Kuinka kirja syntyy

Tein viime syksynä Kirjoittaminen luovana prosessina -kurssin, ja pohdin sen aikana paljon omaa tapaani kirjoittaa. Silloin olin aika varma omasta tyylistäni, mutta kurssin jälkeen tulin eri tavalla tietoiseksi omasta työskentelytavastani. Seurasin keskustelua eri kirjoitustyyleistä ja -tavoista ja reittejä lopputulokseen näyttää olevan hyvin erilaisia. (Ja tähänkin liittyy ilmeisesti paljon varmoja ja vankkoja mielipiteitä ja käsityksiä siitä, miten asiat pitäisi tehdä.)

Huomaan siis pohtivani edelleen, mitä kaikkia kaikkia vaiheita kirjan syntyprosessiin kuuluu. Mikä on tyypillistä minun tavalleni kirjoittaa ja mitkä ovat sen hyvät ja huonot puolet? Voisinko nopeuttaa prosessia jotenkin tai välttää joitain virheitä seuraavalla kerralla? Mitä missäkin vaiheessa pitäisi ottaa huomioon?

Pohdinta paisui niin isoksi, että päätin tehdä asiasta pienen tutkimuksen. Aion ruotia blogissani läpi prosessin, jonka aikana (toivottavasti) syntyy valmis käsikirjoitus, alkaen ideasta ja päättyen vähintäänkin kustantamokierrokselle. Käytän esimerkkinä Laakson poika, Aavan tyttö- tarinaa. 

Käsikirjoitus on tällä hetkellä kaukana valmiista, joten en vielä itsekään tiedä, miten tässä lopulta käy, tai milloin saavutan (omasta mielestäni) valmiin. Keskeneräisyys kuitenkin tekee tästä mielenkiintoista. Valmiista käsikirjoituksesta vaiheita on jo vaikea muistaa ja tunnistaa, eikä niitä jaksa enää samalla tavalla pohtia.

Toivottavasti saan tästä myös lisämotivaatiota puuduttavaan muokkausvaiheeseen, sillä se kestäääääää, eikä todellakaan kuulu suosikkeihini luovassa prosessissa...

Big Magic

Kuva: Gummerus Kustannus

Niin kovin Big Magicia hehkutettiin kaikkialla, että pakko oli minunkin lukea. Eikä turhaan hehkutettu. Vaikka moni Gilbertin neuvoista oli tuttuja (tein viime syksynä kirjoittamisen opinnoissa tutustumisreissun luovuuteen, lisää täällä ja täällä), tuli kirjan lukemisesta hetkellinen innostuspiikki. Gilbert todella osaa kirjoittaa innoittavasti ja kannustaa elämään luovaa elämää. Suosittelen lukemaan kirjan sellaisena hetkenä, kun tuntuu, että kaipaa hieman lisämotivaatiota.

Tässä kymmenen ajatusta kirjasta, joista itse pidin eniten.

1. Luova elämä voi olla pelottavaa, mutta se on vaivan arvoista. Kaikki pelkäävät jotain. Etteivät ole tarpeeksi hyviä, että luovaan työhön käytetty aika menee hukkaan, tai että naapurit nauravat... Rohkeutta ei ole se, ettei pelkää, vaan se, että kohtaa pelkonsa. Koska se kannattaa. Luova työskentely antaa ihmiselle elämyksiä, joita ei voi saada mitenkään muuten.

2. Jokaisella on lupa elää luovaa elämää. Jokainen voi olla luova omalla tavallaan ja omassa lajissaan, vaikka sitten ruoanlaitossa tai puutarhanhoidossa. Ei tarvitse olla tarpeeksi lahjakas tai tarpeeksi hyvä tai saada tunnustusta muilta. Riittää, kun luova työ antaa itselle jotain.

3. Ideat ovat taikuutta. Gilbert haluaa uskoa, että luovaan työhön ja ideoihin liittyy hieman taikuutta. Ideat liikkuvat maailmassa, ja etsivät jotakuta, joka tekisi niiden kanssa yhteistyötä. Kirjoittajan tarvitsee vain sanoa kyllä ja olla valmis taistelemaan ideansa puolesta. (Siitä, miten ideat joskus lähtevät jonkun toisen luokse, on kirjassa ihan mahtava tarina, mutten paljasta sitä tässä.)

4. Et ole nero. Älä siis ota itseäsi liian vakavasti. Roomalaiset eivät uskoneet, että erityisen lahjakas ihminen oli genius, vaan että hänellä oli genius, siis pieni henki, joka auttoi häntä työssään. Tämä ajattelu voi suojata egoa paisumasta liian suureksi ja tehdä työskentelyn henkisesti helpommaksi, erityisesti sen jälkeen, jos on saanut menestystä.

Koska et ole nero, sinulla on varaa olla leikkisä. Älä pakota, vaan ole utelias, leikittele ideoilla, näe hassuja juttuja arjessa ja innostu omasta tekemisestäsi.

5. Maailma ei ole sinulle velkaa mitään. Omaan menestykseensä ei lopulta voi vaikuttaa. Omaan asenteeseen voi. Täytyy vain hyväksyä se, etteivät kaikki menesty. Eikä sitä tarvitse edes ymmärtää - ei siihen välttämättä ole sen suurempia syitä.

Luovan elämän ei myöskään tarvitse taata toimeentuloasi, vaan sen voit hankkia muuten. Sen sijaan, että valittaa siitä, miten luovalla työllä ei tule toimeen (minkä ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä), voi hankkia työpaikan. Jos rahasta ei tarvitse murehtia, voi keskittyä luovaan tekemiseenkin paremmin.
(Hurraa! Eli ei enää syyllisyyttä siitä, etten omistaudu täysin unelmilleni, vaan hankin elantoni toisaalta. Ennemminkin saan tuntea ylpeyttä siitä, että hoidan järkevästi raha-asiani!)

6. Älä siis valita. Valittaminen ajaa luotasi pois ideoiden lisäksi muut ihmiset. Valittamisen sijaan keskity siihen, miten ihanaa luova tekeminen on ja siihen, mitä voit itse tehdä asioille muuttaaksesi niitä.

Valittaminen voi liittyä myös kärsivän taiteilijan myyttiin, mutta todellisuudessa turhan draaman luominen ja riippuvuudet vain vievät pois luovuuden luota. Onnellinen, hyvinvoiva ihminen saa ihan yhtä paljon aikaan, luultavasti enemmänkin. 

7. Tee töitä. On parempi saada aikaiseksi jotain kuin odotella täydellistä taideteosta. Mieluummin valmis kuin hyvä!

Inspiraatiota ei myöskään kannata odotella. Joskus se tulee, joskus ei. Parhaiten sen huijaa leikkiin ryhtymällä siihen ensin itse. Jos et oikein tiedä, mitä tekisit, yritä löytää jotain, joka kiinnostaa sinua sillä hetkellä. Se voi olla myös jotain muuta kuin kirjoittamista. (Gilbertillä itsellään se oli puutarhanhoito.)

8. Kirjoita itsellesi. Tärkeintä on, että sinä itse nautit tekemisestäsi. Jo se riittää, muuta palkintoa et tarvitse. 
Kaikesta työstä ja uurastuksesta huolimatta luova elämä on ihmeellinen etuoikeus, joten nauti siitä.

Sinun ei tarvitse parantaa maailmaa kirjoituksillasi. On parempi kirjoittaa jotain, oikeasti olet kiinnostunut. (Siinä sivussa voit toki päätyä antamaan jollekin muullekin jotain tärkeää.) Kirjojesi ei tarvitse olla omaperäisiä eikä edes tärkeitä, niiden tarvitsee miellyttää vain sinua itseäsi.

9. Se on tärkeää. Ja se ei ole tärkeää. On tärkeää tehdä jotain itselle merkityksellistä. Sen täytyy näkyä valinnoissa ja siinä, että tekemiselle järjestää aikaa. On oltava sitkeä, ja siksi on uskottava, että se mitä tekee, on tärkeää. On omistauduttava tekemiselleen. (Gilbert itse vannoi valan kirjoittamiselle jo varhaisessa vaiheessa.)

Kuitenkaan kirjoittaminen ei ole kuin kirjoittamista. Moni muu voi tehdä tärkeämpää ja hyödyllisempää työtä, esimerkiksi lääkärit ja opettajat (krhm). Kirjat ovat vain kirjoja. Kirjasi ei siis ole lapsesi, vaikka sitä kovin rakastatkin. 
(Taas hurraa! Suomessa on edelleen paljon niitä, jotka haluavat pitää yllä myyttejä kirjoittamisesta salatieteenä ja kirjailijoista taiteilijaneroina. Vaikka eihän siinä mitään ihmeellistä ole, eikä siitä siksi tarvitse tehdä eliittien yksinoikeutta. Kirjat ja kirjoittaminen kuuluvat kaikille ja kaikenlaisille!)

10. Kirjoittaminen rakastaa sinua. Sinä rakastat kirjoittamista, mutta uskotko, että kirjoittaminen rakastaa sinua? Gilbert uskoo, että idea haluavat tulla kerrotuiksi, ja siksi ne rakastavat niitä, jotka ovat valmiita tekemään töitä niiden eteen. Inspiraatio on siis ihan vieressäsi, ja vaikka ette aina ymmärräkään toisianne, luota siihen, että sekin yrittää tavoittaa sinut ja tahtoo leikkiä kanssasi yhtä paljon kuin sinä sen kanssa.

Kohti uutta kesää

Kelloja siirrettiin eilen kohti kesäaikaa. Aurinko paistaa kirkkaasti ja olen täynnä tarmoa ja energiaa. Itse asiassa vähän liiankin.

Aikaa kirjoittamiselle on ollut todella vähän tämän vuoden puolella. Se taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Joskus on vain priorisoitava sellaiset maalliset asiat kuin syöminen, nukkuminen ja aikuisten oikeat työt ennen kirjoittamista. Siihen nähden on itse asiassa aika saavutus, että olen onnistunut hoitamaan terapeuttisen kirjoittamisen 5 op:n kurssin loppuun ja laittanut Ihmisen kielillä tutustumaan kustannustoimittajien työpöytien pinon alusiin.

Tavallaan jännää, mitä käsikirjoitukselle tapahtuu. Toisaalta suhtaudun siihen aika zenisti. Joko se kiinnostaa, tai sitten ei. En voi ikuisesti jatkaa sen parissa, vaan jossain vaiheessa täytyy mennä eteenpäin tavalla tai toisella. 

Jotain kai vapautui, kun päästin irti käsikirjoituksesta, jota olen työstänyt yli kymmenen vuotta. Olen ollut varsinainen luovuuden pyörremyrsky viime viikot. Novelli-ideoita pursuaa joka suunnasta, ja sen lisäksi olen innostunut Kariston kuvakirjatarinan kirjoituskilpailusta sekä suomalaista koulutusta pohdiskelevasta esseekilpailusta.

Minulla ei kyllä virallisesti olisi aikaa kummallekaan kilpailulle. Kumpikaan kilpailu ei myöskään edusta omimpia genrejäni. En ole ennenkään antanut genrerajojen häiritä (tästä lisää edellisessä postauksessani), mutta luultavasti en silti olisi harkinnut osallistumista kumpaankaan, ellen olisi tehnyt kirjoittamisen opintoja. Niiden aikana olen kirjoittanut mm. runoja, novelleja, esseen, lehtijutun, romaanilukuja, näytelmäkohtauksen, elokuvakässärin synopsiksen, runoanalyyseja, elokuva-analyyseja, terapeuttisia kirjoitusharjoituksia ja oppimispäiväkirjoja joka lähtöön. Jokaista tehtävää olen tuskaillut ja ollut varma, etten siitä selviä. Jokaisesta olen selvinnyt, ja vieläpä tehnyt kivoja tekstejä, joista olen itse innostunut. Joten hei, kyllä tässä yksi kuvakirjan käsikirjoitus ja yksi esseekin syntyy.

Joku voisi tietysti ihan aiheellisesti kysyä, olenko muka yhtäkkiä muuttunut kirjoittamisen multitalentiksi. No, en ikinä väittänytkään, että tämä helppoa olisi... Mutta yrittänyttä ei laiteta, ja sitä paitsi kirjoittaminen on aina kivaa. Tavallaan myös helpompaa silloin, kun kirjoittaa oman genren ulkopuolelta. Silloinhan on tavallaan lupa olla huono. Eikö?

Joten kun päähän tulee ajatuksia, että minun pitäisi keskittää vähäinen aikani sellaisiin projekteihin, joista oikeasti voi tulla jotain, sanon niille vain, että hei, tässä on kirjoittaminen nyt kesken. Että älkää tulko siihen droppaa mun tunnelmaa!

Leikkisää kuria - luovuuden kaksijakoinen luonne

Millainen tyyppi on luova ihminen? (Käsi ylös kenelle tulee neroudesta ja luovuudesta mieleen Albert Einsteinin kuva ;)

Tietenkin kaikki ovat yksilöitä, mutta tiettyjä samoja piirteitä on löydettävissä luovista ihmisistä alasta riippumatta. Flow-käsitteen isä Mihály Csíkszentmihályi listaa esimerkiksi kymmenen ristiriitaisuutta, jotka löytyvät luovista ihmisistä. Kirjoittajalle tämä lista ainakin toimii. 
(Listan lähde: Csíkszentmihályi 1996: Flow and the Psychology and of Discovery and Invention)

1 Energisyys ja rauhallisuus.
Tämä kahtiajakoisuus kuvaa työskentelyäni osuvasti. Vaikka voin kirjoittaa hyvinkin päämäärätietoisesti, suunnitelmallisesti ja tehokkaasti, kaipaan myös paljon lepoa, taukoja ja laiskottelua. Luovuuden kannalta tärkeää on tehdä töitä jatkuvasti, mutta myös tauot ovat tärkeitä, sillä uudet ideat syntyvät tiedostamattomasti ja kaipaavat aikaa kypsyä.

2 Älykkyys ja naiivius.
Älykkyydellä ajattelen tässä kohtaa kykyä ratkaista ja myös löytää ongelmia sekä myös tiettyä sivistystä tai halua selvittää asioita. On selvää, että teksti tarvitsee tuekseen sekä faktoja että oivalluksia.
Toisaalta hyvä teksti ei toista vain vanhoja kliseitä, vaan kirjoittaja ihmettelee tekstiä/genreä/sanoja kuin pieni lapsi, vanhat totuudet kyseenalaistaen.

3 Leikkisyys ja kuri.
Minulle varsinkin tekstin syntyessä on tärkeää, ettei sitä kahlitse liikaa. Leikittelen eri vaihtoehdoilla, annan henkilöhahmojeni tehdä, mitä lystäävät. Joskus siitä syntyy jotain, joskus ei. Kun teksti on pidemmällä, on sitä taas työstettävä kurinalaisemmin. Teksti täytyy siistiä esiintymiskelpoiseksi.

Haluan kirjoittamisen myös säilyvän leikkinä elämässäni ja haluan tehdä sitä vain sen itsensä takia. Toisaalta taas tavoitteellisuus aiheuttaa sen, ettei lomaa voi ottaa loputtomasti.

4 Mielikuvitus ja realismi.
Kirjoittajalla täytyy tietenkin olla mielikuvitusta ja kykyä keksiä uusia tarinanaiheita, mutta täytyy olla realisti sen suhteen, mitä lähtee toteuttamaan. Kaikkeen eivät aika, energia eivätkä kyvyt riitä.

5 Ekstroverttiys ja introverttiys.
Itse olen vahvasti introvertti, ja kirjoittajan täytyykin viihtyä yksin. Se on luultavasti yksi tärkeimmistä (ja ehkä myös vaikeimmista) taidoista kirjoittajalle. 
Toisaalta tarinat eivät synny tyhjiössä, ja kirjoittajan on hakeuduttava myös muiden ihmisten seuraan, elettävä elämää ja mielellään kokeiltava monia eri asioita avoimesti.

6 Ylpeys ja nöyryys.
Kuka kirjoittaisi romaanikäsikirjoituksen, ellei olisi täysi egomaanikko? Täytyy olla hieman päästään vialla, että oikeasti kuvittelee pystyvänsä kirjoittamaan jostain uudella, erilaisella tavalla. Kukaan kirjoittaja ei koskaan saisi mitään valmiiksi, ellei olisi ylpeä työstään.

Samaan aikaan täytyy kuitenkin olla nöyrä, hyväksyä oma epätäydellisyytensä, antaa anteeksi oma kyvyttömyytensä. Täydellisyyden tavoittelu ei tee hyvää luovuudelle. Täytyy myös aina haluta oppia uutta ja ymmärtää se, miten vähän lopulta mistään tietää.

7 Maskuliinisuus ja feminiinisyys.
No, kirjoittajanhan täytyy pystyä asettumaan kaikensukupuolisten asemaan ;)
Kirjoittajan on tietenkin hyvä myös pohtia sukupuolirooleja jo kiinnostavien henkilöhahmojen kehittämisen kannalta, mutta tässä kohdassa on enemmänkin kyse maskuliinisista ja feminiisistä ominaisuuksista (sukupuolesta riippumatta). On hyvä pystyä löytämään sekä omasta että henkilöhahmojen persoonista molempia.

8 Kapinallisuus ja konservatiivisuus.
Tekstin, tekstilajin ja tarinoiden perinteet täytyy tuntea, että ylipäätään voi kirjoittaa uskottavasti. Mitään täysin uutta ei voi luoda, vaan kaikki perustuu entiselle. Tiettyjä traditioita kirjoittaja aina jatkaa.
Samaan aikaan kirjoittaja myös kapinoi vanhoja totuuksia vastaan. Chick lit-kirjoissa esimerkiksi on yleensä aika selvää, kenen kanssa päähenkilö päätyy lopussa yhteen, mutta vähintäänkin matkan lopputulokseen täytyy olla jollain tavalla yllätyksellinen ja uusi.

9 Intohimo ja objektiivisuus.
Kirjoittamista täytyy rakastaa. Siihen täytyy suhtautua intohimoisesti - ainakin jos haluaa saavuttaa tietyn tason.
Kuitenkin oma teksti täytyy pystyä näkemään objektiivisesti ja muiden silmin. Jos omaa tekstiään rakastaa liikaa ja liian kritiikittä, siitä ei tule hyvä.

10 Tuska ja nautinto.
Blogia nimetessäni mietin juuri tätä ristiriitaisuutta. Työtä se vaatii, mutta eiväthän eniten palkitse ne asiat, jotka ovat helppoja, vaan ne, jotka ovat vaivan arvoisia. Sitä on kirjoittaminen - kepeää sietämättömyyttä.

Katri Siskon kirjoittajan 10 käskyä

1.      Kirjoita.

Tämä on käskyistä tärkein ja ylimmäinen. Ei ole väliä, oletko inspiroitunut, innostunut tai ihanteellisessa mielentilassa – sinun on kirjoitettava joka päivä. Tauot tylsyttävät kynän terän, kirjoittaminen ruokkii kirjoittamista.

2.      Lue.

Lukeminen pitää ovea mielikuvitukseen avoinna. Lukemalla opit, mitä on jo tehty, mitä voisi tehdä ja miten voi tehdä.

Suuntaa lukemista: Lue niitä genrejä, joissa haluat kehittyä ja niistä aihepiireistä, joita itse parhaillaan työstät.

Lue kaikkea: Aina voi oppia uutta.

3.      Suunnittele ja priorisoi.

Kirjoittamiselle on varattava aikaa ja tilaa joka päivä, joka viikko ja joka kuukausi. Se on laitettava kalenteriin samalla tavalla kuin maratontreenit ja hammaslääkärikäynnitkin.

Jos aikaa on vähän, laita kirjoittaminen etusijalle. Mieti, mikä on elämässä tärkeää, ja mikä vähemmän tärkeää. Mistä voit luopua, missä voit laskea tasoa, mistä voit pitää välillä taukoa, että kirjoittamiselle jää aikaa?

Kaiken voi kyllä saada, mutta ei yhtä aikaa, eikä ehkä ihan sillä tasolla, kuin haluaisi.

4.      Luovu perfektionismista.

Joskus riittää, että kirjoittaa viisitoista minuuttia päivässä. Joskus kliseinen, huonosti kirjoitettu teksti on parempi kuin ei tekstiä ollenkaan. Joskus voi olla jopa parempi levätä kuin kirjoittaa.

Aina ei voi vaatia itseltään enemmän ja enemmän.

5.      Tee montaa asiaa yhtä aikaa.

Ota käsittelyyn kaksi tai kolme projektia kerrallaan. Jos yksi ei suju, voit jatkaa toista. Voit saada ideoita yhdestä projektista toiseen.

Harrasta myös muuta kuin kirjoittamista. Tapaa ihmisiä, käy teatterissa, innostu töissä. Kaikki kokemukset antavat ajatuksia ja syvyyttä myös teksteihin.

6.      Ole hartain ihailijasi.

Älä koskaan tuomitse tekstiäsi liian varhain, vaan näe aina jotain hyvää ja kehittämiskelpoista työssäsi. Anna itsellesi hyvää palautetta onnistumisista ja kyllä, välillä saa leijua ja kuvitella tulevasi maailmankuuluksi kirjailijaksi. Haaveileminen on sallittua!

Kirjoita sellaista, jota itse haluaisit lukea. Jos kirjoitat jollekin toiselle jonkun toisen ihanteiden mukaan, ei kirjoittaminen luultavasti jaksa myöskään kiinnostaa sinua kovin kauan.

7.      Ole inhottavin kriitikkosi.

Älä päästä itseäsi liian helpolla. Jos jokin kohta tuntuu epämääräisesti väärältä, kyllästyttää tai nolottaa, voit olla varma siitä, että myös lukijat tarttuvat näihin kohtiin. Älä jätä tällaisia kohtia, vaikka ne tuntuvatkin hankalilta.

Älä hätäile kohti valmista, vaan hyväksy se, että tekstisi voi vaatia vielä paljonkin kehittämistä. Älä tyydy puolivalmiiseen.

8.      Opiskele.

Mitä enemmän tiedät kirjoittamisesta, sen helpompaa kirjoittaminen voi olla.

Opiskele myös muuta, ole kiinnostunut maailmasta, lue lehtiä ja esitä kysymyksiä maailmasta. Koskaan ei voi tietää liikaa.

9.      Kirjoita ja puhu kirjoittamisesta

Älä jää poteroon, vaan puhu avoimesti kirjoittamisestasi. Ehkäpä saat uusia tuttavia, kontakteja, ideoita, näkökulmia, palautetta... Kirjoittamisesta puhuminen myös murtaa turhia myyttejä ja auttaa ehkä jotain aloittelevaa kirjoittajaa tulevaisuudessa.

10.  Opettele pyytämään palautetta

On typerää kuvitella pärjäävänsä yksin. On pelkurimaista vältellä kritiikkiä. On ylpeyttä kuvitella osaavansa jo. 

Teksti on osa kirjoittamisen opintojen oppimispäiväkirjaani Kirjoittaminen luovana prosessina -kurssilta.

Tee työtä ja rakasta

Olen päättänyt palkita itseni raskaan runouskurssin tehtävien palauttamisesta sillä, että seuraavaksi saan suorittaa kivan kurssin.

Seuraavaksi tutustun siis luovuusteorioihin ja tarkastelen kirjoittamista luovana prosessina. Kävin eilen vinon pinon kirjoja kirjastosta, ja selailin jo paria e-kirjaakin. Vähäisen tutustumisen jälkeen voin jo antaa vinkin luovuutta kaipaavalle:

Älä odottele ideoita, vaan työstä materiaalia, lue, opi, harjoittele. Parhaat ideat eivät synny tyhjästä, vaan niiden takana on aina tietämystä ja työtä.

Tove Janssonin motto oli tee työtä ja rakasta, ja se on kyllä hyvä motto kenelle tahansa luovaa työtä tekevälle. Töitä täytyy tehdä, mutta niitä voi tehdä vain, jos rakastaa sitä, mitä tekee.

Lisää tästä, kunhan pääsen tarkemmin tutustumaan työpöydällä odottelevaan kutkuttavaan pinoon:

P.S. Olen muuten  hulluna noihin mehikasveihin. En pääse yli niiden symmetrisestä, vahamaisesta, hypnoottisesta kauneudesta.