Elinalle pikkusormen. Olen niin monta kertaa yrittänyt työntää samaa hahmoa pöytälaatikkoon, mutta se on vaan niin hemmetin sitkeä mimmi! 

Mutta olen juuri nyt jännässä kohdassa, joten jatkan kirjoittamista. (Pussailua ihastuksen kanssa. Iih.)

(Tätäkään musiikkia ei kai saisi tunnustaa kuuntelevansa.)


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Aika ei ole viholliseni

Olen ollut jo jonkin aikaa jonkinlaisessa välitilassa. Olen kyllä kirjoitellut. Pienempiä juttuja, novelleja, opiskeluesseitä, blogitekstejä. Mutta kohta vuoteen minulla ei ole ollut romaanikäsikirjoitusta työn alla, ei projektia yli kaiken, ei tavoitetta numero yksi. Kohta vuoteen en ole saanut mitään aikaiseksi, en edes päätöstä siitä, mitä genreä haluaisin kirjoittaa!

Kyse ei ole siitä, etteikö ideoita olisi. Kyllä niitä on, en vain tiedä, mihin niistä panostaisin. Minulla on sitoutumisvaikeuksia, koska nyt tiedän, kuinka tolkuttomasti työtunteja romaanikäsikirjoitus vaatii. Mihin minun aikani riittää? Mikä on niin arvokasta, että haluan tuhlata siihen kallisarvoiset minuuttini?

Päätös on vaikeampi myös, koska tiedän, että aina on mahdollisuus, ettei työni riitä. Viimeisen vuoden aikana olen haudannut kaksi romaaniprojektia, joiden parissa työskentelin pitkään, ja puhun nyt vuosista. Kumpikaan ei lopulta saanut kustannussopimusta. Hukkaan meni sekin aika!

Tuntuu, että olen haaveillut kustannussopimuksesta ja kirjailijaksi tulemisesta i-kui-suu-den. Minunhan piti julkaista ensimmäinen romaanini jo 15-vuotiaana! (Kuten jokin päähenkilö jossain lukemassani kirjassa, en edes muista missä). No, en julkaissut, enkä taida julkaista vielä 35-vuotiaanakaan. Minusta ei ikinä tule kirjailijaa! Aika vain kuluu ja kuluu eikä mikään etene mihinkään! 

Joskus tuntuu, että aika on kirjoittajan pahin vihollinen. Se kuluu ihan liian hitaasti, kun haluaisi saada tekstin valmiiksi. Se kuluu liian nopeasti, eilisen loistava idea on tänään jo menettänyt hohtonsa ja koukkunsa. Se häviää kaikkeen muuhun, arkeen ja velvollisuuksiin, sitä ei koskaan ole tarpeeksi kirjoittamiseen. Se himmentää muistot, hautaa alleen kaiken kauniin, viilentää jokaisen kesän ja vanhentaa jokaisen tunteen.

Totuus on, että aika ei ole viholliseni. Eikä se toimi minua vastaan. Aika on ystäväni, koska koko ajan kehityn ja edistyn ja opin lisää. 

En välttämättä ole saavuttanut mitään muiden silmissä edellisen vuoden aikana, mutta omissa silmissäni on tapahtunut paljon. Olen hakeutunut muiden kirjoittajien luo. Olen oppinut luopumaan ja luovuttamaan ja menemään eteenpäin. Olen oppinut paljon tekstin rytmistä. Olen alkanut ymmärtää teeman ja premissin merkitystä, hahmottaa kokonaisuuksia. Ja ehkä hieman jopa alkanut ymmärtää niitä, jotka sanovat, ettei kirjoittaminen saa olla helppoa, vaan sen pitää tuntua vaikealta...

Joten etenen tässä nyt omassa tahdissani. Tällä unelmalla ei ole parasta ennen -päiväystä. Tai jos onkin, en aio ainakaan itse sitä leimaa lyödä. 


Aina tulee uusi kesä.

lauantai 6. toukokuuta 2017

Köyhän naisen terapiakeitos

* Ohje syntyi terapeuttisen kirjoittamisen kurssilla. 

Tämä ohje sopii kaikenikäisille ja kaiken kokeneille. Tarvikkeet siihen löytyvät kaikkien kotoa, joten aloittaminen on helppoa ja ilmaista. Valmistamiseen voi käyttää aikaa niin paljon kuin itse haluaa, ja keitoksen voi valmistaa missä elämänvaiheessa vain. Ohje ei ole vaikea toteuttaa, mutta lopputulos voi olla yllätys. Kokeile siis reseptiä seikkailumielellä!

Tarvikkeet:
kynä
paperia

Maun mukaan:
unia
haaveita
muistoja
kuvia
elämäntapahtumia

Viimeistelyyn:
peilejä

1. Kokoa ainekset ja ala hämmentää.
Varaa itsellesi rauhallinen hetki. Ota kynä ja paperia. Istu alas ja ala kirjoittaa.

Sinun ei välttämättä tarvitse tietää etukäteen, mitä keitokseen laitat. Ota ne ainekset, jotka kaapistasi sillä hetkellä löydät. Tai sitten voit tietoisesti kaivella kaapin pohjalta jotain, joka on jäänyt sinne homehtumaan. Keittoon voi siis hyvin heittää eilisen jämät, vaikka ne haisisivatkin jo vähän epäilyttävälle.

Ei ole väliä, millaista keittoa tavoittelet. Voit kirjoittaa proosaa, runoutta, blogia, päiväkirjaa, kirjeitä tai kaikkea sekaisin. Joskus voi olla hyväksi laittaa sanoja valmiiksi annettuun muotoon, kuten sadun kaavaan tai haikurunon tavuihin. Joskus on parempi antaa muodon yllättää tai kokeilla jotain muotoa, jota ei tunne omakseen.

Tärkeintä on, ettet mieti vielä lopputulosta. Kerro, mitä ajattelet. Kuvaa, mitä tunnet. Ole rohkea ja anna sanojen tulla. Ne tietävät kyllä.

Keitoksesi voi olla kuin pullataikina,
joka vai paisuu ja paisuu...
2. Anna hautua.
Haudutusaika riippuu siitä, mitä aineksia keittoon olet laittanut. Jos keittelet vain nopeaa välipalaa unohtuneista unelmista, ei haudutuksen tarvitse olla pitkä. Jos taas keittelet eilisen epäilyttäviä esansseja, pohjaan palaneita päiviä tai menetyksen myrtyneitä mausteita, voi hautuminen kestää kauan.

Älä yritä koskettaa keitosta heti, kun se on vielä kuuma. Joskus voi olla tarpeen käyttää jopa pakastinta hautumisvaiheessa, tai ainakin nostaa keitos hetkeksi hyllylle. Ota keitos esiin vasta, kun se on kosketuslämmintä.

3. Maista ja hämmennä uudestaan.
Keitoksesta ei ehkä tullut aivan sellainen, kuin kuvittelit, joten maistele sitä avoimin mielin. Ovatko ainesosat muodostaneet uusia, yllättäviä yhdistelmiä? Ymmärrätkö ehkä nyt paremmin, miksi et aiemmin ole halunnut käyttää jotain ainesosaa, tai muutatko mielipiteesi jostain ainesosasta?

Varoituksen sananen: Keitoksen maistelu voi joskus tehdä kipeää. Mutta jos et maista sitä, menevät ainekset hukkaan.
Mitä enemmän hämmennät soppaasi, sen uudempia makuja saat esille. Hämmennä kuitenkin hellävaroen, sillä liika hämmentäminen voi saada keitoksen taas kiehumaan yli.

Muista, että tämän keitoksen keittäminen on yhtä aikaa hallittua ja hallitsematonta. Sinun on annettava keitokselle aikaa ja kärsivällisyyttä, etkä voi prosessin aikana asettaa liikaa odotuksia lopputulokselle.

4. Käytä peilejä.
Peilaile keitostasi muiden keitoksiin. Voit löytää uusia mausteita reseptiisi tai huomata, että joku muukin keittelee samantapaisia juttuja. Ehkä joltain toiselta saat hyvän vinkin siitä, miten keittoa voisi hämmennellä eteenpäin.

Mitä sakeampi soppa, sen tärkeämpää on, että löydät sille peilejä. Jos yrität pitää keitoksesi vain omassa keittiössäsi, se voi alkaa maistua turhan katkeralta.

5. Mausta.
Jos sinusta tuntuu, että jotain puuttuu, voit kokeilla erilaisia mausteita. Voit heittää sekaan unipäiväkirjan, vanhoja valokuvia, nuoruuden päiväkirjan, tulevaisuuden haaveita…
Voit ehkä haluta maustaa keittosi jollain juuri oikealla mausteella. Mausteen löytäminen voi olla vaikeaa. Makustele vaikkapa erilaisia kuvametaforia. Löytyisikö juuri oikea mauste jollain vieraalla kielellä, tai ehkäpä jostain sellaisesta muodosta, jota et ole aiemmin kokeillut? Palaa alkuun, ja kokeilekin jotain uutta.

Ehkäpä jonkin keittiösi kaapin lukko aukeaa, ja löydät sen sisältä uusia aineksia.

6. Tarjoile.
Pullistani tulee ainakin aina
persoonallisia...
Nauti keitosta! Se on sinun tekemäsi ja sinun näköisesi.

Muista kuitenkin, että terapiakeitoksen on tarkoituskin jäädä hieman keskeneräiseksi. Keitos voi eri päivinä maistua erilaiselta. Uudelleen hauduttaminen voi myös muuttaa makua.

Vinkki:
Joskus keitos voi jäähtyä niin, että jähmettyy massaksi. Jos tahdot, voit käyttää sitä ja muovailla siitä haluamasi näköisen.  

Valmistaudu kuitenkin siihen, että muovailtu teoksesi ottaa jalat alleen ja kävelee maailmalle. Sinun ei kuitenkaan tarvitse pelätä: Siinä vaiheessa, kun taideteoksesi seisoo omilla jaloillaan, kukaan muu ei voi kuin aavistella, mistä aineksista se on tehty.




perjantai 17. maaliskuuta 2017

Genre hoi, älä jätä


Aloitin kirjoittamisen aineopinnot hyvin pitkälti sen takia, että halusin tehdä yhteensä 10 op:n, kirjoittamiseen keskittyvän opintojakson Genreen harjaantuminen. Sen aloittaminen on kuitenkin jäänyt, koska yksinkertaisesti en tiedä, mihin genreen haluaisin harjaantua.

Tämän hetken ykkösprojektini Ihmisen kielillä on ehkä paras esimerkki: Olen saanut siitä kommentteja, että se on hyvä, mutta outo. Siitä ei oikein tiedä, mikä se on. En oikein itsekään tiedä, mikä se on, tai mitä genreä se on. Kai jonnekin spefin alle menee, mutta ei kuitenkaan ole oikein spefiäkään.

30 ennen 30 on ainoa selkeästi genreen asettuva käsikirjoitukseni. Ehkäpä juuri siksi se on myös ainoa valmis tällä hetkellä käsikirjoitus. Sitä oli helpompi kirjoittaa, kun tiesi, mitä siltä odottaa. Mutta chick lit ei kuitenkaan ole genre, jota haluan ainoastaan kirjoittaa loppuelämäni, vaan myös muut genret kiinnostavat. (Ilmeisesti erityisesti käsikirjoitukset, jotka eivät oikein asetu mihinkään genreen.)


Kuva löytyi täältä. Se on tehty lukemista varten, mutta minähän voin pelailla tätä kirjoittamillani käsikirjoituksilla.
Voisin jotenkin antaa itselleni anteeksi sen, etten pysy missään genressä, jos kirjoittamisessani muuten olisi löydettävissä jokin punainen lanka. Mutta kun ei tunnu olevan. Olen aina ollut sitä mieltä, että olen ennen kaikkea romaanikirjoittaja. Viime aikoina on mieleeni kuitenkin putkahdellut novellia novellin perään, puolenkymmentä novelli-ideaa viikossa. Novelleissa on vielä yhteinen teema, joten niistä voisi koostaa novellikokoelman. Mutta. Puolet novelleista olen kirjoittanut täysin kieli poskessa, ja toista puolta kirjoittaessani huumorintajuni on ilmeisesti matkustanut Siperiaan. Vaikka teema on sama, tyyli on ihan eri.

Pitäisikö minun tai tekstieni sitten ylipäätään kuulua tai sitoutua johonkin genreen? Yksi syy siihen, miksi kirjoittaminen on yskähdellyt tänä talvena, on luultavasti se, että olen itse alkanut asettaa itseäni karsinaan ja vaatinut itseäni valitsemaan, mihin genreen haluan keskittyä. Vaikka kuka edes jaksaa lukea tyylipuhtaita genre-esimerkkejä? Nehän ovat ennalta-arvattavia! Genrejä yhdistelemällä, genrerajoja koettelemalla syntyvät oikeasti mielenkiintoiset tekstit. 

Genre täytyy kuitenkin tuntea hyvin, ennen kuin sitä voi alkaa uhmaamaan. Jonkinlaista ennalta-arvattavuutta lukija tarvitsee, eli kaikkea ei voi laittaa kerralla uusiksi. Tällä hetkellä taidan vielä etsiskellä omaa tyyliäni ja tapaani kertoa. Ehkä se on kuitenkin nähtävä hyvänä: Kunhan palaset loksahtavat kohdalleen, voi syntyä jotain uutta ja mielenkiintoista.



p.s. Lisää ajatuksia genrerajojen rikkomisesta voi lukea, esim. NaNoWriMo-blogista, jonne Laura Goodin on kirjoittanut aiheesta.

torstai 12. tammikuuta 2017

Suomalaista chick litiä - mitä, miten, miksi?


Vaaleanpunaisia drinkkejä luksusyökerhoissa...
Suomalainen chick lit on jo salonkikelpoista, väittää YLEn artikkeli (31.3.16). Kuitenkin jo se, ettei chick litille ole olemassa vakiintunutta suomennosta (olen törmännyt ehdotuksiin typykirjallisuus, kalkkunakirjallisuus, likkakirjallisuus, mimmikirjallisuus, pimukirjallisuus, sinkkukirjallisuus) kertoo siitä, ettei genre vielä ole ihan suomalaisille tuttu. Suomalaista chick litiä on edelleen julkaistu vähän, ja omat kokemukseni osoittavat, etteivät monet kustantamot edelleenkään usko genreen. Samaan aikaan chick litille löytyy lukijoita, vaikkei moni ääneen myönnäkään sitä lukevansa. 


Mistä tässä oikein on kyse? Miksi chick lit hävettää ja huvittaa yhtä aikaa ja miksi siihen suhtautuminen on ongelmallista juuri Suomessa?

Mitä edes on chick lit? Mielenkiintoista on, että kaikilla on tästä käsitys, mutta kuitenkaan mitään yhtenäistä määritelmää ei ole. Tähän on päätynyt Terhi Nevalainen, joka on kirjoittanut väitöskirjan Pinkit piikkikorot: Chick lit -kirjallisuuden postfeministiset sisällöt ja lukijat niiden merkityksellistäjinä (linkistä pääsee lukemaan, suosittelen!). Nevalaisen mukaan chick lit rönsyilee, tempoilee irti kaavoista ja muuttuu jatkuvasti . Chick litistä on olemassa useita eri variaatioita ja se on rönsyillyt monelle muullekin kirjallisuuden alalle. (82-84)  

Minä määrittelisin chick litin nuorille, itsenäisille naisille suunnatuksi viihdekirjallisuudeksi, johon olennaisesti kuuluu huumori ja itseironia. Mikä tahansa nuoren naisen elämän kuvailu ei ole chick litiä, vaan hyvä chick lit on älykkäällä tavalla hauskaa. Se on myös viihdyttävää, yllättävää, sujuvasti kerrottua ja osaa leikitellä kliseillä ja konventionaalisilla sukupuolirooleilla. Sanoisin jopa, että parhaimmillaan chick lit voi olla voimaannuttavaa.
(Hyvin samoilla linjoilla olivat muuten myös Nevalaisen tutkimukseen osallistuneet chick litin lukijat.)

Mikä chick litissä viehättää?
... suklaata, sydämiä, sokeria...
Suhtauduin itsekin kauan ylenkatsoen chick litiin. Oma chick lit -romaanini 30 ennen 30 alkoi genren parodiana. Havahduin kirjoittaessani siihen, ettei ole helppoa ja kevyttä kirjoittaa helppoa ja kevyttä, ja jäin koukkuun helppouden harhan haasteeseen. Aloin tutustua genreen paremmin, ja huomasin, etteivät shoppailu, säihke ja sinkkuus ole ainoat (eivätkä välttämättä edes olennaiset) elementit chick litissä.

Nevalaisen mukaan chick lit käsittelee nykyajan feministisiä kysymyksiä, mutta ei julistuksellisesti. Chick litin keskiössä on nykyajan nainen, jonka kokemia ongelmia ei muutamia vuosikymmeniä sitten vielä ollut olemassa.  Lukijat arvostavat omakohtaisuuden ja samastumiskelpoisuuden tunnetta. He haluavat lukea postfeminististä tarinaa naisesta, joka individualistisin keinoin eheytyy ja kasvaa, mutta ei suinkaan kohti perinteistä parisuhdetta, vaan parempaa, täydellisempää ja itsenäisempää minuutta. (77, 81, 177)

Minua chick litissä houkuttelee eniten se huumori ja ironia, jonka kautta kasvutarinat kerrotaan. Nevalainen esittää, että chick litin ironia ei välttämättä kohdistu suoraan mokaileviin päähenkilöihin, vaan patriarkaalisiin naiseuden odotuksiin, jotka tulevat chick litin kautta näkyviksi. Itseironista tästä tulee, kun päähenkilö samaan aikaan yrittää täyttää normeja ja kamppailla niitä vastaan. (63) Suomeksi siis itselleen ja ulkoisille odotuksille saa nauraa. Ehkä ne nuoren naisen paineet ja ongelmat eivät tunnu enää niin painavilta, kun niissä on nähnyt huvittaviakin puolia? Myös Nevalaisen tutkimukseen osallistuneet lukijat kokivat ironian myönteisenä huumorina, eli he kokivat sen kohdistuvan nimenomaan ihannenaiseuden odotuksiin. (193)

Jos chick lit on niin mahtavaa, miksi suomalaista chick litiä sitten on niin vähän? 
Puhuin työkaverin kanssa siitä, miten viihdettä pidetään Suomessa vähempiarvoisena kirjallisuutena. Työkaverin spontaani vastaus: Mutta sehän on. Eikä hän suinkaan ole ainoa suomalainen, joka näin ajattelee. Suorastaan huvittavaa, että Suomen kaltaisessa junttilassa on tällaista kulttuurielitismiä... tai ehkä juuri siksi. Minusta viihde on yksi tapa kuvata maailmaa. Taivaalle kiitos se ei ole ainoa keino, mutta ehdottomasti sillekin on paikkansa. 

Nevalaisen mukaan chick litin matala status liittyy suoraan sukupuoleen. Naisten kirjoittamaa ja lukemaa kirjallisuutta ei ole juurikaan arvostettu läpi kirjallisuuden historian (75-76). Chick lit -kirjailija Laura Paloheimokin kertoo YLEn artikkelissa kohdanneensa paljon ennakkoluuloja ja epäilyjä alkuun. Hänkin kuitenkin huomauttaa, ettei chick litin kirjoittamiseen ole mitään valmista formaattia, vaan chick litin kirjoittaminen vaatii ihan samat myllerrykset kuin minkä tahansa muun kirjan kirjoittaminen.

Nevalaisen tutkimuksessa tulee ilmi, että chick lit tuli Suomeen jälkijunassa ja sitä alettiin kirjoittaa vasta 2010-luvulla. Oli keskustelua siitä, voiko edes olla chick litiä angloamerikkalaisen kulttuurin ulkopuolella, ja voiko suomalainen, metropolien ulkopuolelle sijoittuva chick lit olla uskottavaa. (93, 95-96) 


Eli voiko ylipäätään kirjoittaa suomalaista chick litiä? 
Kyllä suomalaista chick litiä on kirjoitettu. Alla olevien linkkien listoihin olen koonnut kirjoja, joiden mainostetaan edustavan suomalaista chick litiä (esim. takakannen mukaan). Sitten siirrytään mielipideosastolle. Minun makuuni kaikki nämä kirjat eivät ole chick litin ytimessä varsinkaan ironian ja huumorin suhteen. Jokainen voi itse päättää, osuvatko nämä teokset genreen chick lit, vai ovatko ne muuta naisille suunnattua viihdettä.

Kirjat ovat sekalaisessa järjestyksessä. Listat eivät ole kattavia, koska niillä on vain kirjoja, jotka olen itse lukenut. (Ja kyllä, laitoin oman kirjani itserakkaasti mukaan.)
Suomalaista chick litiä/Kirjasampo.fi
Suomalaista chick litiä/ Goodreads

Miten kirjoittaa suomalaista chick litiä?
Yksi ongelma chick litin sovittamisessa Suomeen on ehdottomasti miljöö. Esimerkiksi Kinsellan Himoshoppaajien päähenkilö Becky Bloomwood tuntee kuuluisan vaatesuunnittelijan ja elokuvatähtiä, järjestää kahdet häät vuorokauden sisään, on vuoden häämatkallaan kiertämässä maailmaa ja kirjojen nimen mukaisesti ostelee kaikkea kallista ja kiiltävää. Jos vastaavia tapahtumia sijoittaisi Suomen räntäsateeseen, ei se minustakaan kovin uskottavaa olisi.


... kuohuvaa ja matkustelua metropoleihin?
Kira Poutanen on ratkaissut ongelman sijoittamalla tarinansa Suomen ulkopuolelle (lukuunottamatta Rakkautta borealis, mutta Lappihan on lähes ulkomaat ;). Myös Pia Heikkilän kirjojen tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle, mutta myös muuten chick litille kovin epätyypilliseen ympäristöön sota-alueelle - siltikin yhdistelmä toimii ja on loistava esimerkki siitä, että chick litin rajojen määritteleminen tarkasti on vaikeaa.

Myös oman chick lit -romaanini 30 ennen 30:n tapahtumat sijoittuvat chick litille epätyypilliseen miljööseen eli suomalaiseen pikkukaupunkiin ja tavalliseen arkeen, koska halusin alusta asti kirjoittaa nimenomaan suomalaista chick litiä. Halusin, että tapahtumat sijoittuvat sellaiseen ympäristöön, jonka itse koen tyypillisesti suomalaiseksi. Halusin näyttää, että suuria seikkailuja voi kokea myös arkisemmissa puitteissa.

Arkisiin puutteisiin liittyy kuitenkin omat ongelmansa. Chick litiin kuuluvat olennaisesti bling bling ja kuluttaminen, jotka Nevalaisen tutkimuksen mukaan ovat jopa lukijoiden vaatimuksia hyvälle chick litille. Vaikka lukijat eivät itse ostelleet luksusmerkkejä, niistä puhuminen oli heille jonkinlaista eskapistista estetiikkaa.(187-188) Joillekin chick litin viehätys perustuu siis siihen, että bling bling vie pois arjesta, mutta minulle bling bling on vierasta. Se soveltuu myös huonosti suomalaisen pikkukaupungin elämään, joten oma sankarittareni Elina ei ole lopulta niin kovin kiinnostunut pukeutumisesta, merkkilaukuista tai meikeistä. Minua vei eteenpäin ajatus siitä, että arjessakin voi olla juhlaa, jos vain on riittävästi mielikuvitusta.

Kieltämättä kimmeltävän, vaaleanpunaisen chick litin sijoittaminen pimeään räntämärkä-Suomeen on tietyllä tavalla ristiriitaista, mutta toisaalta ristiriitaisuus sopii genreen, koska se luo ironiaa. Ristiriitaisuus kiehtoo minua genressä ylipäätään, siihen suhtautumisessa, sen välittämässä naiskuvassa ja sen kirjoittamisessa. Siksi kai minulle olikin niin luontevaa venyttää jo ennestään joustavan genren rajoja, ja yrittää kirjoittaa nimenomaan Suomeen sijoittuvaa, suomalaisesta arkielämästä kertovaa suomalaista chick litiä.


30 ennen 30 edustaa minun käsitystäni suomalaisesta chick litistä. 


torstai 5. tammikuuta 2017

Mun haaveet on mun haasteet

Tänä aamuna Helsingin Sanomien artikkelissa "Uupumus todisti, miten tärkeää on harrastaa" käsitellään intohimoista harrastamista. Jutussa kerrotaan kahdesta naisesta, jotka käyvät kokoaikaisesti töissä, mutta vapaa-aika täyttyy intensiivisestä harrastuksesta, joista ei palkkaa makseta, ja saavutuksetkin jäävät suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Miten he jaksavat? Miksi minäkin täyden työpäivän jälkeen jaksan vielä panostaa täysillä kirjoittamiseen?

Vastaus on lopulta aika yksinkertainen. HS:n jutussa työpsykologian tutkija Lotta Harjun mukaan intohimo mitä tahansa tekemistä kohtaan lisää elämän merkityksellisyyttä. Tekemisestä tulee mielekästä kuitenkin vasta, kun se tarjoaa sopivasti haasteita. Täytyy siis jaksaa ponnistella ja nähdä vaivaa, mutta se myös palkitsee, ja mielekkyyden kokemus saa ponnistelemaan lisää. Syntyy positiivinen kierre, jota voisi kai kutsua intohimoksikin.

Monille töihinsä leipiintyneelle voi harrastaminen olla ainoa keino saada mielekästä tekemistä ja jaksaa töissäkin. Minä taas olen siitä onnellisessa asemassa, että pidän paljon myös työstäni, ja osaan tehdä siitäkin itselleni sopivan (välillä liiankin) haasteellista. Samaan aikaan kirjoittaminen on niin iso osa elämääni, etten oikein osaa pitää sitä pelkkänä harrastuksena. Onko minun siis vaikeaa löytää aikaa vaativalle työlle ja vaativalle harrastukselle? Väsyttääkö joskus antaa töissä kaikkensa ja tulla sitten kotiin antamaan parhaansa käsikirjoituksille? Tuntuuko välillä siltä, ettei ole järkeä maksaa siitä, että saa lisävelvotteita? Kärsivätkö ihmissuhteet ja muu elämä ajoittain? Stressaako? Kyllä, kyllä, kyllä ja kyllä. Mutta kun Aamulehti (3.1.) kysyy, onko mahdollista elää täysin stressitöntä elämää, vastaa professori Mika Pantzar, että sehän olisi hirveä ajatus. Hyvä stressi saa toimimaan määrätietoisemmin ja myös lisää vireystilaa. Kun tekee sitä, mistä pitää, joutuu antamaan paljon, mutta myös saa paljon. 

HS:n haastatteleman Harjun mukaan on vain arvioitava itse, jaksaako suoriutua sekä työstä että harrastuksesta, ja tuoko harrastus elämään iloa ja intohimoa, vai suorittamista ja huonoa stressiä. Omalla kohdallani esimerkiksi maratonajan parantaminen ei jaksa motivoida niin paljon, että olisin valmis uhraamaan vapaa-aikaani siihen siinä määrin kuin se vaatisi, niin ihanaa kuin juokseminen onkin. Joskus vuosia sitten taas jätin kirjoittamisen vähemmälle, koska ajattelin järkevästi, että kirjoittaminen on "vain harrastus", ja että keskityn nyt opiskeluun/työhön/juoksemiseen/mieheen/johonkinmuuhun, ja kirjoitan sittenjoskuskun. Voin kertoa, etten tullut yhtään onnellisemmaksi, kun kirjoitin vähemmän. Päinvastoin. Kirjoittaminen tuo minulle valtavasti iloa. Enemmänkin, tarvitsen sitä voidakseni hyvin. 


Siksi kirjoittamiseen kannattaa käyttää aikaa. Siksi en tarvitse siitä tässä vaiheessa palkkaa. (Moni on kysynyt, kuinka paljon saan, kun joku ostaa 30 ennen 30 -kirjan. Vastaus on, etten juuri mitään. Itse asiassa on todella epätodennäköistä, että saisin edes omat rahani takaisin.) Palkan saan työstäni, mutta se taas tarkoittaa sitä, että työn on oltava ykkössijalla, ja että se vie suurimman osan ajastani. Kun samaan aikaan haaveilen siitä, että saan kirjoittaa tosissani luettavaa myös muille, julkaisukelpoista tekstiä ja valmiita teoksia, on elämäni aika täynnä.  Haaveeni ovat siis haasteeni. 

Uskon kuitenkin vahvasti, että vaikka oikeasti tärkeät, onnelliseksi tekevät asiat eivät useimmiten ole helppoja, ne ovat kuitenkin ehdottomasti tavoittelemisen arvoisia.


P.S. Aina ei voi tavoitella ja tehdä täysiä. Välillä on kiva tehdä jotain ihan muuta, lähteä ulos kävelemään ja räpsiä kuvia kuolleista korsista merenrannalla. Ajankäytöstä ja siitä, miksi välillä kannattaakin haahuilla, lisää täällä.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Katri Siskon 2016: Vuosikatsaus


Ne, jotka väittävät, ettei päivän vaihtuminen ole vuoden vaihtuessa sen kummempi juttu kuin muutenkaan, eivät kyllä ymmärrä mistään mitään. 1.1. on psykologisesti mitä mainioin hetki katsoa sekä eteen- että taaksepäin.

Aloitetaan menneistä. Tänä vuonna tein paljon merkittäviä asioita: aloitin tämän blogin, sain (ainakin johonkin pisteeseen asti) valmiiksi kaksi käsikirjoitusta, julkaisin 30 ennen 30-romaanin, päätin aloittaa kirjoittamisen aineopinnot ja suoritin jo 10 op:n verran opintoja. 

Välillä (aika useinkin) on tuntunut siltä, ettei mikään etene yhtään mihinkään, mutta jo tuo lista todistaa, ettei se ole totta. Pienistä askelista syntyy kuitenkin lopulta polku, vaikka sinnikkyyttä tämä homma vaatii, paljon enemmän kuin koskaan osasin kuvitella.


Ensi vuonna tavoitteeni on
- suorittaa kirjoittamisen aineopinnot loppuun tai loppusuoralle
- kirjoittaa suoamalaista chick litiä ja saada 30 jälkeen 30 -käsikirjoitus valmiiksi
- osallistua pitkästä aikaa NaNoWriMoon
- lukea enemmän (koska kirjoittaja on aina ensin lukija)
- jatkaa sinnikkäästi tekemistä.


Viimeisin kohta on ehkä vaikein, koska viime vuoden jälkeen tiedän hurjasti paljon enemmän kirjoittamisesta, kirjoittajista ja kustantamisesta. Tieto on lisännyt tuskaa, ja eilenkin illalla aloin miettiä, että mitä hemmetin järkeä tässä oikein on. Kaikki on jo tehty, ja kaikki on jo tehty paljon minua paremmin ja kiinnostavammin. 

Tänä aamuna taas heräsin Carrie Fisherin sanat mielessä, ja muistin, ettei kukaan huipulta ole aloittanut, vaan jostain. Ensi vuoteen siis rohkeasti Carrie Fisherin sanoin:


Kuva löytyi Huffington Postin sivuilta. (Kannattaa lukea koko juttu, Carrie Fisher oli todellinen oman elämänsä prinsessa.)